Kuva: Wikimedia

Muistatteko vanhat kunnon ketjukirjeet – nuo postin mukana tulleet kiertoviestit, joihin sisältyi pyyntö lähettää kirje edelleen muille? Facebookin ansiosta kiertävät massaviestit voivat paremmin kuin koskaan.

Verkostomarkkinoinnin ennätyksiä rikkova ketjuviesti “Facebook muuttuu maksulliseksi 1. huhtikuuta 2010 alkaen” on eilen ja tänään levinnyt tulipalon tavoin. Viestin nimeä kantavaan ryhmään oli eilen kello 22:24 liittynyt noin 5 500 ihmistä. Tänä aamuna kymmenen maissa ryhmällä oli yli 17 000 jäsentä. Sen jälkeen tahti vain kiihtyi:

26 278 jäsentä 23.12.2009 klo 12:16
27 530 jäsentä 23.12.2009 klo 12:51
29 766 jäsentä 23.12.2009 klo 13:25
30 723 jäsentä 23.12.2009 klo 13:42
31 234 jäsentä 23.12.2009 klo 13:53
31 086 jäsentä 23.12.2009 klo 14:15

Ryhmän jäsenluku oli lakihetkellään vähintään 31 234, joten viestin voi sanoa levinneen melkoista vauhtia. Kuten ketjukirjeet yleisesti, viesti on tietysti huijaus.

Ketjuviestiin sisältyy usein joko houkutteleva lupaus palkinnosta tai uhkaus, että jotain pahaa tapahtuu, ellei vastaanottaja lähetä viestiä edelleen.

Kirjepostin aikana kiertokirjeen liikkeellepanija joutui lähettämään viestinsä useina kymmeninä, satoina tai jopa tuhansina kappaleina sekä tehostamaan viestiään riittävän houkuttavilla lupauksilla, kuten jumalan armolla ja rahapalkinnoilla, tai pelottavilla uhkauksilla, kuten sielun menetyksellä ja ikuisella kadotuksella.

Siinä missä ketjukirjeet aiemmin vetoasivat ihmisten taikauskoon, internetissä riittää, että viesti yksinkertaisesti lähtee liikkeelle. Koska ketjukirjeen idea on levittää viestiä mahdollisimman laajalle mahdollisimman alhaisin jakelukustannuksin, tarpeeksi kohauttava massaviesti leviää netissä nopeammin kuin sikainfluenssa.

Kaupunkioloissa jokainen liikenteessä oleva auto vähentää autoilijan autostaan saamaa hyötyä. Tämä ei ole kannanotto autoilua vastaan, vaan banaali itsestäänselvyys, jonka toteaminen on sinänsä melko hupsua.

Liikenteessä saman havainnon jakaa jokainen autoilija, mutta siirryttäessä keskustelemaan liikenteestä alkavat tunteet nousta pintaan. Silloin kiistetään, mitä juuri havaittiin ja aletaan väitellä havainnon esittäneen henkilön ominaisuuksista.

Eipä siis keskustella tällä kertaa liikenteestä, vaan puhutaan joulun kunniaksi rauhallisesti vaikkapa vapunvietosta.

Lähdetään joukolla Ullanlinnanmäelle. Kun yksi seurue tuo mukanaan puutarhateltan, siitä on teltan tuoneille hyötyä, koska se pitää tehokkaasti ryhmän ulkopuoliset ihmiset poissa teltan aitaamalta kaistaleelta Kaivopuistoa. Näin seurueella on paremmin tilaa juhlistaa vappua oman porukan kesken.

Kun kuusi seuruetta tuo mukanaan teltan, ei synny ongelmia, vaan sopu tuo puistoon sijaa ja jokainen voi viettää vappuaan leppoisasti.

Mutta kun kuusitoista tai – ollaan realisteja – kuusikymmentä ryhmää pystyttää Ullikselle telttansa, alkaa tilasta syntyä pienimuotoinen pula. Kun satakuusikymmentä seuruetta haluaa telttailla vappuna Kaivopuistossa “oman porukan kesken”, oikein kenellekään ei enää riitä kunnolla tilaa.

