2000-luku on viimein alkanut
Europarlamenttivaalien suurimmat häviäjät olivat käsitteet “oikeisto” ja “vasemmisto”.
Kuten jo pitkään on näkynyt, käsiteparin merkitys sellaisena, kuin se on totuttu toisen maailmansodan jälkeen mieltämään, on tyhjentymässä kuin ilmapallo.
1900-luvun poliittista jakoa kuvanneista termeistä on tulossa zombiekategorioita. Ne ovat sosiologi Ulrich Beckin mukaan menneen maailman ymmärtämiseen käytettyjä käsitteitä, joiden sisällöllinen merkitys on muuttunut niin voimakkaasti, että käsitteet ovat käytännössä kuolleet. Koska kieli uudistuu hitaammin kuin sitä ympäröivä yhteiskunta, vanhat termit eivät siirry pois käytöstä, vaan ne jäävät vanhasta tottumuksesta käyttöön. Merkityksensä menettänyt käsite on vaillinainen ja harhaanjohtava, zombie.
Oikeisto–vasemmisto-käsitteistölle on käynyt juuri näin. Samoin kuin esimerkiksi täystyöllisyys, kansallinen yhtenäiskulttuuri ja keskusjohtoinen talous, se kuului “ensimmäiseen moderniin” – aikaan, jolloin paperitehtaat tarjosivat hyväpalkkaista työtä ja elättivät kuuliaisesti johtajiaan seuranneen kansan. Ensimmäinen moderni kiteytyi nälän ja puutteen poistamiseen tähdänneeksi hyvinvointivaltioksi.
2000-luvulla esiin astuu “toinen moderni”. Se on Antero Röngän sanoin “riskien aikakautta, jossa teknologiaan, talouteen ja sosiaalisiin suhteisiin liittyvät uhat nousevat yhteiskunnan toimintaa ja politiikkaa ja yksilöiden elämää eniten määrittäviksi tekijöiksi.”
Siihen kuuluvat niin Kokoomuksen voimakas nousu, Sdp:n musertava tappioputki kuin Perussuomalaisten kultaiseen menneeseen haikailevan politiikan kasvava kannatus vähemmän koulutetun ja pienempituloisen väestönosan keskuudessa.
Mikko Heikan mukaan “toisen modernin” kaikkein tunnusomaisin piirre on sosiaalinen epävarmuus. Oikeastaan epävarmuuden arkipäiväistyminen. Sen myötä 2000-luvulla poliittinen kenttä ei enää määrity oikeisto–vasemmisto-kysymyksinä. Tärkeiksi tulevat uudet jakolinjat. Luokkarajojen sijaan politiikan jakajiksi tulevat mm. elämäntavoista, maailmankuvasta ja koulutustasosta koostuvat kognitiiviset tekijät, joilla jatkuvaa epävarmuutta yritetään hallita.
Vai uskooko joku vielä, että “oikeistopuolueet” keräsivät eurovaaleissa 62 %, “vasemmistopuolueet” 24 % ja “muut” puolueet 14 % annetuista äänistä? Tai että suomalainen “oikeisto” sai kolmestatoista parlamenttipaikasta yhdeksän, eli 69 %, “vasemmisto” kaksi, eli 15 %, ja “muut” kaksi, eli 15 prosenttia?
Eurovaalien tulos merkitseekin 2000-luvun alkua suomalaisessa politiikassa. Vihreiden nousu jatkuu ja vahvistuu entisestään. Perussuomalaiset ovat tulleet jäädäkseen. Demarien ja Rkp:n kannatus hiipuu hiljalleen suurten ikäluokkien vanhetessa. Vasemmistoliitto haikailee “uuden vasemmiston” nousua, mutta sen kannatuspohja on olematon työväestön siirtäessä kannatuksensa pois oikeisto–vasemmisto-akselilta. Kokoomus osoittaa lieviä yskimisen merkkejä, mutta säilyttänee vahvan asemansa menestyjien sosiaalisen aseman korostajana. Keskustan tilanne on kaikkein kiinnostavin: kuinka pitkään maaseudun liberaalit ja konservatiivit mahtuvat vielä samaan puolueeseen?
Täysin yhtäläiset kehityssuunnat ovat nähtävissä ympäri Eurooppaa. Kyse ei ole ohimenevästä välivaiheesta, vaan orastavasta uudesta poliittisesta jaottelusta. Kymmenen vuoden kuluttua elämme hyvin erilaisessa eurooppalaisessa Suomessa ja äänestämme hyvin eri tavalla. Vuoden 1905 suurlakon puolueiden aika on vihdoin päättymässä. 2000-luku on viimein alkanut.
