Demari saavutti epävirallisen kannanmuodostuksen selvyyden suomenmestaruuden ydinvoimaa käsittelevässä pääkirjoituksessaan.

“Mitä selvityksiä nyt tarvitaan, kun kerran asia on vihreille ainakin heidän omasta mielestään täysin selvä”, kysyy Demari. “Mutta ydinvoimaloiden rakentamista ei estä myöskään vihreiden pysyminen hallituksessa”, jatkaa Demari. “Nämä ovat sinänsä tärkeitä kysymyksiä, joita on varmaankin tutkittu ja joita pitää jatkossakin tutkia riippumatta siitä, mitä vihreät niiden selvittämisestä vaativat”, Demari edelleenkin jatkaa.

Demarin mielestä “tärkeitä kysymyksiä” siis sekä kannattaa “tutkia riippumatta siitä, mitä vihreät vaativat” että “mitä selvityksiä nyt tarvitaan, kun kerran asia on vihreille ainakin heidän omasta mielestään täysin selvä”, “mutta ydinvoimaloiden rakentamista ei estä myöskään vihreiden pysyminen hallituksessa”.

Tulipahan ainakin Demarin kanta selväksi. Voiko kantaansa enää edes selvemmin muotoilla kuin Demari?

Samaan hengenvetoon on todettava oma vaatimaton mielipiteeni. Vaikka ydinvoima-ala on miljardeineen tällä hetkellä niskan päällä, päätös ydinvoiman lisärakentamisesta on kaikkea muuta kuin tehty. Asiasta päättävän eduskunnan enemmistön kanta ei ole lukkoon lyöty.

Puhe ydinvoiman renessanssista on vahvasti liioiteltua lobbausta. Suomen ulkopuolella ydinvoiman lisärakentamiseen suhtaudutaan suurella varauksella. Kyse on pääasiassa taloudellisista riskeistä. USA:ssa ydinvoimalan rakentaminen on liian kallista, jotta markkinoilla riittäisi halua toteuttaa uusia ydinvoimaloita ilman valtion merkittävää tukea.

Jos vihreiden siirtymisellä oppositioon saataisiin aikaan päätös, ettei lisää ydinvoimaa rakenneta, olisi oppositioon siirtyminen järkevää. Oppositiosta ei kuitenkaan vaikuteta hallituksen esityksen sisältöön. Koska Suomen hallitus joka tapauksessa tekee esityksen ydinvoiman lisärakentamisesta, kaikki voimat on nyt keskitettävä esityksen sisältöön ja sen käsittelyyn eduskunnassa.

Kuva: ortizmj12

Vantaan Vasemmistoliiton puheenjohtaja Teemu Hiilinen kirjoitti blogissaan pari kuukautta sitten uustermistä “vihervasemmisto”. Hiilisen mukaan ilmaisulla pyritään lokeroimaan kaikki, jotka eivät ole “maahanmuuttokriitikkoja”.

Tosiasiassa mitään yhtenäistä “vihervasemmistoa” ei ole olemassakaan, vaan termin käyttäjät tarkoittavat sillä liberaalia keskiluokkaa. Se taas ei ole vihreä eikä vasemmistolainen, vaan vapaamielinen. Merkittävä osa suomalaisesta liberaalista keskiluokasta koostuu poliittisesta oikeistosta.

Oikeasti “maahanmuuttokriitikoita” vastassa ei ole “vihervasemmisto”, vaan arvoliberaali keskiluokka, joka koostuu niin oikeistolaisista, vihreistä kuin vasemmistolaisista. Vastakkain ovat liberaali ja konservatiivinen arvomaailma.

Ilmaisun tarkoitus onkin hämätä. Sillä yritetään leimata liberaalit arvot muka vain vihreitä ja vasemmistolaisia yhdistäväksi maailmankuvaksi. Liberaaleja arvoja on keksitty kutsua “vihervasemmistolaisiksi”, jotta oikeisto ottaisi niihin etäisyyttä.

Termin varsinainen tarkoitus on heikentää oikeistoliberaaleja ja vahvistaa oikeiston konservatiivista osaa. Levittämällä mielikuvaa “vihervasemmistosta” antiliberaalit tahot yrittävät siirtää oikeistoa konservatiivisempaan suuntaan.

Liberaalin arvopohjan muodostavat mm. maltillisuus, erilaisuuden suvaitseminen, vapaamielinen suhtautuminen yksilönvapauksiin ja pyrkimys yksilön aseman parantamiseen. Ne eivät ole vasemmistolaisia, vihreitä eivätkä oikeistolaisia, vaan universaaleja arvoja.