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että toisin kuin maaseudulla, kaupungissa tila on niukka resurssi. Teltat vievät vappu vapulta Ullanlinnanmäeltä enemmän tilaa. Jokainen puutarhateltta tekee mäestä hieman ahtaamman.

Kaupungissa niukan tilan kanssa ollaan totuttu tulemaan toimeen. Kaivarissa vapusta otetaan ilo irti ahtaudesta huolimatta. Harmi, että vappu on vain kerran vuodessa – useammin juhlittuna siitä voisi vaikka oppia jotain. Vapputelttailua ei tarvitse lopettaa, vaan vähentää.

Iso osa mediasta on langennut Kööpenhaminassa ansaan, joka sille on taitavasti viritetty. Kansainvälinen uutisointi on keskittynyt toistaiseksi ilmastokokousen sijaan huomiota herättäviin pidätyksiin, kuten pidätyksiä provosoivat tahot ovat toivoneetkin.

Ansan ovat virittäneet niin sanotut mustan blokin autonomit. Heidän loukkuunsa on mennyt myös Tanskan poliisi toimimalla juuri siten, kuin autonomit ovat halunneet, eli käyttämällä näyttävästi voimaa.

Osa sinisilmäisimmistä mielenosoittajista on langennut ansaan ja hankkiutunut pidätetyksi täysin omasta syystään. Toiset sattumalta, koska ovat olleet “väärällä hetkellä väärässä paikassa”.

Kaikkein eniten höynäytetyiksi ovat tulleet keskustelupalstoilla mielenosoittajien pamputtamista ja kyynelkaasuttamista vaativat anonyymit nettikovikset, jotka eivät millään tahdo käsittää, että lynkkausmielialan toivottavat aivan erityisen tervetulleeksi levottomuuksien taustalla häärivät provokaattorit.

Käsikirjoitus on yksinkertainen. Poliisin toiminta on jännittävää ja se kiinnostaa uutisia ostavaa yleisöä. Erityisesti televisiossa on keskitytty lähes yksinomaan esittelemään näytteitä mellakkapoliisin erinomaisista joukkojenhallintataidoista.

Tunnetusti televisiojournalismi ei välitä, vaan tuottaa tosiasioita yleisölle valikoimalla tapahtumat ja luomalla niiden ympärille kiinnostavan kuvakertomuksen.

Draamantajuisista mustapukeisista ja naamioituneista autonomeista saa hampaisiin asti panssaroitujen mellakkapoliisien kanssa shokkiarvoltaan mahdollisimman näyttävää kuvaa myös lehtien tarpeisiin.

Se, että mustan blokin tarkoituksena on muuttaa rauhanomaiset mielenosoitukset mellakoiksi, provosoida poliisi käyttämään mahdollisimman paljon voimaa, houkutella media uutisoimaan pelkästä sekasorrosta, rikkomisesta ja pidätyksistä sekä varmistaa voittonsa lietsomalla nettirahvaan keskuudessa lynkkaushenkeä, tuntuu menevän kaikilta ohi.

Miksiköhän me emme koskaan kuule lentokoneista, jotka eivät syöksy maahan?

Kuva: america.gov

Olen seurannut ilmastokokoukseen valmistautuvan Kööpenhaminan tapahtumia kotisohvalta käsin ja pohtinut, kuinka helposti vähäpätöinen, pieni häiriköivä vähemmistö leimaa nujakoinnillaan maltillisen enemmistön kaltaisekseen.

Lauantain suurmielenosoitus keräsi jopa 50 000 osallistujaa. Heistä noin prosentti on aiheuttanut häiriötä. Loput 99 prosenttia on osoittanut mieltään aiheuttamatta minkäänlaista harmia.

Kulkueen kärjessä käveli uutisten mukaan kymmeniä tuhansia ihmisiä rauhallisesti ja iloisissa tunnelmissa musiikin ja iskulauseiden säestyksellä kohti kokouspaikkaa Bella Centeriä (I-merkit).

