Kampanjani otsikko, Helsinki – vaihtoehto ABC-Suomelle, on herättänyt toivotusti keskustelua vaalikentillä. Kadulla ihmiset ovat kiitelleet kampanjaa paljon. Sähköisesti minulta on kyselty kampanjan motiiveista.

Otsikon kärkevyyden ja esiin nostamieni yksittäisten pointtien on tietysti tarkoitus herättää keskustelua unelmien Helsingistä; tämä keskeinen tavoitteeni on ilokseni saavutettu jo ennen ennakkoäänestyksen alkua.

Onko ABC-Suomea olemassa, vai onko kärjistys vain kuvitteellinen, on jokaisen omasta mielipiteestä kiinni. Sijaitseeko ABC-Suomi Helsingin ulko- vai sisäpuolella, riippuu yhtä lailla tulkitsijasta.

Minusta ABC-Suomi on todellinen. Se on pikemminkin mentaalinen ilmapiiri kuin fyysinen paikka: ABC-Suomi ympäröi Helsinkiä, mutta yhtä lailla Helsinki on koko ABC-Suomen pääkaupunki.

Minun unelmieni Helsinki on keskisuuri eurooppalainen kaupunki, jossa kaupunkilainen elämäntapa kaikkine myönteisine puolineen on itsestäänselvyys. Siellä myös kipukohdat osataan ajoissa tunnistaa ja ratkoa. Sellainen henki Helsingissä vallitsi vuonna 2000, kun Helsinki oli Euroopan kulttuuripääkaupunki.

Tuo vuosi teki ihmeitä Helsingille: 1990-luvun lamaan pysähtynyt ilmapiirimme raikastui, ja moni asia kehittyi kertaheitolla parempaan suuntaan. Helsingistä tuli kulttuuripääkaupunkivuoden ansiosta urbaanimpi, avoimempi ja nuorekkaampi kuin koskaan. Kun vuosi päättyi, elämä Helsingissä jatkui pysyvästi muuttuneena.

Helsingissä on tapahtunut valtavia parannuksia viime vuosina. Paluuta vuotta 2000 edeltäneeseen ei ole, enkä usko kenenkään sitä kaipaavankaan.

Parasta tuossa vuodessa oli loputon usko, että Helsinki voi halutessaan olla Euroopan onnellisin, hienoin ja paras kaupunki asua. Vuotta edelsi voimakas pyrkimys näyttää koko maailmalle, mihin kaikkeen pystymme. Tavoitteiden eteen työskenneltiin saumattomasti ja saavutimme päämäärämme kirkkaasti.

Sellaista henkeä kaipaan Helsinkiin pysyvästi. Monessa suhteessa Helsingissä on kuitenkin palattu “arkeen” ja kulttuuripääkaupunkivuoden unelmista on hiljalleen alettu tinkiä vähän kerrallaan.

Minä haluan, että Helsinki pyrkii jatkuvasti ja määrätietoisesti eteenpäin. Helsingissä on uskallettava uskoa mahdottomiin, niin muuallakin tehdään. Onnistuimme siinä kerran mainiosti, miksemme siis uudelleenkin, joka päivä?

Paikallisdemokratia, öinen joukkoliikenne, korkeatasoinen kävelykeskusta,  pyöräkaistat, lähellä sijaitsevat palvelut jne – ne ovat kaikki saman kokonaisuuden osia. Unelmieni Helsingin arkipäivää.

Kulttuurinen ja ennen muuta mentaalinen uudistuminen lähtee niin suunnittelusta, liikenteestä, rakentamisesta, palveluista, hallinnosta kuin käytännön toimenpiteistä katutasolla – kaupunkielämästä. Helsinki tarvitsee samanlaista piristysruisketta kuin vuonna 2000, mutta pysyvästi!

Tämä kirjoitus on julkaistu on 13.10.2008 kello 10:51 aihealueilla Helsinki, kulttuuri, liikenne, uudistus, yhteiskunta. Voit seurata keskustelua RSS 2.0 syötteen avulla. Voit jättää kommentin, tai trackbackin omalta sivultasi.