Median tervetullut itsereflektion hetki
Ruokanen on tiukkana omilleen:
Laiminlöikö media oman tehtävänsä vai miksi rahoitussotku ei noussut aiemmmin esiin? [...] Median tehtävä ei ole holhota, että hallitus pysyy pystyssä. [... M]edialla on ennen kaikkea vastuu siitä, että yleisö saa mahdollisimman tarkan kuvan siitä, mitä todella tapahtuu. Usein se on ikävää luettavaa. Se ei johdu mediasta, vaan siitä, mitä selostetaan, siis kohteesta.
Mainiota Ruokanen! Tällaista vallanpitäjien myötäilyyn liittyvää rehellistä median itsekritiikkiä kuulee suomessa yhä valitettavan harvoin. Tiedotusvälineiden on pysyttävä lakkaamatta hereillä ja pidettävä yleisö tietoisena ikävistäkin totuuksista. Hallituksen linjan pönkittäminen ja vallanpitäjien vallankahvassa pysymisen välillinenkään varmistaminen eivät kuulu objektiivisen tiedonvälityksen tehtäviin.
Tiedotusvälineiden on jatkuvasti tarkasteltava kriittisesti onnistumisiaan epäonnistumisiaan. Vilpittömän itsetutkiskelun on kuuluuttava saumattomamasti muihinkin ajankohtiin kuin vain isojen kriisiuutisointien jälkipyykkiin.
Myönteisiä poikkeuksia lukuunottamatta useat lehdet suovat edelleen mahdollisuuden itsereflektioon yleensä vain päätoimittajille. Tämä kertoo näiden mediatalojen olevan yhä tukevasti kiinni teollisen aikakauden käytännöissä: hierarkkisten organisaatioiden käsitykseen itsestään kuuluu, että vain johtajat ovat oikeutettuja arvostelemaan alan omaa toimintaa.
Median avoin itsereflektio on tyylilaji, jota suomalaiset toimittajat voisivat harjoitella julkisesti. Kuten politiikassa, myös mediassa vastuunkantajiksi kasvavat vain ne, joille annetaan vastuuta. Itsenäinen kriittinen ääni on toimittajalle vähintään yhtä tärkeä ominaisuus kuin sujuva kirjoitustaito.
Kunnolliseen kriittisen itsetarkasteluun kuuluu olennaisesti myös johtopäätösten tekeminen ja niiden toimeenpano. Toivottavasti media seuraa vaalirahoituskohun laannuttua vallanpitäjien tekemisiä ja sanomisia jatkossa entistä tarkemmin eikä tyydy enää vain kiltisiti toistelemaan sitä, minkä vallanpitäjät kulloinkin väittävät olevan ainoa totuus.


keskenerainen kirjoitti 17.6.2008 kello 13:42
Juu, olin yllättynyt myös parin numeron takaisesta Sharmasta, joka arvosteli kovin sanoin mediaa.
Sinällään Ruokasella on kyllä myös härskisti pokkaa - lehden linja kun on ollut nii-iiin myötäsukainen valtaa pitäville, ja etenkin kokoomukselle, viime vuosina.
Btw, on tainnu tentit valmistua kun blogin päivitystahti on viime päivinä noussut noin 350%?
martti kirjoitti 18.6.2008 kello 12:53
Niinpä. Kun hallussa on mediavaltaa, sitä voisi käyttää myös korkeatasoiseen journalismiin eikä vain vallanpitäjien suojeluun kriittisiä näkemyksiltä. Koskee myös Vihreiden hallitustoimintaa.
Johtopäätösten tekeminen osana itsetarkasteluprosessia voisi tehdä terää Ruokasellekin.
Tentit on nyt ohi! :) Mutta varsinainen syy aktivoitumiseen tällä saralla on työmäärän vähentyminen HYYssä. Koitan pitää tahtia yllä kesällä. Katotaan onnistuuko.