Iloisia uutisia Australiasta
Väkilukuun suhteutettuna maailman pahin kasvihuonekaasujen tuottaja Australia allekirjoitti tänään Kioton ilmastosopimuksen. Odotettu ilmoitus oli maan upo uuden hallituksen ensimmäinen toimenpide ja se tapahtui vain muutamia tunteja pääministeri Kevin Ruddin hallituksen virkaanastumisen jälkeen.
Tänään alkoivat myös YK:n ilmastoneuvottelut Balilla. Nykyinen Kioton ilmastopöytäkirja umpeutuu vuonna 2012 ja Balin kokouksen keskeisin tavoite on päättää Kioton sopimuksen tilalle tehtävän uuden ilmastosopimuksen neuvotteluaikataulusta.
Neuvotteluprosessin tavoitteena on, että mahdollisimman monta maata saadaan uuden ilmastosopimuksen taakse YK:n suuressa ilmastokokouksessa Kööpenhaminassa 2009. Sopimus on onnistunut, jos sitä ei vesitetä, vaan se sisältää tavoitteellisia ja sitovia toimenpiteitä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi.
Merkittävistä vanhoista teollisuusmaista Kioton sopimuksen ulkopuolella on enää Yhdysvallat. Yhdysvallat tulee vääjäämättömästi liittymään rintamaan uuden presidentin astuttua virkaansa tammikuussa 2009. Viimeistään tässä vaiheessa kehittyvät maatkin, erityisesti Kiina ja Intia, on saatava mukaan talkoisiin.