Mukaan mahtui joitain satoja kivin ja lankuin aseistautuneita niin sanotun mustan blokin mielenosoittajia. Poliisi eristi osan mustasta blokista saartorenkaaseen ja pidätti heistä noin 400 (X-merkit).

Noin prosentti oli paikalla riehumassa. 99 prosenttia ihmisistä käyttäytyi asiallisesti ja oli paikalla vaatimassa päättäjiltä vahvoja toimia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi.

Tässä sama asia ilmaistuna graafisesti. Jokainen merkki kuvaa 100 osallistujaa 50 000 ihmisen joukossa.

IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII
IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIX
IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIX
IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIX
IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIX

Rähinä, väkivallalla uhkailu ja häiriön aiheuttaminen eivät kuulu mielenosoittajien ehdottoman enemmistön keinovalikoimaan. On täysin älytöntä, että häiriköivän yhden prosentin käyttäytymisen perusteella lyödään riitapukarin leimaa mieltään rauhallisesti ilmaisevaan paikallaolijoiden ylivoimaiseen enemmistöön.

Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää torstaina eräiden katujen nopeusrajoitusten tarkistamisesta. Merkittävimmät muutokset ovat, että Sörnäisten rantatiellä nopeus lasketaan 50 kilometriin tunnissa ja Koskelantiellä 40 kilometriin tunnissa.

Vuonna 2008 Helsingin liikenteessä kuoli 12 henkilöä. 2000-luvulla keskimäärin 13 henkilöä. 1980-luvulta vuoteen 1994 kuolleita on ollut keskimäärin 26 (19–35). Sen jälkeen jalankulkijakuolemien määrä on puolittunut.

Jalankulun turvallisuuskehitys alkoi Helsingissä vuonna 1992, kun kantakaupungin 40 km/h:n nopeusrajoitus astui voimaan. Vuonna 2004 kantakaupungissa asuntokatujen nopeusrajoitus aleni 30 kilometriin tunnissa ja eräiden muidenkin katujen nopeusrajoituksia alennettiin.

Jalankulkijoiden kuolemantapauksia oli 2000-luvulla keskimäärin 8 vuodessa. Kaksi kolmesta jalankulkijaonnettomuudesta tapahtui kantakaupungissa (65 % 2003-2007).

Liikenneonnettomuuksien yhteiskunnalliset kustannukset olivat Helsingissä vuonna 2008 yhteensä 213 miljoonaa euroa. Loukkaantumiseen johtaneiden onnettomuuksien osuus oli 182, kuolemantapausten 27 ja omaisuusvahinkojen 5 miljoonaa euroa.

Näiden lukujen valossa on selvää, että nopeuksia kannattaisi kantakaupunkialueella laskea kategorisesti 40 kilometriin tunnissa pääkaduilla ja 30 kilometriin tunnissa muilla kaduilla. Rantatiellä tämä tarkoittaa autoilijalle 11 sekunnin ja Koskelantiellä 18 sekunnin viivästystä.

Kuva: Caramdir

Perussuomalaisten kannatus Kaustisella kertoo paljon puolueen äänestäjistä ja sen kannatuksesta yleensä.

Persujen äänestäjät kaipaavat todellisia vaihtoehtoja perinteisille puolueille. Rkp herättää perussuomalaisten äänestäjissä ehdottomasti vähiten vastakaikua. Kristilliset eivät herännäisinä kelpaa. Uusista puolueista vihreät ja piraatit ovat persujen makuun yltiöliberaaleja ja siksi väistämättä pois laskuista.

Vanhoista puolueista demarit ovat elämässään hyvin pärjäävän keskiluokan puolella, liian kytköksissä ay-liikkeeseen ja muuten vain liian “punaisia”. Vasemmistoliittolla on aivan liikaa vuoden 1918 painolastia kannettavanaan, sillä perussuomalaisten äänestäjille kaikki sosialismiin viittaava on erityisesti Pohjanmaalla hyvin luotaantyöntävää.

