Valoa yössä
Pysähdyttävintä Rutasen artikkelissa on hänen lakoninen toteamuksensa:
Melkoinen osa amerikkalaista älymystöä näkee [The Atlantic -lehden poliittisen kommentaattorin ja The Daily Dish -blogin kirjoittajan Andrew] Sullivanin ja Obaman esittämien ajatusten lisäksi, että maata lamauttavat kasvava tietämättömyys ja epä-älyllisyys. Menneenä pääsiäisenä eräässä saarnassa todettiin, että “Amerikassa on yö”.
Ikävä kyllä öinen tunnelma ei suinkaan rajoitu vain Yhdysvaltoihin. Johtuneeko myöhään tapahtuneesta oman henkisen kapasiteettini vajavaisuuden tiedostamisesta vai huolestani siitä, kuinka usein oikeastaan annankaan periksi piilevälle masokistiselle taipumukselleni lukea Helsingin Sanomien keskustelupalstaa, tuntuu välillä kuin koko maailmassa olisi yö.
Mainitulle palstalle eksyessään sananvapauteen uskova, satunnaiselle optimismille altis lukija tuntee pahasti kyynistyvänsä. Anonymiteetin takana kyyristelevien kirjoittajien kommenteista välittyvä kuva koulutetun kansakunnan maailmankuvasta on parhaina päivinä murheellinen, usein lohduton ja herättää karuimmillaan syvää epätoivoa.
Koko nimettömyyden kulttuuriin perustuvaa osaa internetistä hallitsevat kylähullut, joilla tuntuu riittävän loputtomasti aikaa ja energiaa silpoa käytännöllisesti katsottuna mikä tahansa järjellisesti pätevä argumentti aivan mistä hyvänsä aiheesta maan ja taivaan välillä yksinkertaisesti massan tuomalla äänenvoimalla.
Nimettömiä kirjoittajia vaikuttaa yhdistävän kaikkialla uskomus, että minkä tahansa mielipiteen oikeaksi osoittamiseksi riittää, kun toistaa näkemystään tarpeeksi monta kertaa mahdollisimman aggressiivisesti ja riittävän äänekkäästi.
Tietämättömyyden ja välinpitämättömyyden – ajoittain jopa järjen hengelle vihamielisen ilmapiirin keskellä on kuitenkin mahtavaa törmätä välillä sellaisiin kirjoittajiin, jotka jaksavat pitää toivoa paremmasta yllä. Kuten nimimerkin M.A. kirjoittama pätkä, jonka inspiroimana vuodatan tässä tuntojani julki:
Täällä monessa kommentissa esiintyy yksityisautoilua puolusteleva väite, jonka mukaan “Suomen osuus maailman CO2-päästöistä on niin pieni, ettei sen vähentämisellä ole vaikutusta”.
Todellako? Jos asia viedään yksilötasolle, niin yksittäisen ihmisen osuus maailman energiankulutuksesta ja päästöistä on vain miljardisosia. Tällä logiikalla jokainen yksittäinen ihminen voi elää kuin sika pellossa, koska “yksittäisen ihmisen tekemisillä ei ole merkitystä”. Mutta mihin kaikki energia sitten kuluu ja mistä kaikki jäte ja päästöt tulevat? Tyhjästäkö, jos yhden yksilön tai valtion tekemisillä ei ole merkitystä?
Suomeksi sanottuna yksityisautoilun merkityksen vähättelyssä kyse on hölmöläisen logiikasta. Hölmöläinen lastasi puunrunkoja hevosen vetämään rekeen, ja tuumi, että “jos hevonen jaksaa vetää tämän kuorman, jaksaa se vetää vielä yhden puun lisää”. Tätä jatkui, kunnes kaikki puut oli lopulta lastattu kyytiin. Hölmöläisen hämmästys oli suuri, kun hevonen ei jaksanutkaan vetää kuormaa.
