Lakia pyörien ajovaloista muutettava ja valvottava
(Mielipidekirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa 9.9.2008 otsikolla “Takavalotta pyöräilevälle tulisi antaa sakot”)
Taksinkuljettaja Heikki Saarialho nosti eilen ansiokkaasti esille Helsingin Sanomissa keskeisen pyöräilijöiden turvallisuutta heikentävän tekijän, ilman valoja pyöräilyn.
Pimeässä valotta ajava pyöräilijä altistaa itsensä hengenvaaraan ja laiminlyö samalla kaikkien muidenkin liikenteessä olevien turvallisuuden.
Saarialho mainitsee kaksi syytä valojen käyttämättömyydelle: valojen käyttökulttuurin höltymisen ja puutteellisen lainvalvonnan. Molemmissa arvioissa lienee perää. Erityisesti jälkimmäistä on mahdollista parantaa nopeasti, minkä myötä myös ajokulttuuri varmasti paranisi.
Moni pyöräilijä ei ajattele asiaa, koska luulee valojen käytön olevan vapaa-ehtoista. Lain mukaan polkupyörässä tulee olla eteenpäin valkoista tai vaaleankeltaista valoa näyttävä valaisin. Pyörässä saa olla taaksepäin punaista valoa näyttävä valaisin.
Takavalon osalta laki on Suomessa puutteellinen: polkupyörän punaisen takavalon pitäisi olla mm. tanskalaisen lainsäädännön tapaan pakollinen. Lisäksi vilkkuvan takavalon käytön pitäisi olla sallittua. Lakia tulisi näiltä osin viipymättä muuttaa.
Tanskassa poliisi myös valvoo tehokkaasti valojen käyttämistä. Ilman etu- tai takavaloja ajamisesta rapsahtaa 65 euron sakko. Kuriositeettina mainittakoon, että opiskelijat saavat sakosta 50 % alennuksen :).
Kaupasta saa pyöränvalon halvimmillaan eurolla. Kaksi euroa ei ole kallis hinta turvallisesta liikenteestä. Voimakkaammat valot maksavat enemmän, mutta perusmallikin takaa pimeällä ajoissa havaituksi tulemisen.