Timo Ahonen kirjoitti 8.6.2009 kello 16:24
Moi
Mojovaa analyysiä.
Yhdestä asiasta olen eri mieltä. "Perussuomalaiset ovat tulleet jäädäkseen." Yhden miehen puolue ilman ideologista tai aatteellista selkärankaa - tai edes kunnon ohjelmaa - ei tule pysyvästi tarttumaan suomalaiseen poliittiseen kenttään. Vastaavia ilmiöitä tullaan kyllä varmasti 2000-luvullakin näkemään, mutta PerS kuolee viimeistään 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Sinänsä harmi koska PerS on antanut oivan väylän kanavoida epämääräistä turhautumistaan niille joiden kyvyt eivät riitä analysoimaan turhautumisensa syvempiä syitä. PS:n puuttuessa väylä saattaa olla jotain pelottavampaa.
Timo A
Turku
Martti Tulenheimo kirjoitti 8.6.2009 kello 17:32
Saatat hyvinkin olla oikeassa, että Soinin persoonan varaan kasattu puolue kuihtuu väkisinkin jossain vaiheessa. Veikkaan silti, että Perussuomalaisten kaltaista kriittistä agendaa edustavalle puolueelle on jatkossakin luonnollinen tilaus ja niin ollen myös riittävästi äänestäjiä.
Nähdäkseni persujen ongelma on puolueen sisäinen ristipaine: toinen puoli pyrkii tekemään Soinin tavoin yhteiskuntakriittistä yleispolitiikkaa, jolle on varmasti aina tilausta. Toinen fraktio taas on kiinnostunut pääasiassa vain ja ainoastaan yhdestä asiasta, maahanmuuton pysäyttämisestä.
Toistaiseksi osapuolet ovat tulleet yllättävänkin hyvin keskenään toimeen. Hajaannus ja sisäiset riidat lienevät kuitenkin edessä viimeistään siinä vaiheessa, kun Soinille aletaan etsiä seuraajaa.
Soinilla on jo valmiiksi melkoinen työ pidellä puolueen maahanmuuttosiipi sovussa puolueen muun väen kanssa. Erityisen haastavaa Soinille tulee olemaan liukkaiden uusien tulokkaiden näpeissään pitäminen Brysselistä käsin. Luultavasti paine vain kasvaa Terhon jne. onnenonkijoiden kasvattaessa valtaansa ja alkaessa pyrkiä hyötymään tilanteesta.
Kävi miten kävi, veikkaan, että konservatismia ja maahanmuuttajiin kohdistuvaa ongelmanulkoistamista yhdistäviä puolueviritelmiä tullaan jatkossa näkemään mahdollisesti enemmänkin. Persujen taustalla hääräävä puolueen ulkopuolinen Suomen Sisu -järjestöhän ei ole Soinin vallassa, vaan yrittää viedä agendaansa kaikenmaailman pöntisten muodossa muidenkin puolueiden asialistoille.
Rosa Meriläinen kirjoitti 8.6.2009 kello 21:44
Moro,
Jälleen kerran Martti, timanttista tekstiä. Zombiekäsitteet on hämmentävä osoitus siitä, miten paljon valtaa on kielellä. Valtio-opin puolella jo alusta pitäen selvää scifiä olevat käsitteet muokkaa valtiotajuamme vuosisadasta toiseen ilman, että kukaan saa kuplaa puhkeamaan: tyyliin "suvereniteetti" ja "kansa". Ai niin, mä oon kirjoittamassa tästä kirjaa ;-)
Martti Tulenheimo kirjoitti 8.6.2009 kello 21:53
Jee, mun lempi-ex-kansanedustajani kommenttipalstalla! Milloin julkaisu tulee?
Itse asiasta: mitä enemmän asiaa miettii, sitä “vaarallisemmalta” 2000-luku tosiaan tuntuu - ainoa lääke vaaroja vastaan lienee koulutus.
Vihreiden pitäisikin ottaa koulutuksen lisääminen voimakkaammin tavoitteekseen. Eikä siis koulun määrällinen lisääminen, vaan laadun parantaminen.
Yhteiskunnallisen lukutaidon sisällölliset vaatimukset kun eivät enää aivan vastaa 1980-lukua…
Minerva Krohn kirjoitti 8.6.2009 kello 22:02
PerSujen tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta Martin tavoin luulen että kannatusta riittää vielä jonkin aikaa.
