Pekka Wahlstedt arvioi Uutispäivä Demarissa 20. lokakuuta, että Tommi Uschanovin pamfletti Mikä vasemmistoa vaivaa? on “pakollista luettavaa kaikille, jotka pitävät itseään vasemmistolaisina”.

Itse sanoisin asian olevan jokseenkin päinvastoin. Poliittiseksi aikalaispuheenvuoroksi Uschanovin harvinaisen sujuvasti kirjoitettu teos on pakollista luettavaa kaikille, jotka ylipäätään ovat kiinnostuneita päivänpolitiikan taustalla vaikuttavista filosofis-poliittisista virtauksista. Erityisesti niille, jotka eivät pidä itseään vasemmistolaisina.

Teos käsittelee vasemmistoa, mutta sen viesti koskee yhtä lailla kaikkia poliittisia ryhmittymiä – muitakin kuin vain puoluepoliittisia ryhmiä. Uschanovin teesit ovat hyödyllistä ajateltavaa ja valtaosa niistä on sellaisinaan yleistettävissä ohjeiksi kaikille poliittisille toimijoille.

Erityisen merkittäviä ovat Uschanovin havainnot psykologisen pelisilmän puutteesta, estetiikan merkityksestä, itsestään luotettavan kuvan antamisesta, tosiasioiden voimasta ja kehitysoptimismista.

Esipuheessaan Uschanov onnistuu tiivistämään vihreistä jotain sellaista, jonka yhdeksi virkkeeksi pukeminen ja todeksi myöntäminen, on monelle vihreälle taatusti tiukka paikka:

[V]ihreissä riittää kyllä sitä empiiristä, tosiasiapohjaista asiantuntijuutta, jonka puutteesta väitän vasemmiston erityisesti kärsivän. Vihreät osoittavat kuitenkin tahattomasti, ettei sekään yksin riitä, mikäli puuttuu kyky ja taito tuoda hallussa olevat tosiasiat esiin vakuuttavalla, keskenään mitä erilaisimpia ihmisiä puhuttelevalla tavalla.

Tällaiselle kriittiselle itsereflektiolle olisi myös vihreissä juuri saavutetusta kunnallisvaalivoitosta huolimatta selkeä tarve. Vihreiden on kyettävä irtautumaan epäuskottavasta hörhön leimastaan. Vihreiden on pystyttävä antamaan luotettavampi kuva itsestään myös niille, jotka eivät äänestä vihreitä, jos edes osan heistä halutaan joskus antavan puolueelle tukensa.

Pelkkä tosiasioiden olemassaolo ei riitä. Ne on voitava artikuloida niin vakuuttavasti, että sille epäluulolle, joka nyt kohdistuu vihreisiin, altistuvat vastaanväittäjät. Tämä myös tarkoittaa, että viesti on osattava kohdistaa niin laajalle yleisölle, että sen ymmärtävät muutkin kuin akateemisesti koulutetut.

Selkein osoitus tällaisesta oli ilmastonmuutoksen muuttuminen kylmästä akateemisesta faktasta kuumaksi yleisesti tunnustetuksi tosiasiaksi. Ilmiö oli vuosikymmeniä osa sitä epäuskottavuuden kaanonia, joka ympäristötietoisuuden yllä leijailee. Samalla, kun ilmastonmuutos korotettiin yhteiselle agendalle, hiilidioksidipäästöt hukuttivat alleen kaikki muut ympäristöongelmat, jotka entiseen tapaan jäivät vain “viherpiipertäjien propagandaksi”.

Uschanovin osoittama vihreiden kyvyttömyys vakuuttaa suurta yleisöä teemoistaan on ympäristön kannalta tuhoisaa. Tämä ongelma on voitettavissa, mutta se edellyttää, että ongelman tunnustetaan olevan olemassa. Vihreät tarvitsevat itsekritiikkiä siinä missä kaikki muutkin.

Tämä kirjoitus on julkaistu on 21.11.2008 kello 12:51 aihealueilla kulttuuri, uudistus, yhteiskunta, ympäristö. Voit seurata keskustelua RSS 2.0 syötteen avulla. Voit jättää kommentin, tai trackbackin omalta sivultasi.