Kiitos teille 619 upealle ihmiselle!

619 kertaa kiitos kaikille tukijoilleni!

Apunne oli korvaamattoman arvokasta eivätkä äänenne menneet hukkaan: viides varasija ja 619 ääntä on 28-vuotiaalta vihreältä ensikertalaiselta miesehdokkaalta melkoinen saavutus.

Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman kaikkea sitä valtavaa tukea, jonka olen saanut kymmeniltä ystäviltä ja sadoilta puolitutuilta. Minun äänestämistäni suositeltiin niin monilla tahoilla, että poskia punottaa vieläkin. Kampanjani osoitti, että kantakaupunkilaiset nuoret helsinkiläiset löysivät yhteisen äänen. Minulla oli kunnia saada suuri osa tämän ryhmän kannatuksesta itselleni.

Aion olla luottamuksenne arvoinen. En halua tulla samanlaiseksi zombieksi kuin niin monet poliitikot. Pitäkää minuun ahkerasti yhteyttä valtuusto- ja lautakuntatyön tiimoilta. Lähetelkää palautetta, repikää hihasta, kommentoikaa blogiani, tulkaa juttelemaan – kertokaa, mitkä asiat vaativat mielessänne parannusta ja mitä Helsingissä pitää uudistaa! Niihin asioihin, joihin en voi itse vaikuttaa, etsin vastaukset oikeilta tahoilta.

21 valtuutetun ryhmässä pääsen varavaltuutettuna valtuuston kokouksiin usein. Lisäksi saan paikan sellaiseen lautakuntaan, jossa voin parhaiten edistää mm. pyöräilyä ja joukkoliikennettä Helsingissä. Ensimmäinen tällainen tilaisuus on huomenna, keskiviikkona, kun uusi valtuustoryhmämme ja kahdeksan ensimmäistä varaa tapaavat.

Törmätään kadulla, kahveilla, baareissa, klubeilla, kaupoissa, puistoissa, sporassa, metrossa, bussissa, lenkillä – kaupungilla! Te tiedätte missä.

Jätä kommentti