Vaatimuksia tiukentaa nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa on punnittava harkiten. Virheet on tunnustettava avoimesti ja niistä on voitava ottaa opiksi. Samalla on syytä ymmärtää, että antiliberaalit haluavat muuttaa suomalaista yhteiskuntaa konservatiivisemmaksi monin muinkin osin.

Kuva: Lars Plougmann

Suomen Kuvalehden Atlantan avustaja Marko Maunula kirjoittaa nettikolumnissaan kasvisruokapäivästä yksilönvapauden näkökulmasta. Maunulan mielestä päätös on pohjimmiltaan “jopa humanismin ja liberalismin periaatteiden vastainen.”

Helsingin kaupunginvaltuuston enemmistön mukana päätöksen puolesta valtuustossa äänestäneenä ja liberalismin historiasta yleisesti kiinnostuneena tunnen tarvetta osallistua keskusteluun.

Koulu on yhteiskunnallinen instituutio. Sen yhteydessä puhetta yksilönvapauden rajoittamisesta on syytä pohtia muistaen, että jo oppivelvollisuus kaventaa yksilön vapautta olla osallistumatta opetukseen. Ellei oppilas käy koulua, vanhempien on pakko järjestää lapsensa opetus muutoin.

Koulut noudattavat lisäksi opetussuunnitelmia. Kaventaako tämä oppilaan yksilönvapautta? Jos haluaisi valita veistoa, mutta täytyykin opiskella yhteiskuntaoppia, onko oppilaan vapautta loukattu?

Koulun ruokala on muutoinkin kiintoisa laboratorio keskustelulle yksilönvapauksista: päivinä, joina lihaa on tarjolla, on vain yhtä liharuokaa. Mitä jos ei satu pitämään kanasta? Onko yksilönvapautta loukattu, jos kanan ohella ei ole possua tarjolla?

Jos viedään keskustelu koulun ulkopuolelle, mitä kaikkea muuta yksilöllä on vapaus valita siten, että yhteisön on suotava se hänelle? Jos haluan kotini eteen leveämmän tien, onko yksilönvapauttani loukattu, ellei kaupunki suostu sitä kustantamaan?

Sorrettiinko koululaisia 1980-luvulle asti, kun kouluissa ei ollut joka päivä lihaa tarjolla? Sorretaanko kehitysmaiden asukkaita, kun emme ole valmiita ottamaan heitä kaikkia suomalaisen sosiaaliturvan piiriin?

Kolumnissa edustettu libertaari näkemys valinnanvapaudesta avaa lähes äärettömän vaatimuslistan niille, jotka peräävät erilaisia asioita yksilönvapauksien nimissä.

Filosofinen keskustelu yksilönvapauksista on mitä tervetulleinta, mutta liberalismin - toisin kuin libertarismin - perinteeseen kuuluu myös sen tosiasian tunnustaminen, että elämme maailmassa, jossa todellisuus asettaa monille valintatilanteille myös rajoituksia.

Kuva: Lugna gatan!

Yleisten töiden lautakunta hyväksyi tänään ison nipun Jätkäsaaren katusuunnitelmia. Tämä soi minulle mainion tilaisuuden esitellä rakennusvirastolle yhden lempilapsistani, ns. jatketun jalkakäytävän.

Jatkettu jalkakäytävä on erinomainen keino rauhoittaa kantakaupungin asuinalueita merkittävästi. Sen ansiosta pääkadun varrella kulkeva jalkakäytävä jatkuu nimensä mukaisesti keskeytyksettä. Pää- ja sivukadun risteyksessä jalankulkija voi jatkaa matkaansa pysähtymättä ja joutumatta antamaan suojatien kohdalla tietä autoille, koska suojatie on korvattu jalkakäytävän korkuisella jatkeella.

Jatkettu jalkakäytävä luo portin vilkkailta pää- ja kokoojakaduilta rauhallisempaan asuinkatuverkkoon. Siten korotettu kadunylitys ehkäisee tehokkaasti erityisesti läpiajoliikennettä. Jätkäsaaressa läpiajo on tosin muutoinkin estetty siten, että kadut ovat erittäin lyhyitä ja ne päättyvät pieniin aukioihin.

Ratkaisu on turvallinen sekä jalankulkijalle että autoilijalle. Helsingissä jatketusta jalkakäytävästä on saatu hyviä kokemuksia Pihlajatieltä. Katumalli on yleisesti käytössä Ruotsissa, Tanskassa ja Hollannissa, ja se sopisi hyvin myös pikkukujamaiseen Jätkäsaareen. Ratkaisu alentaisi ajonopeuksia monilla muillakin asuinalueilla, mikä näkyisi alueiden asumisviihtyisyyden parantumisena. Elämänlaadun koheneminen tekisi taatusti kantakaupungista samalla entistä houkuttavamman asuinpaikan.

