Toimittaja Jarmo Huhtanen harmitteli tänään Helsingin Sanomissa helsinkiläisten poliittisten blogien olevan niin huonoissa kantimissa, että kiinnostavia ajatuksia riittää yhteensä vain “noin kolmen poliitikon tarpeiksi”. Olen samaa mieltä, mitä tulee suuriin ikäluokkiin kuuluvien, asemansa vuosikymmeniä sitten vakiinnuttaneiden ammattipoliitikkojen sivuihin. Bloggaus ei kaikesta päätellen ole erityisen luonteva ilmaisun muoto monellekaan politiikan isokenkäiselle.

Kuva muuttuu kuitenkin ratkaisevasti, kunhan laskeutuu muutaman tikkaan katolta kadulle. “Melkkisten”, eli noin 26–36-vuotiaiden (siis melkein keski-ikäisten) sukupolven edustajat eivät valtuustosaleja täytä, mutta blogit olemme ottaneet haltuumme. Tasokkaita yhteiskunnallisia blogeja löytyy paljonkin, jos jaksaa (osaa?) vähän raaputtaa ruostetta pinnalta ja suunnata katseensa oikein.

Tässä esimerkin omaisesti joitakin “avoimen poliittisia” blogeja (jotka ovat tietysti eri asia kuin muut yhteiskunnalliset blogit), joiden rss-syötteet arvon toimittajan kannattaa lisätä uutisvirtansa jatkoksi, jos Google Reader tai muu vastaava uutistenlukija on tuttu väline:

• Mirva Haltia-Holmberg
• Tapio Laakso
• Hannu Oskala
• Jussi Salonranta
• Esa Suominen
• Sini Terävä

Mitä itse bloggaamiseen tulee, siihen pätevät samat lainalaisuudet kuin muuhunkin viestintään. Neitseellisen sisällön tuottaminen vie aina eniten aikaa. Siksi muiden esittämien ajatusten, kiinnostavien tekstien ja kuvien esilletuonti, on bloggaajan kannalta helpointa. Siteerausten kommentointi omasta näkökulmastaan on blogien sisällöntuotantoa.

Oman äänensä etsiminen vie aikaa, mutta kirjoittajan suurin palkinto on, kun luonteva ilmaisutapa vihdoin löytyy. Kuten sanomalehtien mielipidepalstat, blogit tuovat parhaimmillaan yhteiskunnalliseen keskusteluun näkökulmia, jotka muuten tallautuisivat armotta yhä nopeammin pyörivässä maailmassa suuren median raskaiden saappaiden alle. Poliittiset blogit rikastuttavat yhteiskunnallista keskustelua, ja koska ne eivät tuo leipää pitäjiensä lautaselle, kiinnostavat, uudet näkökulmat löytyvät nykyään usein juuri blogeista. Massatiedotusvälineitä suomalaiset blogit eivät ole, se osa on edelleen lehdillä, televisiolla ja radiolla.

Jos blogin pitäjä estää kirjoitustensa kommentonnin, blogi on zombiena syntynyt eikä eläväksi muutu. Vaikka lukijoita olisi kuinka paljon, viestintä jää yksisuuntaiseksi. Pelkkä tekninen mahdollisuus kommentointiin ei myöskään tee blogista kaksisuuntaista: kiinnostava, eläväinen blogi tarvitsee lukijoiden lisäksi myös aktiivisia kommentoijia, joiden ajatuksiin bloggaajan on aina vastattava.

Kommentteja kerätäkseen ei kuitenkaan riitä, vaikka blogi olisi kuinka hyvä. Blogi tarvitsee myös ulkopuolista huomiota. Sitä ei synny kirjoittamalla toinen toistaan huikaisevampia esseitä. Kuten kirjailijat eivät tule toimeen ilman kustantajia, tarvitsevat blogitkin elääkseen julkisuutta.

Blogikulttuuri kaipaisikin kolmatta ulottuvuutta: tahoja, jotka ohjaavat lukijoita blogeihin. Tässä suhteessa Huhtasen ammattikunnalla on peiliinkatsomisen paikka. Kiinnostavia blogeja on koko netti pullollaan – niistä lehtiin tehtyjä nostoja näkyy yhä kovin harvoin. Yleensä yksiomaan sanottua-palstoilla. Eikö siteeraaminen kuulu toimittajan perustyökaluihin nettiaikanakin? Että terveisiä sinne Lasitaloon – rohkeasti ruostetta rapsuttelemaan vain!