Suomi - jätekommunismin luvattu maa
Vähemmällä vaivalla – ja varmaan paljon halvemmallakin – pääsisi, kun polttaisi koko roskan.
Tässä ei ole kenellekään mitään uutta, mutta varsinainen pointtini liittyykin kotitalousjätteiden kuljettamiseen kotoa polttolaitokseen.
Kuten tunnettua, kuljetus ei ole ilmaista. Nykyisellään jätteiden määrää ei kontrolloida taloyhtiötasolla mitenkään. Jokainen asukas maksaa yhtiövastikkeessaan/vuokrassaan saman verran jätemaksua täysin riippumatta omien jätteidensä määrästä. Kuulostaako liberaalidemokraattiselta järjestelyltä? Ei minustakaan. Tulee vähän mieleen se toinen yhteiskuntamuoto.
Jätteidenpoltto ei luonnollisestikaan vaikuta asiaan mitenkään. Paitsi lisäämällä jätteen määrää. Haitallisten ympäristövaikutustensa lisäksi jätteistä tekee kalliita niiden kuljetettaminen entistä kauemmaksi poltettavaksi.
Voisiko jätteidenpoltto olla hyödyllistä? Jos se vaikka avaisi ihmisten silmät sille, että naapurin Raimon jätteiden kuljetusmaksujen kuittaamisessa on yhtä paljon järkeä kuin Raimon kuukausittaisen bensalaskun maksamisessa. Tai ruokaostosten. Halvemmaksi tulee, kun kutsuu Raipan kylään kerran kuussa.
Sveitsissä ongelma on ratkaistu yllättävän yksinkertaisesti. Roskapusseiksi kelpaavat vain jäteyhtiön auktorisoimat säkit, ja jokainen ylimääräinen jätepussi maksaa erikseen.
P.S. Minä maksaisin mieluummin vain omista jätteistäni. Entä Sinä?



o. kirjoitti 24.5.2008 kello 14:11
Monet kantasi ovat järkeviä, mutta tämä kuulostaa kyllä pelkästään dogmaattiselta liberalismilta. Jokaisen on pakko maksaa omat jätteensä, vaikka jokainen melko varmasti pääsee halvemmalla kun ne maksetaan yhdessä (millä ajattelit hoitaa jätemäärieän valvonnan? ja maksavat ne )
Erityisesti on syytä huomata, että jokainen taloyhtiöhän saa toki päättää vapaasti miten jätehuollon ratkaisee (kunhan ratkaisee). Tilanteen muuttaminen “liberalistiseksi” edellyttäisi siis käytännössä lisää kunnallista tai valtiollista säätelyä, jolla kiellettäisiin tehokkaammat yhteisölliset ratkaisut jotta jokainen taloyhtiö joutuisi alistumaan uuteen malliin. Valitettavasti tämä ei ole niin absurdia kuin miltä kuulostaa, vastaavaan tapaan talonmiesinstituutiokin on lakkautettu lisäveroilla jotta huoltoyhtiöbisnes kukoistaisi.
Se, että mallisi luultavasti vähentäisi jätteiden tuotantoa jonkin verran on kyllä totta, mutta toisaalta se myös lisäisi jätteiden dumppaamista luontoon/kaduille, mikä on myös oneglma.
o. kirjoitti 24.5.2008 kello 14:12
…maksavat ne design-jätesäkitkin, piti sanomani
martti kirjoitti 25.5.2008 kello 18:22
Kirjoitukseni tarkoitus oli herättää keskustelua jätteistä ylipäätään, kiitos kommenteista! :)
Enpä juuri lähtisi vakavalla naamalla tavoittelemaan Sveitsin jätteenhoitomallia Suomeen sellaisenaan. Pikemminkin poimisin rusinat pullasta, jos se olisi jotenkin mahdollista. Veikkaanpa, että jos jotain, niin hankalaa se ainakin olisi.
Kustannuskysymystä nykymallistamme ei saa vääntämälläkään: omassa taloyhtiössäni jätehuoltomaksut ovat n. 1-2 prosenttia yhtiövastikkeesta, eli järjestely on todistetusti varsin kustannustehokas.
Oletkin täysin oikeassa: jätteiden kollektiivinen huoltaminen pitää hinnat alhaalla, mikä lienee toivottavaa moneltakin kantilta.
Toisaalta Sveitsin mallin paras puoli onkin, että jätteistä eroon hankkiutuminen tulee niin kalliiksi, että ihmiset joutuvat miettimään omaa kulutustaan. Juuri tämän edun poimisin Suomeen, jos keksisin miten. Ideoita?
On selvää, että jätteiden dumppaaminen olisi niin mittava ongelma, että se luultavasti tekisi koko mallin tyhjäksi Suomessa. Puhumattakaan valvonnan vaatimista oheiskustannuksista.
Joka tapauksessa minua sapettaa, että järjestelmämme hyvät puolet tahtomattaan ruokkivat huonoja puolia. Koska jätehuoltomme on kansainvälisesti tarkastellen niin harvinaisen hyvin organisoitu järjestelmä, se “kannustaa” ihmisiä olemaan ajattelematta jätteitään, mikä lopultakin de facto sälyttää muiden jätekustannuksia yhteisesti maksettavaksi. M.o.t.