Ratkaisu määrittää kouriintuntuvasti, kenellä on etuoikeus kadulla: jalankulkijalla. Tämä kääntää autoilun ehdoilla toimivan liikennehierarkian ympäri. Reitti on autoilijalle vapaa, kun jalankulkija on ohittanut korotetun ylityspaikan – mutta sen sijaan, että jalankulkija laskeutuisi katutasolle, autoilijan onkin ylitettävä jalkakäytävä.

Ajatus otettiin lautakunnassa kiitellen vastaan, joten lisäsimme lausuntoomme yksimielisesti ehdotuksen, että kadunylityspaikkojen toteuttamista Jätkäsaaressa korotettuina selvitetään. Toivottavasti ajatus saa vastakaikua myös kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosastolla, josta asia varsinaisesti riippuu.

Kuva: GucciBear

Mistä tietää, että kasvisruoasta on pian tulossa valtavirtaa? Natsikortista.

Mistä tietää varmimmin, milloin jokin yhteiskunnallinen aihe on murtautumassa marginaalista keskikentän kysymykseksi? Kun Aarno “Loka” Laitinen röhkii aiheesta Iltalehdessä.

Mitä lähempänä minkä tahansa ex-marginaaliasian valtavirtaistuminen on, sitä varmempaa on, että Laitinen aloittaa viivytystaistelun ilmiötä vastaan vertaamalla kulloistakin muutosagenttia Hitleriin.

Kun Laitisen kolumni sisältää ilmaisut “esikuva historiassa”, “Adolf Hitler”, “1930-luku”, “Saksan kansa”, “kasvisdieetti”, “koko maa”, “pakollinen kasvispäivä”, “Saksan asevarustelu”, “Hitlerin hovi”, “kasvispäivät”, “natsijohtajat”, “Göring”, “Himmler”, “Speer”, “vegaaninatsit”, “Hitlerin esimerkki” ja – oma ehdoton suosikkini – “Mannerheimin 75-vuotispäivät” , voidaan varsinaisen peliajan todeta päättyneen ja jälkipelin alkaneen.

Liha, jota naamaamme tyytyväisinä lätämme, ei todellakaan ole mitään gourmetpihviä, vaan pääasiassa bulkkijauhelihaa. Yhdessäkään suomalaisessa peruskoulussa ei tarjoilla mitään sellaista liharuokaa, jonka korvaaminen kasvisaterialla yhtenä päivänä viikossa aiheuttausi koululaisille minkäänlaisia ravitsemuksellisia puutteita.

Päin vastoin: jos lihaa syötäisiin nykyistä vähemmän, mutta sen laatuun panostettaisiin enemmän, ruoka paitsi maistuisi paremmalta, eläimet voisivat paremmin ja suomalaista maataloutta tarvitsisi tukea nykyistä vähemmän, koska lihan arvo ravintoketjussa nousisi takaisin sille kuuluvaan asemaan.

Lihan jokapäiväistymisen seurauksena käsityksemme siitä, mikä tekee ruoasta hyvää, on hämärtynyt pahasti. Se, että lihaa on ”pakko” saada joka aterialla kolmesti päivässä tai muuten puutostaudit, hammasmätä, allergiat ja anoreksiat muka leviävät, on pelkkä psykologinen harha.

Lihapakkomielteemme johdosta ruoan maku on vain muutaman vuosikymmenen aikana kärsinyt yleisesti ja laatu heikentynyt merkittävästi. Syömme enemmän lihaa kuin koskaan, mutta samalla epäterveellisemmin kuin milloinkaan. Lihapainotteinen ruokavaliomme tulee meille kalliiksi sekä yksilötasolla broilerihyllyn edessä että yhteiskuntatasolla veroina, tuotantotukiaisina, ylipaino-ongelmana ja päästöinä.

Lihansyönnistä ei tarvitse luopua kokonaan. Meatless monday ei aiheuta keripukkia. Voiko joku oikeasti väittää vakavalla naamalla kasvisruokapäivän kerran viikossa vähentävän koululaisten valinnanvapautta? Onko koululaitos muutoinkaan niin kovin “vapaa”?

