Tunnelmia kadulta

Vaaleihin osallistuminen ehdokkaana on ollut huikea kokemus. Kiitos jo tässä vaiheessa kaikille mukana olleille: kilpakumppaneille, omalle tukiryhmälle ja erityisesti sekä kadulla että verkossa kohtaamilleni ihmisille!

Ehdokkaana olemisen parasta aikaa ovat olleet viimeiset kaksi viikkoa. Nettisivuni uudistuivat ja esitteeni valmistui katujakeluun. 7500 esitteestä on jaettu 2/3 ja loppuviikko on hillittömän loppukirin aikaa.

Kilpailu äänistä on tuntunut koko ajan yllättävänkin rehdiltä. Hienoa, jos kisan taso pysyy loppuun asti korkeana.

Tukiryhmäni koostuu noin 15 hyvästä ystävästäni ja uusista tuttavista. Apua on ollut tarjolla joka suunnasta kaikissa muodoissa koko ajan ja kaikkein tärkeintä, eli henkistä tukea, on piisannut. Ystävät, kaverit ja tutut laajemminkin ovat antaneet suuren panoksen käyttööni.

Esitettä taitettiin 14 tuntia kolmessa sessiossa, valokuvia otettiin aikaisin aamulla monta tuntia kylmällä säällä ulkona. Rahoitusta on kerätty 15 euron mikrolahjoituksina yli 500 euroa, mikä kattaa noin puolet vaalikuluistani. Suunnittelutuokiot, esitetalkoot, katujakelu yhdessä, hengennostatusillat teattereissa ja ravintoloissa – kaikki tämä tuntuu jo tässä vaiheessa ylentävältä kokemukselta.

Henki on ollut upea, vaikka vielä vain kaksi viikkoa sitten (juuri ennen esitteen valmistumista ja nettisivujen uudistumista) olikin välillä sellainen olo, että selviääköhän tästä mitenkään. Erityiskiitos Facebookissa olevalle 290-henkiselle omalle ryhmälleni!

Kontaktin ottaminen ihmisiin kadulla on ollut helppoa ja mukavaa. Olen ollut melkein joka päivä jakamassa esitettäni ja keskustelemassa paremmasta Helsingistä tuhansien ohikulkijoiden kanssa. Asemapaikakseni on muodostunut Iso-Roobertinkatu, jonka välitön, rauhallisen sykkivä ilmapiiri kävelykatuna sopii minulle mitä parhaiten, riittävän kaukana Kolmen sepän aukion vaaliruuhkasta. Muitakin paikkoja on kokeiltu, mutta Roba on minun lempipaikkani tehdä vaalityötä. Kiitos kaikille ohikulkijoille ja koittakaa jaksaa minua vielä muutama päivä!

7 kommenttia kirjoitukseen “Tunnelmia kadulta”

  1. Hahaa! Kyllä sitä ollaan nyt niin positiivista että! Oli iltapäivällä tihkussa seisoskelun jälkeen toisenlainen jäbä puhelimessa… :)

    Eikujee! Mullakin on tosi hyvä fiilis meidän vihreiden kampanjoinnista yleisesti ja nuorten miesten ponnisteluista erityisesti! Toivottavasti joko sinä, minä, Tapsa, Jehki, Niklas tai Erkki pääsisi läpi! Olis jo aika saada 20-30 -vuotias mies valtuustoon! Nuorten akateemisten naisten kolonnat ovat vyöryneet ylitsemme aiemmin niin pahasti!

    Eiku kadulle vaan vielä! Hoba!

  2. Samaan yhdyn minä! Tihkusateessa positiivisuus uhkaa karista, mutta hillitön loppukiri on ainoa oikea suunta. Tsemppiä me! Kadulle mars ja huomenna juhlitaan Nollassa, sunnuntaina Tavastialla! :)

  3. Tattista vain! Myönteisyys oli kirjoitushetkellä täysin vallitseva tunne eilisestä tihkusta huolimatta, koska kirjoitin tekstin eilen aamulla ennen myrskyä Perässähiihtäjän vaaliblogiin :)

    Jatketaan maaliin asti voittajan elkein!

  4. Tänään ja torstaina näyttää lisäksi tulevan mitä parhain sää, eli ei muuta kuin esitteitä jakamaan!

  5. Helsingin vihreiden pyöräilyasiantuntija :) hyvä hyvä!! Toivoisin jo, että vaalit olisivat ohi, niin sinulla ja muilla pyöräilyasiantuntijoilla olisi taas enemmän aikaa pyöräilyasiantuntijuuteen.

    Vaiheilen äänestyspäätöksessä Helistön ja sinun välillä. Nuoruus ja kokemus, molemmissa on puolensa.

  6. Enää alle sata tuntia, niin vaalit ovat ohi. Ja tietysti sen jälkeen omistaudumme kaikki jälleen aktiivisesti pyöräilyn edistämiselle. Pyöräilytyöryhmältä saamani assignment, eli vastauksen hakeminen siihen, miksi Helsingin uusimmassa pyöräreittiverkoston päivityksessä ei vieläkään saatu Hämeentietä mukaan, odottaa vain, että ehdin paneutua asiaan.

    Kiitos tuesta joka tapauksessa, olen otettu, että valitset meidän väliltämme!

  7. "Toivottavasti joko sinä, minä, Tapsa, Jehki, Niklas tai Erkki pääsisi läpi!" - tässäpä vaikeus onkin: teitä on liian monta. Itse äänestin yhtä teistä, mutta kuka tahansa tuosta joukosta kelpaisi. :) Toivotaan parasta!

Jätä kommentti