Vihreät, nuo kiiluvasilmäiset besserwisserit


Kuva: Frabuleuse

Perässähiihtäjä kysyi muutama päivä sitten, onko valta kihahtanut vihreillä hattuun. Sinänsä aiheellinen kysymys, jota soisi pohdittavankin.

On varsin itsestään selvää, että kuka tahansa, joka saa valtaa, tulee ennemmin tai myöhemmin vallantäytteiseksi. Tässä ei liene mitään uutta. Jos vihreiden vallassa on jotain uutta, niin se, että vihreistä on viime vuosina todella tullut merkittävä vallankäyttäjä Suomessa. Helsingissä jopa kaupungin toiseksi suurin poliittinen puolue.

Se, että vihreät ovat onnistuneet hankkimaan valtaa käyttöönsä, tarkoitaa luonnollisesti, että muut ovat joutuneet sitä heille luovuttamaan. Tämä aiheuttaa tietysti katkeruutta niissä, jotka eivät haluaisi nähdä vihreitä vallassa.

Perässähiihtäjän aloittama keskustelu oli ajoittain hyvää, mutta kääntyi loppua kohden melko farisealaiseksi kilpalaulannaksi.

Onneksi muita poliittisia suuntauksia kuin vihreitä edustavat ihmiset ovat sentään vapaita venkoilun, vallanhimon, ylimielisyyden, elitismin ja tekopyhyyden taakasta sekä muistavat aina osoittaa muiden puolueiden jäsenille pelkkää keskinäistä kunnoitusta. Olisi silti ehkä parasta jättää poliitikoiden arviointi muille kuin poliitikoille.

Jätä kommentti