Luonnontila, liikenne ja turvallisuus
Käsittelimme yhteiskuntafilosofian luennollamme Thomas Hobbesia ja hänen pääteoksessaan Leviathanissa esittämiään ajatuksia, eli teoriaa luonnontilasta, yhteiskuntasopimuksesta ja suvereenista vallasta.
Hobbesin mukaan ihmisille on ominaista oman edun tavoittelu ja keskinäinen epäluottamus. Näistä seuraa ‘luonnontila’, jossa minkään auktoriteetin kontrolloimattomina ihmiset käyvät ‘kaikkien sotaa kaikkia vastaan’.
Hobbes lähtee siitä, että myös järjenkäyttö on ihmisille luontaista. Järki kehottaa ylittämään ikuisen epävarmuuden ja ainaisen väkivaltaisen kuolemanvaaran täyttämän luonnontilan ja saattamaan voimaan rauhan. Koska ihmiset eivät kykene saavuttamaan rauhantilaa vain keskinäisen luottamuksen varassa, ainoa keino on solmia ‘yhteiskuntasopimus’.
Sopimuksen myötä ihmiset perustavat yläpuolelleen ’suvereenin’, keinotekoisen persoonan, jolle luovuttavat oikeuden absoluuttiseen vallankäyttöön. Näin syntyy Hobbesin mukaan yhteiskunta.
Suvereeni voi olla yksi ihminen, kaikkien halukkaiden kokous tai määrätyn ryhmän kokous. Ihmisten keskinäinen yhteiskuntasopimus ei kuitenkaan velvoita suvereenia mihinkään – hobbesilainen absoluuttisen vallan käyttäjä on täydellisen riippumaton suhteessa valtansa kohteisiin.
Tietynlaista luonnontilaa voi havainnoida joka päivä liikenteessä. Esimerkiksi matkalla kirjastoon meinasin jäädä pyörällä risteyksessä vastaani tulleen, vasemmalle kääntyneen, liikennesäännöistä piittamattoman autoilijan alle. Liikenne lieneekin nyky-yhteiskunnassa se tila, jossa Hobbesia lainaten “vallitsee ainainen pelko ja väkivaltaisen kuoleman vaara, ja ihmisen elämä on yksinäinen, kurja, häijy, raaka ja lyhyt”.
Toisaalta liikennekäyttäytyminen on myös argumentti sitä vastaan, että teoreettista yhteiskuntasopimusta seuraavien sääntöjen noudattamatta jättäminen johtaisi pikaisesti konkreettiseen ja kaikkinaiseen luonnotilaan. Vaikka liikennesääntöjen rikkomisesta seuraa hyvin harvoin mitään, valtaosa ihmisistä noudattanee niitä loppujen lopuksi varsin kuuliaisesti.
Leviathanin suomentaja Tuomo Aho kuvailee Hobbesin ajatuksia kattavasti kirjoituksessaan Leviathan – filosofian hauskimpia suurklassikoita. Hän päätyy siihen tulokseen, että “vaikka Hobbes pitää valtiota pelkkänä instrumenttina, joka palvelee kansalaisten etua (eli fyysistä ja taloudellista turvallisuutta), hän päätyy tunnollisesti päätellen lähimain despoottiseen yhteiskuntanäkemykseen.”
Jostain syystä arkinen turvallisuudentunteemme järkkyy kovin helposti. Ajoittaisia luonnontilaisia piirteitä ilmentävä liikennekulttuurimme osoittaa omalta osaltaan, ettei valtio pysty turvaamaan kansalaistensa fyysistä turvallisuutta kaikissa tilanteissa edes mitä vakaimpien yhteiskunnallisten olojen vallitessa.
Kummaa, ettemme kohdenna liikenteeseen samanlaisia vaatimuksia turvallisuuden parantamisesta kuin moniin muihin turvattomuuden lähteisiin. Sovellammeko liikenteeseen samoja kriteerejä kuin muihin turvallisuuskysymyksiin?