Jäljelle jäävät kokoomus ja keskusta. Konservatiivisuus ei yhdistä, vaan erottaa: perussuomalasia äänestävä ei luota puolueista kumpaankaan. Kokoomus on vain menestyjien puolella ja siksi jo lähtökohtaisesti persujen äänestäjiä vastaan. Kaustisella tämä näkyy erittäin selvästi.

Kiinnostavasti sama koskee Kaustisella myös keskustaa, vaikka muualla Suomessa tilanne eroaa paljonkin. Kaustisella keskusta edustaa hyvin toimeentulevaa maalaiseliittiä, perussuomalaiset ei-sosialistista vasemmistoa ja pienituloisia. Mutta erityisesti perussuomalaisia äänestetään Kaustisella, jotta keskustan paikallinen yksinvalta päättyisi.

Myös maanomistus liittyy asiaan. Maaseudulla kokoomus on suuria maaomaisuuksia hallitsevien puolue. Keskustaa äänestävät ne maanomistajat, joiden tilukset ovat keskisuuria. Ne, joilla ei ole maata tai omistavat sitä vähän, äänestävät persuja. Kaustinen olikin aikoinaan vahva SMP:n linnake.

Kaupunkioloissa maanomistus ei tietty juurikaan vaikuta perussuomalaisten äänestämiseen. Merkittävin tekijä on äänestäjän oma tausta. Keskeistä on myös reaktio maailman muutoksesta aiheutuvaan yleiseen hämmennykseen. Seuraavassa kirjoituksessani pohdin perussuomalaisten äänestämiseen vaikuttavia sosiaalisia seikkoja.

Kuva: Abhi

Kiinnostuin Kaustisen paikallispolitiikasta luettuani Kaustisen Kansanmusiikkisäätiön talouskriisistä. Kunnassa pohditaan vaihtoehtoja säätiön konkurssin varalta Kaustisen kunnanhallituksen päätettyä vastikään vetää velkaiselta säätiöltä tukensa pois.

Kaustisesta tuli kunnallisvaaleissa 2008 Suomen perussuomalaisin kunta. Kiinnostavaksi Kaustisen paikallispolitiikan tekee se, että keskustalla on silti Kaustisen valtuustossa yhä yksinkertainen enemmistö. Perussuomalaiset eivät haastakaan kunnassa keskustaa oikealta, vaan vasemmalta. Perussuomalaiset on Kaustisen vasemmisto-oppositiopuolue.

4 305 asukkaan Kaustisessa on 27-henkinen valtuusto. Keskusta on perinteisesti hallinut kuntaa yksinvaltaisin ottein. Valtuustopaikoista keskustalla on edelleen 15, perussuomalaisilla nyt 10 sekä kokoomuksella ja demareilla molemmilla yksi. Kaustisen yhdeksänhenkisessä kunnanhallituksessa keskustalla on kuusi ja perussuomalaisilla kolme paikkaa.

Kunnallisvaaleissa 2008 keskusta kärsi Kaustisella mittavan tappion ja menetti aiemmista 19:stä valtuustopaikastaan neljä. Äänistään keskusta menetti 274, eli 14,8 prosenttia. Kannatusta siirtyi erityisesti perussuomalaisille (+215 ääntä ja kolme lisäpaikkaa), mutta myös kokoomukselle (+77 ääntä), joka onnistui saamaan paikan valtuustoon. Kokoomus on Kaustisella kuitenkin marginaali-ilmiö (yhteensä 125 ääntä).

Oikeisto–vasemmisto-asetelma on Kaustisen tapaisessa pienessä keskipohjalaisessa kunnassa hyvin erilainen kuin esimerkiksi Uudellamaalla. Kaustisen demariryhmällä on yksi valtuustopaikka, kristillisillä ei yhtäkään, eikä kunnassa ole rkp:tä, vihreitä tai vasemmistoliittoa. Helsingissä taas juuri keskusta on pikkiriikkisen pieni puolue. Niin on tosin toistaiseksi perussuomalaisetkin.

Pohdin perussuomalaisten äänestämistä ja puolueen eroa muihin suomalaisiin puolueisiin tarkemmin seuraavassa kirjoituksessani.