Yhtä hämmästyneitä kuin hölmöläinen puukuorman päällä tuntuvat yksityisautoilijat olevan ilmastonmuutoksen edessä. Kysymys on nyt siitä, pystyvätkö ihmiset itse luopumaan lyhytnäköisestä hölmöläisen logiikastaan vapaaehtoisesti, vai vaaditaanko siihen “holhousta”. Nykymenon seurauksena kun tulee olemaan se, ettei reki enää liiku.
Yleensä olen taipuvainen uskomaan, että ihmiskunnan henkinen tila on keskimäärin stabiili. Kavahdan väitettä, että kulttuuri tai ajattelu voisivat “rappeutua”. Silti olen vakaasti sitä mieltä, että koko 2000-lukua ovat leimanneet ennen näkemätön typeryys, hämmästyttävä piittaamattomuus, käsittämätön kaikenkattava leväperäisyys, henkinen velttous, kummastuttava keskinkertaisuuden ihannointi, vastuun puute ja typerryttävä tunnekylmyys – sanalla sanoen apatia.
Mutta uskon, toivon ja tiedän, että muutos on tulossa. Se ei tapahdu hetkessä, enkä odota messiaanista väliintuloa. Silti juuri Barack Obamassa henkilöityy orastava uusi aika. Obama tulee voittamaan USA:n presidentinvaalit ja hänen mukanaan alkaa hidas kulttuurinen muutos; sukupolven mittainen maailmanlaajuinen ryhtiliike. Tervetuloa!
Hannu Oskala kirjoitti 11.6.2008 kello 12:04
Hyvä Martti! Lisää löylyä vaan!
Yleensä olen taipuvainen uskomaan, että ihmiskunnan henkinen tila on keskimäärin stabiili. Kavahdan väitettä, että kulttuuri tai ajattelu voisivat “rappeutua”. Silti olen vakaasti sitä mieltä, että koko 2000-lukua ovat leimanneet ennen näkemätön typeryys, hämmästyttävä piittaamattomuus, käsittämätön kaikenkattava leväperäisyys, henkinen velttous, kummastuttava keskinkertaisuuden ihannointi, vastuun puute ja typerryttävä tunnekylmyys – sanalla sanoen apatia.
Eikö henkisen tilan kehityksen stabiilius ole vain illuusio, joka johtuu liian pienestä tarkasteluvälistä? Jos kulttuuria tutkaillaan muutaman sadan vuoden jänteellä, niin onhan edistystä, huomattavaakin sellaista, tapahtunut. Mm. kuolemanrangaistus on Euroopassa poistettu, vaikka vain muutama sata vuotta sitten teloitukset olivat iloista koko perheen viihdettä.
Jos kulttuurin kehittyminen, edistys, on mahdollista on toki myös rappeutuminen enemmän kuin todennäköistä. Ja Taantumuksen voimat nostavat päätään nimenomaan netin keskustelupalstoilla. Paradoksaalisesti sananvapauden ja vapaan kansalaiskeskustelun uudeksi aamunkoitoksi kuvitellun vapaan ja saavutettavan julkaisujärjestelmän synty tuntuu kääntävän sivistyksen kehityksen suuntaa takaisin menneisyyteen.
Henkinen velttous on mahtava ilmaus. Vaikka yksityisajattelijoiden kommentteja lukiessa tuleekin olo, että kaikki toivo on menetetty on maassamme yhä myös runsas joukko myös “vähemmän koulutettuja” ihmisiä, jotka ovat kaikkea muuta kuin velttoja. Hyvänä esimerkkinä kansalais- ja työväenopistojen kurssit, jotka ovat useimmiten täynnä.
Ehkäpä netti ja “markkinoiden ohjaama” tiedonvälitys (mtv jne) ovat vain tuoneet apatian paremmin esille.
