Kyltymätön jano ja olemassaolomme uhka
Edelliseen kirjoitukseeni liittyen on paikallaan pohtia hieman vakavammin tietotekniikan vaikutusta energiankulutukseen laajemmalti.
Tekninen kehitys on ratkaissut monia ihmiskunnan ongelmia, mutta samalla olemme luoneet tilalle uusia, entistä vakavampia uhkia. Ilmastonmuutoksen saama huomio on peittänyt harmillisen tehokkaasti taakseen melkein kaikki muut ihmisen toiminnan ympäristölle aiheuttamat tuhoisat vaikutukset: saastumisen, eroosion, viljelysmaan suolaantumisen, aavikoitumisen, vesistöjen pilaantumisen, metsien hävittämisen, lajien elintilan pienentymisen, sukupuuttoaallon, luonnon monimuotoisuuden kapenemisen. Sekä tietysti kaikkien näiden taloudelliset yhteisvaikutukset.
Tietotekniikan vaikutus pulmiin on kahtalainen: toisaalta se vähentää tarvettamme liikkua – emme esimerkiksi vaivaudu enää pankkiin asti maksamaan laskuja. Toisaalta koko nykyinen talousjärjestelmämme perustuu kahteen seikkaan: tietotekniikan suomaan mahdollisuuteen optimoida tuotantoa paikallisesti sekä mahdollisuuteen kuljettaa tavaraa tuotantokustannuksia edullisemmin halvan energian ansiosta.
Tuotannon siirtyessä aina vain kauemmaksi kuluttajista yhä suurempi osa maailman energiasta käytetäänkin kuljetukseen – raaka-aineiden rahtaamiseen planeetan laidalta toiselle ja valmiiden tuotteiden toimittamiseen kuluttajille ympäri maailmaa.
Kehityskulku kasvattaa jatkuvasti painetta rakentaa lisää kapasiteettia energian tuottamiseksi, mikä pitää energian hinnan keskipitkällä aikavälillä matalana, mikä ruokkii energiankulutusta entisestään, mikä jälleen puolestaan vaatii energiantuotannon lisäämistä jne. ja ad infinitum.
Halusimme tai emme, maailman energiankulutus tulee jatkamaan voimakasta kasvuaan. 1900-luvulla maailman energiankäyttö enemmän kuin kymmenkertaistui. Vuoteen 2030 mennessä energiankulutuksen arvioidaan kasvavan edelleen puolella nykyisestä. Suuri osa kasvusta aiheutuu liikenteen lisääntymisestä, mikä tarkoittaa lähes yksinomaan fossiilisten polttoaineiden kulutuksen nousua ja vuodesta toiseen yhä enemmän hiilidioksidipäästöjä.
Nämä ongelmat ovat liian suuria ratkaistavaksi lisäämällä energiantuontoa. 2000-luvun polttavin kysymys on, kuinka kestävä energiatalous toteutetaan. Energiankulutusta on vähennettävä, mutta kehitys vie vääjäämättä ja yhä nopeammin toiseen suuntaan. Maapallo kestää kyllä ihmisen aiheuttamat ongelmat, mutta maailman eliölajit – ihminen itse mukaanluettuna – eivät.
Olemassaolomme vakavin kysymys on, kuuluuko itsetuho kulttuuriimme sisäänrakennettuna ominaisuutena, vai voimmeko oikeasti kääntää pyörän, ennen kuin näännymme loputtomaan energianjanoomme?
