McCainin bensamainos FactCheckin hampaissa

USA:n päivänpolitiikka on siitä erityisen kiinnostavaa, että vaikka maassa on vain kaksi pääpuoluetta, siellä on lukemattomia molempien puolueiden väitteiden paikkaansapitävyyttä tasapuolisesti tarkastelevia organisaatioita.

Eräs tällainen on FactCheck.org. Sivusto iski hampaansa McCainin tv-mainokseen, josta kirjoitin eilen. Mainos syyttää Obamaa bensiinin korkeista hinnoista ja kertoo, että McCain ratkaisisi ongelman pumppaamalla öljyä suojelualueilta Alaskassa.

FactCheckin osuvasti “A Full Tank of Nonsense” otsikoitu analyysi on tyly: mainos on pahasti ristiriidassa McCainin aiempien puheiden kanssa. Hän on useasti sanonut USA:n riippuvuuden tuontiöljystä olevan seurausta poliitikkojen 30 vuoden aikana tekemistä virheistä. Nyt hänen mainoksensa syyttää öljyn korkeasta hinnasta Obamaa, joka on ollut senaattorina vuodesta 2005 lähtien. McCain itse valittiin senaattiin vuonna 1987 ja kongressiin jo vuonna 1982.

USA:n voimakkaasti kahtiajakautuneessa poliittisessa ilmapiirissä mustamaalaamalla pääse pitkälle, kunhan onnistuu loihtimaan yleisölle ikävän mielikuvan vastustajastaan. Missä tahansa muussa maassa tällaisia mainoksia tehtailevat ideanikkarit joutuisivat silti miettimään tarkkaan, kannattaako ottaa riski jäädä kiinni valheesta.

Kyseisen mainoksen väite on niin lapsellisen naurettava, että tässä tapauksessa se kääntynee McCainia itseään vastaan. Mainos antaa nimittäin vaikutelman, että McCain aliarvioi yleisöä ja pitää sitä jopa hieman typeränä. USA:ssa kouluttamattomalle väestölle voi kenties myydä lähes mitä tahansa pajunköyttä, mutta on vaarallista, jos yleisö tuntee itsensä pilkatuksi.

Näyttää siltä, että McCain on toistaiseksi alakynnessä, koska joutuu turvautumaan uhkarohkeaan mainokseen. FactChekin arvion mukaan McCainin temppu saattaakin koitua Obaman hyödyksi, koska mainos vihjaa, että Obamalla olisi itse asiassa paljonkin vaikutusvaltaa polttoaineen hintaan.

Olisi hienoa, jos Suomeenkin rantautuisi tällaisia puoluepoliittisesti riippumattomia faktojen tarkastamiseen erikoistuvia nettisivuja. Ellen näkisi puolueessa toimimista itselleni tehokkaimmaksi tavaksi vaikuttaa yhteiskuntaan, perustaisin tällaisen blogin ja keräisin muita väitteiden oikeellisuuden arvioinnista kiinnostuneita aktiivisia bloggareita mukaan projektiin.

Jätä kommentti