Puolison tulot, opintotuen asumislisä ja yhteiskunta
Puolison tulot eivät enää 1.1.2009 alkaen vaikuta opintotuen asumislisään, kun opintotukilaki uudistuu. Järjestelmän kannalta kyse on hienosäädöstä, mutta yksilötasolla muutoksen vaikutus on suuri. Opintotuen asumislisä on jatkossa henkilökohtainen.
Opintotukilaki on aiemmin ollut tältä osin ristiriitainen: vaikka puolison elatusvelvollisuus koskee vain aviopareja, myös avopuolison tulot ovat tähän asti vaikuttaneet opintotuen asumislisään.
Lakiin jää kuitenkin edelleen epäkohta: opiskeleva lapsiperhe ei edelleenkään saa opintotuen asumislisää, sillä lapsen saadessaan opiskelija siirtyy yleisen asumistuen piiriin, joka puolestaan evätään, jos ruokakunnan yhteenlasketut tulot ylittävät 2 295 euroa kuussa. Tämä on korjattava; vuonna 2006 Suomessa oli 135 900 köyhässä lapsiperheessä elävää lasta.
Erityisen huomionarvoista on, että nyt toteutuva lainmuutos vaikuttaa yhteensä vain 2 015 opiskelijaan, joiden asumislisä nousee. Onkin hupaisaa muistella, miten voimakasta vastustusta tämäkin uudistus matkallaan kohtasi.
Kyseessä on tyyppiesimerkki yhteiskunnallisesta uudistuksesta: muutosta, joka kohdistuu täysin marginaaliseen määrään ihmisiä, vastaan noustaan mitä kirjavammin perustein. Mitä useampaan ihmiseen uudistus kohdistuu, sitä voimakkaampaa vastarinta on. Ilmiön harmittomin seuraus on päätöksenteon hidastuminen – pahimmillaan sen kätkeminen julkisuudelta.
Kun päätöksenteon halvaantuminen ja yhteiskunnan paikalleen pysähtyminen halutaan estää, valmistelu viedään pois julkisen keskustelun ulottuvilta, kuten viime aikoina on käynyt. Onneksi tässä tapauksessa kokonaisuuden, päättäväisyyden ja järjen lisäksi myös päätöksenteon avoimuus voitti.
Kiinnostava kysymys on, miten uudet, kasvottomat yhteiskunnalliset liikkeet ja internetin ruokkima nimettömyys alkavat vaikuttaa yhteiskuntaan. Anonyymeille vaatimuksille on vielä helpompi viitata kintaalla kuin omalla nimellä ja kasvoilla esitetyille.
Omistamassaan asunnossa asuvaan lapsettomaan kirjoittajaan lainmuutos vaikuttaa yhtä vähän kuin 99,96 prosenttiin suomalaisista.