Sinällään en pelkää nettikeskustelujen sisältöjen siirtyvän minkään merkittävän poliittisen liikkeen agendalle. “Vapaavuori-ilmiö” on hyvä esimerkki. Kun fiksu päättäjä joutuu radikaaleine mielipiteineen kohtaamaan todellisuuden, niin vastuun kasvaessa myös politiikan asiasisältö muuttuu kummasti.
martti kirjoitti 11.6.2008 kello 15:45
Voit olla oikeassa illuusion suhteen; tottahan toki sekä edistystä että taantumusta tapahtuu jatkuvasti, kuten totesit. Uskon humanismiin. Ihminen voi kehittyä eikä “rappio” ole milloinkaan pysyvää. Viittaukseni stabiliuteen liittyy iänikuiseen “oi aikoja, oi tapoja” -valitusvirteen, johon en usko.
Olet onneksi täysin oikeassa, että maa on pullollaan kaikkea muuta kuin henkisesti velttoja ihmisiä!
Ylipäätään en usko, että kuvaamani apatia liittyisi niinkään koulutustasoon kuin johonkin aivan muuhun nimittäjään, jota on hankala määtiellä. Jotenkin kaikki liittyy mielestäni elintasoon: korkea elintaso on mahtava juttu, mutta se saa ihmiset takertumaan “saavutettuihin etuihinsa” äärimmäisen tiukasti ja tekee yhteiskunnasta hiljalleen vihamielisen, kuten USA:ssa on tapahtunut 2000-luvulla.
Kiinnostava näkemys, että media (internet mukaanlukien) on kenties vain tuonut apatian paremmin näkyville. Näin varmasti on. Niin ainakin haluan uskoa :).
keskenerainen kirjoitti 12.6.2008 kello 08:58
Viittaukseni stabiliuteen liittyy iänikuiseen “oi aikoja, oi tapoja” -valitusvirteen, johon en usko.
Niinpä. Käytetäänkö tuota lausahdusta muuten koskaan positiivisessa muodossa? Onko mennyt aina parempi?
Jotenkin kaikki liittyy mielestäni elintasoon: korkea elintaso on mahtava juttu, mutta se saa ihmiset takertumaan “saavutettuihin etuihinsa” äärimmäisen tiukasti ja tekee yhteiskunnasta hiljalleen vihamielisen, kuten USA:ssa on tapahtunut 2000-luvulla.
Ilmastonmuutoksen torjuntaan tämä pohdiskelu liittyy olennaisesti. Emme tarvitse oikeastaan mitään teknisiä innovaatioita vähentääksemme päästöjä jopa 50%. Sen sijaan tarvitsemme kulttuurisia innovaatioita, uusia kollektiivisia tapoja, joilla voimme muuttaa “vakiintuneita tapojamme” ja luopua joistain “saavutetuista eduista” tuhoamatta muuta yhteiskuntarakennetta.
“Korkean elintason” sijaan voisi ehkä käyttää jotain “privatisoitunut elintaso” tjms. ilmaisua, koska se ehkä kertoisi selkeämmin mistä on kyse. Monet korkeaan elintasoon liittyvät seikat kuten esim. korkeakulttuuri ja terveydenhuolto eivät mielestäni muuta yhteiskuntaa vihamielisemmäksi. Sen sijaan privatisaatio lähes kaikissa muodoissaan vähentää yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Ihminen on laumaeläin, jota kulttuurin kehitys yrittää työntää eristyksiin.
martti kirjoitti 12.6.2008 kello 12:17
En usko, että mennyt olisi ollut millään tavalla parempaa aikaa. Ei tosin välttämättä automaattisesti huonompaakaan, riippunee mitä mitataan. Onneksi tulevaisuudessa piilee kuitenkin mahdollisuus parempaan, jos potentiaali vain osataan hyödyntää. Siinä mystisen stabiiliuden sisältö… :)
Osuva huomio “korkeasta elintasosta” ja “privatisoituneesta elintasosta”! Määrittelit itselleni paremmin, mitä oikeastaan tarkoitan. Tästä on kyse: yhteiskunnan koheesio murenee privatisaation etenemisen myötä.
