Muistatteko Sid Meierin? Hän kehitti tietokonepelin nimeltä Civilization. Peli julkaistiin vuonna 1991 ja ainakin omassa varhaisessa teini-iässäni sitä tahkottiin kavereiden kanssa loputtomia iltapäiviä koulun jälkeen. Meitä täytyy olla varmasti kokonainen sukupolvi, jotka olemme käytännössä kasvaneet Civilizationia pelaten. Jos et muista, muistat kai sentään, mikä oli Yo! MTV Raps? Hyvä, ehdin jo melkein huolestua.

Pelaajan tehtävä oli kuljettaa oma kansakuntansa halki historian jatkuvassa vuorovaikutuksessa muun ihmiskunnan kanssa kohti nykyaikaa ja edelleen tulevaisuuteen. Peli oli niin laaja ja moniulotteinen, että sen ratkaiseminen vei yleensä useita päiviä.

Civilization opetti nuorelle pelaajalle lukemattomia asioita maailmasta. Erityisesti sen, kuinka äärimmäisen keskeistä taloudellinen vaihdanta on ihmiskunnan historiassa ollut. Pelin kautta oppi ymmärtämään, miten ratkaisevasti talous vaikuttaa lähes kaikkeen kuviteltavissa olevaan inhimilliseen toimintaan. Mitä suurempi talous, sitä enemmän jaettavaa. Inhimillisen kehityksen ja taloudellisen kasvun kohtalonyhteys on niin voimakas, että siitä irtautuminen on lähes mahdotonta.

Paljon tärkeämpi opetus pelissä kuitenkin oli, kuinka talouden vaikutukset ulottuvat myös toimijoiden ulkopuolelle. Niin kaikessa hyvässä kuin pahassakin.

Talouden haitallisia oheisvaikutuksia kutsutaan negatiivisiksi ulkoisvaiktuksiksi. Usein, elleinpä melkein yleensä, nämä epätoivotut kielteiset seuraukset kuitenkin unohdetaan. Näin on, koska ulkoishaitat kohdistuvat vaihdannan ulkopuolisiin tahoihin, eli sellaisiin, jotka eivät ole kaupan osapuolia. Kun talouden haittoja ei huomioida, syntyy piileviä kustannuksia, jotka saattavat heijastua lopulta myös vaihdannaan varsinaisiin osapuoliin.

Civilizationissa opettava esimerkki piilokustannuksia aiheuttavasta haitasta on saastuminen. Kun saasteiden määrä ylittää pelin keinomaailmassa tietyn rajan, maailma alkaa lämmetä. Tämä ei tapahdu hiljalleen, vaan dramaattisen yhtäkkisesti. Pelissä lämpenemisen seuraukset ovat kohtalokkaat: talous romahtaa, mikä johtaa hallitsemattomaan sotimiseen, anarkiaan ja väestökatoon, jotka kaikki osaltaan pahentavat talouskatastrofia entisestään.

Kun itse kävin koulua, siellä ei puhuttu mitään lämpenevästä maapallosta ja anarkiasta. Oli vain joku kasvihuoneilmiö, joka sekin oli kuulemma vain teoria jostain, joka voisi tapahtua joskus kaukana 2000-luvulla. Paitsi maantiedon tunneilla. Mantsanmaikka kertoi asian hyvin eri tavalla ja sai sen kuulostamaan erittäin vakavalta. Hän opetti, kuinka planeetan geofyysiset ominaisuudet asettavat talouskasvulle sellaisia rajoja, joiden ylittäminen ei ole mahdollista, vaikka tietotaloudesta tuleekin tulevaisuuden juttu ja energiakysymys ratkaistaan. Hän puhui materiaalisen todellisuuden asettamista reunaehdoista, joille emme voi mitään.

Mutta mantsanmaikkakin joutui puhumaan kieli keskellä suuta, ettei olisi kuulostanut avoimen poliittiselta. Sellaisellehan oli nimikin: viherpiipertäjä. Ne olivat sellaisia tosikkoja, vähän niinkuin uskovaiset, kommarit, pasifistit ja muut, joiden juttuja ei voi ottaa vakavasti.

Harmi. Sillä jos talouden perustavanlaatuisia ilmiöitä ei opeteta koulussa, niiden opettelu jää korkeakouluun. Sinne eivät kaikki mene, ja nekin, jotka menevät, ovat maailmankuvansa jo koulussa muodostaneet. Ja nekin, jotka eivät ole vielä ihan varmoja maailmanselityksensä staattisuudesta, eivät täysin välttämättä kaikki päädy opiskelemaan taloushistoriaa tai muita talousaineita.

Maailmankuvaan, johon ei mahdu käsitteellisesti niin keskeistä asiaa kuin talouden negatiiviset ulkoisvaikutukset, ei mahdu myöskään sellaista asiaa kuin talousjärjestelmän rakenteellinen viallisuus. Eikä markkinatalouden haitallisia puolia voida korjata, ellei olla filosofisesti valmiita myöntämään, että myös markkinataloudessa on vikoja.

Kun usko markkinatalouden täydellisyydestä sekoittuu käsitteellisesti sellaisiin perustavanlaatuisiin talouden ulkopuolisiin asioihin kuin vapaus ja demokratia, syntyy markkinafundamentalismia. Sitä seuraa kehäpäätelmä, jonka mukaan vapautta ja demokratiaa ei ole olemassa nykyisen markkinajärjestelmämme ulkopuolella.

Tosiasiassa vapaus ja demokratia ovat tehneet markkinatalouden mahdolliseksi – ei toisin päin. Siksi vapaudesta ja demokratiasta voi syntyä myös muunlaisia taloudellisia järjestelmiä kuin juuri nykyisenkaltainen markkinatalouden sovellus.

Civilizationissa tähän pisteeseen tultaessa pelaajan avustama ihmiskunta saavutti sellaisen teknisen kehityksen tason kuin future technology, tulevaisuuden teknologia. Sen avulla ihmiskunta ratkaisi pelissä kaikki ongelmansa muuttamalla asumaan maapallon ulkopuolelle, Alfa Centauriin.

Meillä ei valitettavasti ole tällaista vaihtoehtoa. Meillä on vain tämä yksi planeetta, jolla voimme asua ja elää. Siksi meillä ei ole kuin yksi mahdollisuus: meidän on pidettävä tämä planeetta sellaisena, että ihmiskunta voi asua täällä vielä huomennakin, sillä edes tulevaisuuden teknologia ei tule lisäämään maapallon fyysisten resurssien määrää: puhdasta maata, vettä ja ilmaa.

Toivottavasti kaikki tulevaisuuden taloudelliset ja poliittiset päättäjät ovat pelanneet Sid Meierin Civilizationia. Kuluttajista ja äänestäjistä puhumattakaan.