Kukin omalle kaistalleen: luottamustehtävien jako
Helsingin Vihreät jakavat pian edustajilleen kunnalliset luottamustehtävät seuraavaksi vaalikaudeksi. Haen itse ensisijaisesti yleisten töiden lautakuntaan ja toissijaisesti joukkoliikennelautakuntaan.
Toin vaalikampanjassani voimakkaasti esille pyöräilyä, katujen suunnittelua, rakentamista ja kunnossapitoa sekä puistoja ja joukkoliikennettä. 608 äänestäjää antoi tukensa ajamilleni teemoille. Tämä on ensikertalaiselta, 28-vuotiaalta mieheltä erittäin onnistunut saavutus.
On tärkeää, että äänestäjien vaaleissa osoittama tuki kanavoituu mahdollisimman suoraan luottamushenkilöitä valittaessa, vaikka Helsingin Vihreät eivät perinteisesti huomioikaan äänimääriä luottamuspaikkoja jaettaessa.
Haluan vaikuttaa Helsingissä erityisesti rakennetun ympäristön parantamiseen ja liikenteen sujuvuuteen. Katutasolla yleisten töiden sujuvuus jää toteutusvaiheessa Helsingissä liian usein puolitiehen ja joukkoliikennettä pyöritetään liian pienillä resursseilla. Olen lähtenyt kunnallispolitiikkaan kohentamaan eritoten näitä asioita.
Vaikka olin ehdolla kunnallisvaaleissa ensi kertaa, minulla on runsaasti hakemieni luottamustehtävien kiitettävän hoitamisen edellyttämää poliittista kokemusta. Monivuotisen ylioppilaspoliittisen toimintani lisäksi olen ollut sekä Helsingin Vihreiden että Helsingin Vihreiden Nuorten hallituksissa. Olen HeVin pyöräilytyöryhmän jäsen.
Perspektiivini on kaupunkilaisen esteettömän kulun näkökulma. Katutyöt on suunniteltava niin, että ne häiritsevät nykyistä vähemmän. Viheralueita on lisättävä, erityisesti kantakaupungissa, mm. puita istuttamalla. Roskaamista on ehkäistävä ja siisteydestä huolehdittava entistä enemmän. Samalla graffitikysymys on ratkaistava niin, että vuosia jatkunut konfliktitilanne saadaan päättymään.
Pyöräilijän näkökulmasta Helsinki ei ole vielä pyöräilykaupunki. Kaupunginvaltuuston lisäksi pyöräilyä voi edistää kahdessa tehtävässä: yleisten töiden lautakunnassa ja kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Jos vihreät haluavat puolueena edistää pyöräilyä aidosti, on lautakuntiin, joissa pyöräilyasioista päätetään, valittava henkilöitä, joilla on koko ajan mielessään pyöräilijän näkökulma.
Joukkoliikenteen järjestäminen tulee muuttumaan valtavasti HKL:n tehtävien siirtyessä YTV:n vastuulle. Mikäli minut valittaisiin joukkoliikennelautakuntaan kokisin myös kaupunkipyöräjärjestelmän kehittämisen erittäin kiinnostavaksi.



Antti Sahlström kirjoitti 16.11.2008 kello 22:48
Mahtavaa, että kerrot vaalienkin jälkeen niistä asioista, joita ajat ja mitä pitäisi parantaa. Äänestäjänä on mukavaa seurata, miten ajamasi asiat etenevät. Jatka samaan malliin!
Martti Tulenheimo kirjoitti 17.11.2008 kello 09:32
Kiitos, ilo on puolellani! Peukut pystyyn, että paikka heilahtaa toivomastani lautakunnasta.
Visa kirjoitti 19.11.2008 kello 10:44
Onnittelut vielä kerran tuosta kunnioitettavasta äänisaaliista. Toivottavasti pääset haluamaasi lautakuntaan. Esittelemäsi prioriteetit ovat ainakin kohdallaan vaikken itse mitenkään aktiivinen pyöräilijä olekkaan. Monet ehdotuksesi nimittäin auttaisivat meitä kävelijöitäkin yhtä lailla.
Martti Tulenheimo kirjoitti 19.11.2008 kello 16:57
Kiitos, Visa! Ja tottahan toki tällä pyöräilijällä on (kevyen) liikenteen kokonaisetu mielessä, eikä vain pyöräilijöiden oma etu. Autoillakin on paikkansa kaupungissa, mutta lopulta ei ole kenenkään - erityisesti autoilijoiden itsensä - etu, että autoilua suositaan nykyisellä tavalla. Mitä vähemmän autoja liikenteessä on, sitä paremmin liikenne sujuu kaikkien kannalta, myös autoilijoiden. “Not anti-car, just pro-transport choice.”