Arkisto kuukaudelle Huhtikuu, 2009

Liikenteen(kin) kokonaiskustannuksista

Julkaistu 23.4.2009 alueilla liikenne, talous, tekniikka, uudistus, yhteiskunta.

Helsingin Sanomat uutisoi HKL:n harkitsevan johdinautojen tuomista takaisin Helsinkiin. Toivotan hankkeen ilolla tervetulleeksi.


Kuva: Jc

Uutiseen liittyy kuitenkin puoli, johon toivon lehden toimituksen syventyvän jatkossa huolellisemmin. Liikenteellä on nimittäin muitakin kustannuksia kuin vain liikennöinti ja hankinnat. Tärkeintä liikenteen(kin) kustannuksia laskettaessa on kokonaisuuden arviointi.

Keskeisimpiä tekijöitä kokonaiskuluja laskettaessa ovat pääomaa- ja palkkakulut. Liikennejärjestelmien keskinäinen vertailu onnistuu parhaiten, kun huomioidaan kaikki kustannukset eikä vain verrata yksisilmäisesti osaa kuluista toisiinsa, jolloin harmaa näyttää mustalta tai valkoiselta riippuen tyystin siitä, mitä halutaan valottaa.

Eri liikennemuotojen matkustajaa kohti lasketut kilometrikustannukset on ehdottomasti syytä tuoda yleiseen tietoon. Yhdellä lauseella todeten ne eivät ole sama asia kuin liikennöinti ja hankinnat. Joukkoliikenteen kokonaiskustannuksiin voi perehtyä vaikkapa täällä.

Olisi myös paikallaan, että joukkoliikenteen kuluja verrattaisiin henkilöautoliikenteen kokonaiskustannuksiin. Näkökulman tulisi olla kansantaloudellinen – eikä perhekohtainen, joka jättää huomioimatta autoilun kustannuksista lähes kaiken muun paitsi polttoaineen päivähinnan. Erityisesti olisi syytä teroittaa pääomakulujen ja ajamiseen käytetyn ajan merkitystä.

Lähestyin asiasta toimitusta. Toivottavasti lehti reagoi aiheeseen lähiaikoina. Vinkkasin samalla myös sähköautojen akkuihin liittyvästä erittäin kiinnostavasta kehitysaskeleesta Israelissa ja Tanskassa, nimittäin huoltoasemalla vaihdettavista akuista. Tyhjän akun vaihtaminen uuteen kestää saman verran kuin tankkaaminenkin – miksi autonomistajan pitäisi omistaa myös akku? On järkevämpää, että sen omistaa akkuyhtiö.

Miksi kukaan ei ollut aiemmin ajatellut näin nerokasta järjestelmää? Niinpä niin – öljystä kun on helmpompi saada tuloja, jos ei tarvitse panostaa sen syrjäyttävän teknologian kehittämiseen.

Tietoyhteiskuntapuolueen maihinnousu EU-vaaleissa

Julkaistu 21.4.2009 alueilla kulttuuri, talous, tekniikka, yhteiskunta.


Kuva: Ioan Sameli

Ruotsin piraattipuolue on kasvattanut jäsenmääräänsä käsittämätöntä vauhtia. Puolueen jäsenluku kaksinkertaistui viikonlopun aikana 15 000:sta yli 30 000:een.

Luku painii täysin omassa sarjassaan. Oma puolueeni Vihreät haaveilee nostavansa jäsenmääränsä 15 000:een vuoteen 2015 mennessä. Sisarpuolueellamme Miljöpartietilla on Ruotsissa noin 10 000 jäsentä.

Piratpartietin kasvun taustalla on suurta kansainvälistä mediahuomiota herättänyt oikeudenkäynti Pirate Bay -verkkopalvelun laillisuudesta. Puolueeseen alkoi tulvia jäseniä viime perjantaina, kun käräjäoikeus päätti palvelun tarjoajien syyllistyneen rikokseen ja tuomitsi heidän maksettavakseen vajaan kolmen miljoonan euron vahingonkorvaukset laajamittaisesta ja järjestäytyneestä avunannosta tekijänoikeusrikoksissa.

