Kuluttajat suosivat kaupungissa asiointia
Taloussanomien kyselyn mukaan selvä enemmistö kuluttajista asioi mieluummin kaupunkien keskustassa kuin lähiöiden marketeissa ja kaupunkien ulkopuolella sijaitsevissa suurissa kauppakeskuksissa.
Haluavatko ihmiset pohjimmiltaan olla kaupunkilaisia vai esikaupunkilaisia on sosiaalinen makukysymys.
Mikäli Bourdieun sosiaalisen erottautumisen teoriaan on uskomista, kaikki ihmisten tekemät valinnat asettuvat hierarkkisesti siten, että hierarkian yläpään valinnat ovat sosiaalisesti arvostetumpia kuin toisin päin.
Valintahierarkian järjestyksen – ns. hyvän maun – määrittelevät ne yhteiskuntaluokat, joilla on käytössään eniten taloudellista, kulttuurista ja sosiaalista pääomaa.
Suomessa keskustassa asioiminen on edelleen selvästi arvostetumpaa kuin esikaupungeissa asioiminen, koska se vastaa niiden yhteiskunnan kerrostumien, joilla on käytössään eniten em. pääomien muotoja, käsitystä hyvästä mausta.
Tämän osoittaa myös Taloussanomien kysely. Kaikissa maissa ei suinkaan ole näin: esimerkiksi Yhdysvalloissa on lukemattomia kaupunkeja, joiden keskustoista asiakkaat ovat paenneet (autoillaan) esikaupunkien hypermarketteihin, jotka muistuttavat enemmän jättimäisiä katettuja huvipuistoja kuin kauppoja.
“Hyvän maun” sisältö on luonnollisesti jatkuvan uudelleenmäärittelyn kohteena, ja siihen vaikuttavat voimakkaasti sellaisten tahojen kuin esimerkiksi ministeri Vapaavuoren kannanotot.
Kysymys on mitä suurimmassa määrin myös poliittinen. Helsinkiin tarvitaan todellinen, korkeatasoinen kävelykeskusta, jotta keskustan vetovoima säilyy ja ylimääräisen autoilun aiheuttamia haittoja voidaan tehokkaasti vähentää, sen sijaan että asutuskeskusten ulkopuolelle rakennetaan liikennettä huomattavasti lisääviä ostoshuvipuistoja.


