Kunnallisvaalit à la française

Olin Parisiissa Ranskan paikallisvaalien aikaan ja monia ranskalaisia vaaleja nähneenä hämmästelin, kuinka vähän vaalit näkyivät katukuvassa. Kampanjointi oli laimeaa, jopa olematonta. Lehdistö huomioi vaalit näkyvästi, mutta pääpaino oli äänestysaktiivisuuden laskun ennakoinnissa.

Ranskassa vaalit käydään kaksikierroksisina ja äänestäjien on rekisteröidyttävä etukäteen. Tällä kertaa paikallisvaaleissa käytiin yhtä aikaa valtuustosvaalit (éléctions municipales) ja aluevaalit (cantonales). Ranskassa sekä kunnanvaltuustojen (conceil municipal) että alueiden (département) asioista päättävien alueneuvostojen (conseil général) toimikaudet ovat kuusi vuotta. Aluevaalit järjestetään kolmen vuoden välein, jolloin valitaan aina puolet alueneuvostojen jäsenistä. Kunnanvaltuutetut valitaan suomalaisittain tutusti kaikki yhdellä kerralla. He taas valitsevat keskuudestaan pormestarin (maire).

Yli 60 miljoonan asukkaan Ranskassa on rekisteröityjä äänestäjiä yllättävän vähän: tämän vuoden paikallisvaaleissa 13–21 miljoonaa äänestyskierroksesta riippuen. Äänestysprosentti lasketaan Ranskassa rekisteröidyistä äänestäjistä. Valtuustovaalien ensimmäisellä kierroksella se oli 66,54 %, mikä on alhaisin luku vuoden 1959 jälkeen, ja aluevaaleissa 64,89 %. Toisella kierroksella luvut olivat 61,66 % ja 55,45 % rekisteröityneistä äänestäjistä.

Le Monde oli todella oikeassa julistaessaan vaalien suurimmaksi voittajaksi äänestämättä jättämisen, sillä lukuina tämä tarkoittaa, että vaaleissa käytti äänioikeuttaan kierroksesta ja vaalista (valtuusto/alue) riippuen vain 7–14 miljoonaa kansalaista!

Vihreät saavuttivat vaaleissa 32 pormestarin paikkaa. Tulos on hyvä suhteuttaa siihen, että maassa on yhteensä 36 683 kuntaa. Niistä yli 35 000 on alle 10 000 asukkaan pikkukuntia ja vain 874 sellaisia, joissa asuu yli 10 000 ihmistä. Ranskassa on itse asiassa yli puolet Euroopan kunnista! Maininnan arvoista on, että Dominique Voynet valittiin Montreuilin (Seine-Saint-Denis) pormestariksi ja hänestä tuli täten ensimmäinen vihreä yli 100 000 asukkaan kunnan johtaja Ranskassa.

Jätä kommentti