Tilaisuuden avasi graffitimaalariksi itsensä esitellyt valokuvaaja Tuomas Jääskeläinen. Heti perään hän tarkensi, ettei ole maalannut yhtään graffitia vuosiin, mutta halusi testata yleisön reaktioita. Kieltämättä Jääskeläisen esittely pysäytti; harvemmin sitä tapaa kauluspaitaan pukeutuneita yli kolmikymppisiä, jotka esittelevät itsensä graffitimaalareiksi.

Jääskeläisen diaesitys käsitti kymmeniä valokuvia Helsingin graffiteista ennen vuotta 1998, jolloin Stop töhryille -kampanja alkoi. Koska Megapoliksen tavoin Minipoliksen aiheena oli onnellisuus, yleisöstä kysyttiin kuvakavalkadin päätteeksi, lisäävätkö graffitit kaupunkilaisten onnellisuutta.

Jäin pohtimaan kysymystä. Tuskinpa yksiselitteisesti sen kummemmin kuin vaikkapa homokulttuurikaan. Sen sijaan – halusimmepa graffiteja seinillemme tai emme – graffiti on väistämättä keskeinen osa kaupungin kertomusta itsestään. Se, miten ilmiöön suhtaudumme, kertoo, millaisena haluamme, toivomme ja haaveilemme kaupunkimme näyttäytyvän: eurooppalaisena, harmaana, kauniina, kliinisenä, lintukotomaisena, persoonattomana, puhtaana, sykkivänä, turvallisena, tylsänä, urbaanina, vetovoimaisena, värikkäänä jne.

Suhteemme graffitiin on siis jo lähtökohtaisesti hyvin kompleksinen. Koska haluamme kaupunkiimme liitettävän kaikki nämä ja tuhat muuta attribuuttia, graffiti pakottaa meidät tekemään valintoja. Järjestämään ympäristöämme visuaalisesti. Ja kun jotain aletaan järjestää, kuvaan astuu aina vallankäyttö. Mikä saa näkyä ja mikä ei?

Vallankäytön näkökulmasta graffiti on järjestyshäiriö, jonka viesti on: “Säännöt eivät koske minua”. Semanttisesti graffiti on katukyltti, jossa lukee “Minä olen”. Kaupunkikulttuurin näkökulmasta on ongelma, että nollatoleranssilinjan vuoksi helsinkiläisen graffitin ainoa ilmentymä on laiton graffiti. Demokratian kannalta on ongelma, etteivät päätöksentekijät tee asialle mitään.

Vastaus luontevaan jatkokysymykseen, eikö kaupunki olisi kaupunki ilman graffitia, on vastakysymys, olisiko graffiti graffiti ilman kaupunkia.

Objektiivista onnellisuuskäsitystä odotellessa, tavataan syyskuussa Megapoliksessa!