Viimeistään jäsensuma osoittaa perinteisen politiikan ulkopuolelta tulleen uuden puolueen olevan todellinen haastaja vakiintuneille ruotsalaisille puolueille. Se on jo Ruotsin neljänneksi suurin jäsenmäärältään.

Muiden puolueiden olisi syytä ymmärtää viesti. Se on suunnaattu jokaiselle niistä. Kyse ei ole ohimenevästä huumailmiöstä, eikä edes siitä, että kokonainen sukupolvi ruotsalaisia ei hyväksy oikeuden päätöksen takana olevaa tekijänoikeuslainsäädäntöä (kaikki Ruotsin poliittiset nuorisojärjestöt laillistaisivat tiedostojen jakamisen).

Kyse on siitä, että muut puolueet eivät edelleenkään osoita ymmärtävänsä, mitä tietoyhteiskunta oikeasti tarkoittaa. Piraattipuolue ei väitä edes tietävänsä muusta, mutta on selkeästi osoittanut olevansa tietoyhteiskuntapuolue. Kehitys yleispuolueeksi voi puolueen niin halutessa käynnistyä jäsen- ja kannatuspohjan vakiuduttua.

Odotettavissa on, että piratpartiet menestyy Eurovaaleissa hyvin. Puolue vienee ääniä yleispuolueilta huomattavasti enemmän kuin vuoden 2006 eduskuntavaaleissa. Tuolloin se sai vain 0,63 prosenttia äänistä. Nyt puolueen asetelmat ovat suotuisammat.

Syy, miksi puolueen kasvu on ollut niin voimakasta Ruotsissa, mutta toistaiseksi vielä hyvin laimeaa esimerkiksi Suomessa on, että sekä verkkopalvelu Pirate Bay että piraattipuolue liikkeenä ovat alunperin ruotsalaisia.

Liike levinnee odotettavissa olevan eurovaalimenestyksen myötä Ruotsista muuallekin Eurooppaan, sillä rekisteröityjä piraattipuolueita on jo Espanjassa, Itävallassa, Saksassa ja Puolassa. Suomessa kannattajakortteja vasta keräillään, mutta kannatus kanavoitunee piraattipuolueen sijasta Jyrki Kasvin kautta Vihreille.

Keskustelua pyöräilyn edistämisestä 7.4.2009

Julkaistu 3.4.2009 alueilla pyöräily, yhteiskunta.


Tervetuloa keskustelemaan pyöräilyn edistämisestä tiistaina 7.4.2009 klo kevään ensimmäisen kriittisen pyöräretken jälkeen!

Tilaisuuden alustaa Eric Gilliland Washingtonin pyöräilyunionista.

Paikkana on Domus Gaudium (Mechelininkatu 3 C), Kauppakorkeakoulun kirjaston ja Domus Academican vieressä.

Pyöräilyn ystävillä on tällöin ainutlaatuinen mahdollisuus kuulla Washingtonin pyöräilyunionin toiminnanjohtaja Eric Gillilandia, mitä organisoidulla pyöräilynedistämisellä voidaan saavuttaa.

Keskustelutilaisuus on lähtöläukaus sarjalle tilaisuuksia, joissa Helsingin seudun pyöräilyn ystävillä on mahdollisuus tavata toisiaan ja keskustella ajankohtaisista aiheista kuukausittain aina kriittisen pyöräretken jälkeen.

Kriittisen pyöräilyn järjestävät Helsingin Maan ystävät. Keskustelutilaisuuksiin kutsutaan alustajiksi asiantuntijoita Helsingin Polkupyöräilijöistä, kaupungin virastoista, yrityksistä ja muista järjestöistä.