Netti-Hesari otsikoi tänään lennokkaasti uusimman käänteen Sdp:n hyvin alkaneessa puheenjohtajakilvassa. Otsikko “Jouko Skinnari tuorein ehdokas Sdp:n johtoon” on klassikkokamaa.

Sdp:n suosion laskusta nuorten keskuudessa on puhuttu paljon, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että nuorten osuus puolueen jäsenistöstä on jämähtänyt huolestuttavalle tasolle. Sdp:llä on oman ilmoituksensa mukaan yli 50 000 jäsentä. Tämän päivän Iltasanomien mukaan Sdp:llä on kuitenkin vain 1 202 alle 30-vuotiasta jäsentä. Alle 30-vuotiaiden osuus puolueen jäsenistä jää siis vain kahteen prosenttiin. Suomen väestöstä alle 30-vuotiaita on noin kaksi miljoonaa, eli lähes 40 prosenttia!

Vihreän liiton jäsenmäärä ylitti vuodenvaihteessa 3 000 jäsenen rajapyykin. Heistä noin 900, eli kolmannes, on alle 30-vuotiaita. Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi on asettanut tavoitteeksi, että puolueella on 5 000 jäsentä vuonna 2009. Vihreät ohittanevat Sdp:n alle 30-vuotiaiden jäsenten määrällä mitattuna piakkoin. Tämä ei lupaile Sdp:lle hääppöistä tulevaisuutta ruusuisesta menneisyydestä huolimatta.

Rakennemuutos pakottaa yhteiskunnan ja vanhat puolueet sen mukana uudistumaan. Paikoillaan pysyminen ei suojele maailman tuulilta, vaikka jatkuvuus tuudittaisikin valheelliseen tunteeseen turvallisuudesta.

Ihmiset saattavat “huonoina aikoina luottaa Jumalaan ja Sdp:hen”, mutta ilmiselvästi nuoret eivät enää liity sosiaalidemokraatteihin. Syyt löytyvät imagoa syvemmältä: demareilla on substanssiongelma. Yhteiskunnan epäkohtia korjaavasta muutosliikkeestä on valitettavasti tullut saavutettuja etuja varjeleva ja vanhoja rakenteita suojeleva, yhteiskuntaa paikallaan pidättelevä voima. Demarit tarvitsevat uuden suunnan. Ellei sitä löydy, Sdp:n kriisi muuttuu akuutista krooniseksi.

Vihreistä on tullut vakavasti otettava vaihtoehto demareihin liittymistä harkitseville, poliittista kotiaan etsiville, tasa-arvoiseen yhteiskuntaan uskoville nuorille. Tämä ei ole tapahtunut sattumalta. Vihreät tarjoavat konkreettisia vastauksia nuoria koskevien ongelmien ympäripyöreän väistelyn sijaan.

Kaikkia ei voi miellyttää, mutta pysymällä tavoitteilleen rehellisinä Vihreät ovat murtautuneet marginaalista valtavirran suunnannäyttäjiksi. Demarien viimeaikaiset pyrkimykset näyttäytyä ympäristömyönteisinä alleviivaavat tätä. Viimeksi Miapetra Kumpula-Natri otti käyttöönsä Vihreiden eduskuntavaalisloganin “neljän vuodenajan puolesta” – ja hyvä niin, ympäristöongelmat eivät ratkea ilman yhteistyötä.

Sdp tarvitsee nyt johtajan, joka keskittyy oikeasti uudistamaan menneisyyteensä juuttunutta puoluetta. Tämä onnistuu vain tuomalla yhteiskunnalliseen keskusteluun tuoreita, uusia, omia ajatuksia. Nuoria ei tavoiteta etuoikeutettujen ryhmien saavutettua erityiskohtelua puolustelemalla ja menneellä kunnialla ratsastamalla.

Demareista vihreisiin siirtyneen ystäväni kokemus on valitettavan kuvaava osoitus Sdp:n nykytilasta: viime eduskuntavaaleissa Sdp:n vaaliohjelmaa kirjoitettiin päällimmäisenä mielessä taktikointi siitä, mikä mahtaisi miellyttää äänestäjiä eniten – ei se, mitä Sdp on asioista mieltä puolueena.