Satanen lasissa
Mahtavaa!
Vuoden vanhassa blogissani on tänään käynyt ensimmäistä kertaa yli sata eri kävijää. Syy lienee selvä: lähestyvät kunnallisvaalit.
Lukijoista 2/3 on helsinkiläisiä, mutta ilahduttavasti tänne löytävät muutkin. Vaikka blogini keskittyykin varsin paljon paikallisiin asioihin, yritän kirjoittaa muistakin minua kiinnostavista asioista kuin vain Helsingistä – olivat vaalit tulossa tai eivät.
Kuluneiden seitsemän päivän aikana lukijoita on ollut hieman yli 300, keskimäärin 45 päivässä. Keskimääräinen lukija viettää sivullani 1:56 minuuttia ja lukee joko tuoreimman alla olevan tekstin tai tämän google-haun sähkönkulutusta käsittelevän kirjoitukseni.
Eikä tarvitse pelätä, juurikaan enempää en kävijöistä tiedä. Linkin kautta tulleista näen, mikä linkki tänne johti. Enemmänkin olisi kiva tietää lukijoistaan, mutta mieluiten lukisin kommentteja. Niitä saa vapaasti jättää, vaikkei olisikaan asioista samaa mieltä kanssani!
Erityisen paljon kävijöitä on vetänyt tämä kuvapari. Joten annetaan kiitos sille, jolle se kuuluu: pääministeri Matti Vanhanen, olet loistokaveri! Vahinkopääministeristä vinksahtaneen yhdyskuntasuunnittelun profeetaksi, melkoinen saavutus.
Erityinen kiitos kaikille lukijoille! Olette blogikirjoittajan paras palkinto.



Michael Perukangas kirjoitti 10.9.2008 kello 20:04
Tsemppiä! Mullakin kesti aika kauan päästä satasen haamurajan ylitse, mutta sitten padot ovatkin auenneet. Sana leviää ja poliittinen maine leviää kuin Elanto…
keskenerainen kirjoitti 10.9.2008 kello 20:23
Heh, katoavaista on toisinaan mainen kunnia. Mulla kävi kesäkuun alun “superpostauksen” vuoksi yhdessä päivässä 2400 hittiä, seuraavana päivänä 600 ja siitä se sitten lipsuikin alle sadan… :) Mutta statistiikkapylväs oli hauskaa katseltavaa.
Ja kyllä, toi sun graafinen oivallus oli hyvä. Ehkä pitäisi ylipäätään hyväksyä netin visuaalinen luonne, vaikka tekstin tuottaminen onkin ehkä meille “asia-pettereille” luontevampi muoto sisällöntuottamiseen?
Martti Tulenheimo kirjoitti 10.9.2008 kello 21:06
Nyt, kun kello löi juuri yli puolen yön, voin mennä tyytyväisenä nukkumaan: hittejä tuli yhteensä 132, jee!
Hannu, kuvia vaan kehiin! Mm. Flickr on hyviä CC-lisensoituja kuvia pullollaan.
Tsemppiä itse kullekin, öitä.