Pyörätien merkki suunniteltava kävelijöille
Sujuvuus on pyöräilyn suosiota merkittävästi parantava tekijä. Siihen vaikuttaa keskeisesti suunnittelu: kuinka jalankulkijat saadaan pidettyä poissa pyöräteiltä. Jalankulun kannalta on aivan yhtä olennaista suunnitella pyöräväylät niin, että pyöräilijät pysyvät poissa jalkakäytäviltä.
Yksinkertainen tapa helpottaa pyöräilyn sujuvuutta Helsingissä on parantaa siihen tarkoitettujen liikennemerkkien käyttöä ja sijoittelua. Pyöräteistä kertovat kyltit sijaitsevat nimittäin usein niin korkealla, että niiden sijoittelussa on selvästi mietitty enemmän bussinkuljettajien näkökorkeutta kuin sitä, miten viestittää tehokkaasti jalankulkijoille, missä jalkakäytävä kulkee ja missä taas ei kulje.
Turvallisuuden kannalta on tärkeää, että niin autoilijat kuin varsinkin bussinkuljettajat tiedostavat pyöräilijöiden läsnäolon, mutta aivan yhtä tärkeää on myös pyöräilyn sujuvuuden turvaaminen.
Odense
Kuten elämässä yleisestikin, pyöräilyn edistämisessä on syytä omaksua muualla hyväksi havaitut ratkaisut ja tuoda ne osaksi suomalaista keinovalikoimaa. Esittelin HKR:lle tänään yleisten töiden lautakunnassa muutamia hyvinä pitämiäni ratkaisuja pyöräteiden nykyistä paremmasta merkitsemisestä.
Oheinen kuva on Odensen kaupungista, Tanskasta. Siinä näkyvä liikennemerkki lisäkyltteineen on samanlainen kuin Suomessa käytetyt merkit. Kyltti eroaa suomalaisesta sijoituskorkeudeltaan: se on optimoitu sekä jalankulkijan että pyöräilijän havaintokenttään sopivaksi, noin metrin korkeudelle.
Lisäksi kyltti seisoo taivutetusta teräksestä tehdyllä kaksoisjalallaan tukevasti ja turvallisesti. Näin mahdollinen törmäys tolppaan ei aiheuta samanlaista vaaraa kuin yhdellä jalalla seisovaan kylttiin osuminen – eikä sitä ole yhtä helppoa vahingoittaa esimerkiksi potkimalla kuin yksijalkaista kylttiä.
Bryssel
Toinen kuva on Brysselistä. Siinäkin näkyvä merkki on sijoitettu sekä jalankulkijan että pyöräilijän kannalta ihanteelliselle havaintokorkeudelle. Kyltti on tavallista pienempi ja välittää viestin jalankulkijalle juuri siksi paremmin kuin autoilijoille tarkoitetut isot liikennemerkit.
Merkin käyttö ei valitettavasti ole Suomessa lain mukaan mahdollista. Siksi lainsäädäntöämme tulisikin muuttaa siten, että kaupunkilaisjärjen käyttö sallittaisiin: kaupunkioloissa jalankulkijat tarvitsevat jalankulkijoille suunniteltuja liikennemerkkejä. Odensen mallinen merkki on onneksi nykylainsäädännön mukainen.
Brysselin kuvassa näkyy muuten myös, kuinka samalla korkeudella kulkevat jalkakäytävä ja pyörätie on erotettu toisistaan materiaalien lisäksi käytännöllisellä väliraidalla. Se on suunniteltu erityisesti esteettömyysnäkökulma huomioiden.
Toivon, ettei asia jää rakennusvirastossa pelkäksi pohdinnaksi. Viestin on kuljettava myös kaupunkisuunnitteluvirastoon. Pyöräilijä tietää kyllä ilman merkkiäkin, kun ajaa vastoin liikennesääntöjä jalkakäytävällä – jalankulkija taas ei.
Sujuvien pyöräväylien tarvetta ei voi korostaa liikaa. Kuten ei sitäkään, että on täysin liikennesuunnittelijan käsissä, miten pyöräilijä huomioidaan suunnittelussa.



