Keskustelu turpeesta huonosti verhottua aluepolitiikkaa
Kuinka syvälle turpeeseen päänsä voi haudata? Ilmeisesti kuinka syvälle tahansa, kun kyse on aluepolitiikasta.
EU-parlamentin teollisuusvaliokunta hylkäsi 11.9. vetoomukset kutsua turvetta uusiutuvaksi energiaksi. Tämä pudotti turpeen biopolttoaineiden listalta. Päätös noudattaa YK:n hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n linjausta, sillä turpeen päästökerroin on sama kuin kivihiilen.
Päätös oli odotetunlainen – ja niin olivat kotimaiset reaktiotkin. Mauri Pekkarinen (kesk) ja Marja Tiura (kok) vihjailevat kilvan vihreiden olevan epäisänmaallisia, koska he ovat tyytyväisiä ilmastomyönteiseen ratkaisuun.
Pekkarisen ja Tiuran puheenvuorot osoittavat jälleen kerran karusti, kuinka tieteellisellä näytöllä turpeen haitallisuudesta ei ole Suomessa mitään painoarvoa. Olennaista on vain se, kuka toitottaa olevansa isänmaan asialla ja kuka ei. Täällä kukin voi valita itseään miellyttävimmän totuuden turpeesta ja lyödä erimielisiä epäisänmaallisen leimalla.
Demokratiassa poliittisen keskustelun on pohjauduttava tosiasioihin. Muuten keskustelun käymiseltä putoaa pohja ja voimme heittää äänestämiselle hyvästit. Tämä koskee myös keskustelua turpeesta. Oli turvediesel maaseudun valtti tai ei, turve on yhtä haitallinen tapa tuottaa energiaa kuin kivihiili. Tätä tosiasiaa eivät verhotut aluepoliittiset motiivit muuta miksikään, mitä europarlamentin päätös vain korostaa.
Todellista isänmaanystävyyttä on rehellisyys. Myös ilmastonystävät ovat isänmaan asialla, minkä Satu Hassi pukee napakasti sanoiksi:
EU ei estä suomalaisia käyttämästä turvetta, päästöt vain pitää laskea rehellisesti. EU ei edes estä Suomea antamasta turpeelle tukiaisia, vaikka se onkin ilmastonsuojelun kannalta älytöntä. Rajalliset verovarat tulee toki käyttää ilmastonmuutosta hillitsevien eikä sitä pahentavien energiaratkaisujen tukemiseen.