Emmekä tarkoittane kumpikaan vain loppuun asti jauhettua “ulkoistamiskehitystä”, vaan sitä, kuinka yhteiskunta on alkanut kehittyä suuntaan, jossa aivan kaikki yksityistyy: Ville Ylikahrin ajatuksia lainaten - jopa työmatkat privatisoituvat, kun ihmiset eivät enää siedä toistensa fyysistä läheisyyttä, vaan pakenevat toisiaan autoihin; puhumattakaan tarpeesta asua “omassa rauhassa” 30-60 kilometrin päässä työpaikalta, kaupoista, palveluista jne. Ja mikä puolue tätä kehitystä voimakkaimmin edesauttaakaan? Tietysti juuri hajakeskityspuolue Keskusta. Sivumennen sanoen aikamoinen paradoksi koko puolueen nimi ;).
Yhtä kaikki olen aina ihmetellyt, minkä ihmeen “solidaarisuuden” perään vasemmistolaiset jaksavat haikailla: solidaarisuus kohdistuu lopulta vain omaan vertaisryhmään, ei suinkaan koko yhteiskuntaan. Yhteiskunnallisen koheesion rapautumisesta olisin paljon huolestuneempi kuin siitä, että työntekijäryhmät kilpailevat yhtä aikaa palkoista keskenään ja työantajien kanssa.
Elintason parantaminen on luonnollisesti myös oma tavoitteemme. Määrän sijaan tarkoitamme tosin elintason laadullista kohentamista.
Kenen tehtäväksi jää yhteiskunnan pelastaminen elintason paranemisen mukanaan tuoman privatisaatioihanteen oheisvaikutuksilta?
keskenerainen kirjoitti 12.6.2008 kello 13:03
Heehaa:
Yhteiskunnan koheesio murenee privatisaation etenemisen myötä.
Näinpä juuri, mutta voitit yhdellä lauseella myös koko rivin bullshit-bingossa… :) Tuosta puuttuu oikeastaan enää innovaatio ja dynaaminen. Ehkä muoto “Innovatiivisen yhteiskunnan koheesio murenee dynaamisen privatisaation etenemisen myötä.” paikkaisi senkin puutteen?
martti kirjoitti 12.6.2008 kello 14:43
Kiitti vaan, mä yritin kyllä olla ihan vakavissani ;D. Mutta joo, meni varmaan bingon puolelle. Yritetään pöydäntyhjentävien määritelmien laatimista joskus toiste.
Mutta vielä itse aiheesta: yhteiskunnan koheesiostahan koko keskustelussamme on kyse. Ilmastonmuutos ja muut ympäristöongelmat, öljyn, ruoan ja muiden raaka-aineiden hintojen nousu - jopa monet sosiaaliset ongelmat linkittyvät kaikki tiiviisti toisiinsa.
Esiin nostamasi privatisaation vääjäämätön eteneminen kasvattaa entisestään energian, raaka-aineiden, tilan, veden, puhtaan ilman jne rajallisten resurssien kulutusta. Mitä enemmän ihmiset kokevat, etteivät halua jakaa yhteisiä resursseja muiden kanssa, sitä suurempia kiistoja yhteiskuntien sisällä ja niiden välillä on odotettavissa. Millä muulla kuin koheesiolla tätä voi kuvata?
Jos tässä välttämättä jotain dynaamista halutaan nähdä, niin todettakoon, että varsin dynaamisesti tämä prosessi on tuntunut etenevän - ja edennee niin kauan, kunnes materiaalisen todellisuuden rajat alkavat tulla vastaan. Siihen mennessä lienee odotettavissa “kuoppia ilmassa”, jos sanan turbulenssi käyttämistä halutaan välttää :).
Ja kyllä niitä innovaatioitakin vielä huudetaan apuun, kun materiaalisen kasvun rajat alkavat oikeasti tulla vastaan.