Kuva: Wikimedia

Muistatteko vanhat kunnon ketjukirjeet – nuo postin mukana tulleet kiertoviestit, joihin sisältyi pyyntö lähettää kirje edelleen muille? Facebookin ansiosta kiertävät massaviestit voivat paremmin kuin koskaan.

Verkostomarkkinoinnin ennätyksiä rikkova ketjuviesti “Facebook muuttuu maksulliseksi 1. huhtikuuta 2010 alkaen” on eilen ja tänään levinnyt tulipalon tavoin. Viestin nimeä kantavaan ryhmään oli eilen kello 22:24 liittynyt noin 5 500 ihmistä. Tänä aamuna kymmenen maissa ryhmällä oli yli 17 000 jäsentä. Sen jälkeen tahti vain kiihtyi:

26 278 jäsentä 23.12.2009 klo 12:16
27 530 jäsentä 23.12.2009 klo 12:51
29 766 jäsentä 23.12.2009 klo 13:25
30 723 jäsentä 23.12.2009 klo 13:42
31 234 jäsentä 23.12.2009 klo 13:53
31 086 jäsentä 23.12.2009 klo 14:15

Ryhmän jäsenluku oli lakihetkellään vähintään 31 234, joten viestin voi sanoa levinneen melkoista vauhtia. Kuten ketjukirjeet yleisesti, viesti on tietysti huijaus.

Ketjuviestiin sisältyy usein joko houkutteleva lupaus palkinnosta tai uhkaus, että jotain pahaa tapahtuu, ellei vastaanottaja lähetä viestiä edelleen.

Kirjepostin aikana kiertokirjeen liikkeellepanija joutui lähettämään viestinsä useina kymmeninä, satoina tai jopa tuhansina kappaleina sekä tehostamaan viestiään riittävän houkuttavilla lupauksilla, kuten jumalan armolla ja rahapalkinnoilla, tai pelottavilla uhkauksilla, kuten sielun menetyksellä ja ikuisella kadotuksella.

Siinä missä ketjukirjeet aiemmin vetoasivat ihmisten taikauskoon, internetissä riittää, että viesti yksinkertaisesti lähtee liikkeelle. Koska ketjukirjeen idea on levittää viestiä mahdollisimman laajalle mahdollisimman alhaisin jakelukustannuksin, tarpeeksi kohauttava massaviesti leviää netissä nopeammin kuin sikainfluenssa.

Kaupunkioloissa jokainen liikenteessä oleva auto vähentää autoilijan autostaan saamaa hyötyä. Tämä ei ole kannanotto autoilua vastaan, vaan banaali itsestäänselvyys, jonka toteaminen on sinänsä melko hupsua.

Liikenteessä saman havainnon jakaa jokainen autoilija, mutta siirryttäessä keskustelemaan liikenteestä alkavat tunteet nousta pintaan. Silloin kiistetään, mitä juuri havaittiin ja aletaan väitellä havainnon esittäneen henkilön ominaisuuksista.

Eipä siis keskustella tällä kertaa liikenteestä, vaan puhutaan joulun kunniaksi rauhallisesti vaikkapa vapunvietosta.

Lähdetään joukolla Ullanlinnanmäelle. Kun yksi seurue tuo mukanaan puutarhateltan, siitä on teltan tuoneille hyötyä, koska se pitää tehokkaasti ryhmän ulkopuoliset ihmiset poissa teltan aitaamalta kaistaleelta Kaivopuistoa. Näin seurueella on paremmin tilaa juhlistaa vappua oman porukan kesken.

Kun kuusi seuruetta tuo mukanaan teltan, ei synny ongelmia, vaan sopu tuo puistoon sijaa ja jokainen voi viettää vappuaan leppoisasti.

Mutta kun kuusitoista tai – ollaan realisteja – kuusikymmentä ryhmää pystyttää Ullikselle telttansa, alkaa tilasta syntyä pienimuotoinen pula. Kun satakuusikymmentä seuruetta haluaa telttailla vappuna Kaivopuistossa “oman porukan kesken”, oikein kenellekään ei enää riitä kunnolla tilaa.

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että toisin kuin maaseudulla, kaupungissa tila on niukka resurssi. Teltat vievät vappu vapulta Ullanlinnanmäeltä enemmän tilaa. Jokainen puutarhateltta tekee mäestä hieman ahtaamman.

Kaupungissa niukan tilan kanssa ollaan totuttu tulemaan toimeen. Kaivarissa vapusta otetaan ilo irti ahtaudesta huolimatta. Harmi, että vappu on vain kerran vuodessa – useammin juhlittuna siitä voisi vaikka oppia jotain. Vapputelttailua ei tarvitse lopettaa, vaan vähentää.