Lahjaomena


[Kuva: ~Aphrodite]

Yhdysvaltain matkaltaan palannut pääministeri Vanhanen voisi vierailla seuraavaksi vaikkapa Töölössä. Reissu voisi tehdä terää paitsi herra pääministerille, myös suomalaisille ohjelmistoja valmistaville yrityksille. Tutustumiskäynti kannattaisi ajoittaa esimerkiksi ensi viikon perjantaiksi. Silloin Helsingin Kauppakorkeakoululla järjestetään avointen ohjelmistojen hyödyntämistä ja lisensointia käsittelevä Legal and Licensing Issues of Open Source Software -seminaari.

Aamulla herätessään pääministerillä voisi olla aivan erilainen olo kuin viime viikon torstaina. Samalla jetlag jäisi jonkun muun kuin suomalaisten ohjelmistoyritysten kärsittäväksi.

Bill Gatesin “lahja” on Lumikin äitipuolen myrkkyomena suomalaiselle ohjelmistoteollisuudelle. Ohjelmistomarkkinoiden kilpailun puute ei johdu siitä, että sopivia palveluita ei tarjoaisi kuin yksi yritys, vaan siitä, että kilpailu on rakenteellisesti vääristynyttä. Hyvää tarkoittava pääministeri uhkaa pahentaa tilannetta entisestään. Millä muulla alalla kilpailun puutetta yritettäisiin helpottaa ottamalla tuotteita ilmaiseksi vastaan johtavalta valmistajalta?

Mitä jos Ericsson olisi 15 vuotta sitten tarjonnut mukavalta kuulostanutta “lahjaa” Suomelle: ilmaista, maanlaajuista matkapuhelinten runkoverkkoa? Entä jos mukavat ruotsalaiset olisivat antaneet vielä kaupanpäällisiksi ilmaiset matkapuhelimet koko kansalle?

Jotta Suomi voisi tulevaisuudessa elää tuotekehityksestä, innovaatioita ei pidä tappaa vääristämällä kilpailua. Ohjelmistojohtaja Petri Räsänen tiivisti asian tänään Helsingin Sanomissa hyvin: “Suomi ei ole it-alan banaanivaltio, eikä sitä sellaiseksi pidä tehdä.”

Jätä kommentti