Kampanja, joka on kestänyt näin kauan ja jatkuu edelleen, on pysyvää toimintaa. Siksi kampanjasta puhuminen on harhaanjohtavaa.

Mielestäni puhtaanapito on normaali osa minkä tahansa kaupungin velvollisuuksia. Sen kuuluukin olla kaupungin jatkuvaa toimintaa.

Puhtaana pitäminen ei kuitenkaan tarkoita, että kaupungissa ei saisi olla paikkoja, joissa graffiteja saa maalata luvallisesti. Kaupungissa nimen omaan pitää olla myös tilaa, jossa graffitien tekeminen tapahtuu osana järjestäytyneen yhteiskunnan maanpäällistä – eikä maanalaista, laitonta – elämää.

Luvattomat graffitit ovat rikos ja niistä säädetään rikoslaissa. Luvalliset graffitit eivät ole rikos. Niiden tekeminen ei ole sama asia kuin luvattomien graffitien maalaaminen.

Ovatko laittomat graffitit hävinneet kymmenessä vuodessa Helsingistä? Jokainen Helsingissä liikkuva näkee omin silmin, että laittomia graffiteja on paljon, vaikka niiden maalaaminen on rikos. Kun ei ole laillisia pintoja on vain laittomia pintoja.

Halusimme tai emme, graffiteja maalataan. Kuvaavaa on, että 1980-luvulla Länsi-Euroopassa oli vain yksi pääkaupunki, jossa graffiteja ei ollut: Itä-Berliini.

Helsinkiin mahtuu luvallinen kohde graffitien maalaamiseen. Itse asiassa kaikessa hiljaisuudessa, median huomion ulkopuolella, kaupungissa toimi pitkään sellainen: Helsingin Kuvataideakatemian pihan työmaa-aidat Sörnäisissä. Niihin maamme korkeinta yliopistotasoista tiedollista ja käytännöllistä kuvataiteen sekä siihen liittyvien ammattialojen ylintä opetusta antava opinahjo salli graffitien maalaamisen remontin ajan, kuten kuvista näkyy.

Kun graffiti on Helsingissä aina rikos eikä sille sallita laillista olomuotoa, menetetään samalla mahdollisuus laillisen graffitin positiivisten puolten näkemiseen muuna kuin rikollisuutena.

Varsin omituinen valinta oikeusvaltiolta. Olisiko aika korjata tilannetta, vai odotetaanko vielä kymmenen vuotta?