Lupaavaa kolinaa kiskoilta
Tippuvien ohjauslankojen ja myöhästelevien junien kanssa painiskelevalla VR:llä oli pitkästä aikaa ilouutisia kerrottavanaan: VR:n ja Venäjän RZD:n yhteisyritys Karelian Trains on tilannut neljä uuden polven Pendolinoa Helsingin ja Pietarin väliseen liikenteeseen. Nopeiden junien on tarkoitus aloittaa liikennöinti 2010.
Tavoitteena on lyhentää matka-aikaa kaupunkien välillä nykyisestä viidestä ja puolesta tunnista kolmeen. Tämä edellyttää ratatöitä rajan molemmin puolin ja ennen kaikkea Venäjällä tapahtuvien rajamuodollisuuksien siirtämistä liikkuvaan junaan. Syytä onkin - nykyään juna seisoo Venäjän puolella yli tunnin. Suomessa ja muualla Euroopassa muodollisuudet suoritetaan junan kulkiessa.
Vuorojen määrä tuplataan: tulevaisuudessa molempiin suuntiin kulkee päivittäin neljä junaa. VR arvioi liikenteen kasvavan viidessä vuodessa nykyisestä 200 000 matkasta jopa kolminkertaiseksi. Junat voittavatkin ajassa lentämisen kaupunkien keskustojen välillä selvästi.
Vaikka matka on nykyisellään varsinkin kesällä huonosti ilmastoidussa junassa tuskan takana, se palkitsee - Pietari on upea kaupunki, josta on kovaa vauhtia tulossa eurooppalainen finanssikeskus. Nopea ja mukava junayhteys lähimpään miljoonakaupunkiin on tulevaisuudessa Suomelle elintärkeä. Siksi Suomen kannattaakin tehdä kaikkensa, jotta Venäjä helpottaisi myös viisuminsaantia.