Kunnallisvaaleissa PerSut onnistuivat lyömään läpi tuntemattomien ehdokkaiden listoilla. Vihreäthän eivät siinä koskaan onnistuneet, ja siksi 80-90-luvulla gallupkannatus ei realisoitunut. PerSujen kautta on valtuustoihin noussut monenlaisia ihmisiä, joilla ei ehkä ole varsinaista yhteistä agendaa. Toisaalta ryhmät ovat niin pieniä, että valtuuston oppositiona toimiminen riittää agendaksi. Protestipuolueella sellainen voi kantaa seuraavissakin vaaleissa: Ei tarvitse saada mitään aikaiseksi, kun voi todeta että muut eivät ottaneet mukaan päätöksentekoon, vaikka ongelmana voi olla etteivät muut löydä sitä Persujen ohjelmaa.
Mutta joukossa on ihan tavallisia kunnon ihmisiä, jotka puhuttelevat varmasti niitä jotka eivät jaksa paneutua kuntatalouden monimutkaiseen maailmaan.
Martti Tulenheimo kirjoitti 8.6.2009 kello 22:11
Minerva, näin näen itsekin asian. Mukaan mahtuu sekä aidosta vaikuttamisesta kiinnostunutta väkeä että protestipuolueen imuun tarttuvia opportunisteja.
Kumman vähällä tuntuukin media päästävän puolueen, jonka sisällä kiehuu klassinen fraktioiden välinen valtataistelu, jota voi seurata suhteellisen helposti esim. vertailemalla Suomen Sisu ry:n jäsenten blogeja ja Perussuomalaiset rp:n blogeja toisiinsa. Aika eri asialistat tuntuu kahdella porukalla olevan.
Tuomas Viskari kirjoitti 8.6.2009 kello 23:28
Olen pohtinut asiaa ja välituloksena päätynyt siihen, että oikeiston ja vasemmiston jaottelu on oikeasti relevantti jakolinja edelleen, mutta se on tyhjentynyt monista sille latautuneista määrityksistä. Näen, että relevantti oikeiston ja vasemmiston jako sisältää ainoastaan kysymykset markkinoiden poliittisesta kontrollista sekä mahdollisesti yksityisen ja julkisen palveluntuotannon erot. Jälkimmäiseen laitan pienen varauksen. Muut oikeiston ja vasemmiston jakolinjalle ladatut määritykset, kuten individualismi vs. kommunitarismi ovat lähinnä oikeistolaisiksi ja vasemmistolaisiksi itsensä mieltävien ihmisten toiveita siitä, millaisena he haluavat poliittisen suuntauksensa sekä itsensä nähdä.
Oikeiston ja vasemmiston jakolinja tällaisenaan on lisäksi menettänyt ennustavuuttaan poliittisessa toiminnassa. Toimijat voivat tehdä oikeistolaisia tai vasemmistolaisia ratkaisuja, mutta se ei tarkoita, että samanlainen ratkaisu tehtäisiin muissa kysymyksissä. Oikeistolaisesta ja vasemmistolaisesta toiminnasta on tullut entistä tilannekohtaisempaa. Tulkitsen tämän johtuvan ainakin Suomessa laajan maksukykyisen ja suhteellisen vauraan keskiluokan synnystä.
Tämä on ajanut vasemmistolaisen talouspoliittisen ajattelun paikkaan, jossa se ei ole oikein tottunut suunnistamaan. Vasemmiston kannattajilla alkoikin yhtäkkiä olla rahaa hankkia yksilöllisiä palveluita ja valvottavana alkoi olla muitakin materiaalisia etuja kuin absoluuttisesta köyhyydestä nouseminen tai kunnon korvaus kunnon työstä. Jos työn ja pääoman väliseen ristiriitaan eläytyminen on vaikeaa silloin, kun kumpaakaan ei ole, niin yhtä vaikeaa se on silloin, kun on molempia.
Tilannekohtaisuus myös heikentää tämän jaon merkitystä verrattuna moniin muihin poliittisiin jakolinjoihin. Vasemmisto ja oikeisto ovat identiteettikysymyksiä myös muualla kuin vasemmisto- ja oikeistopuolueissa ja niihin liitetään, kuten alussa sanoin, määrityksiä jotka saattavat korreloida vasemmistolaisen tai oikeistolaisen ajattelun kanssa, mutta joilla ei sinänsä ole erotteluvoimaa tällä akselilla.
Mikko Heimola kirjoitti 9.6.2009 kello 07:26
Toppuuttelisin hiukan vasemmiston tai ainakin sosiaalidemokraattien kannatuksen vääjäämättömän hiipumisen ja Kokoomuksen nousun ennustamista. Vielä 2000-luvun alussa kriisissä ei ollut SDP vaan Kokoomus - olkoonkin että jälkimmäinen nousi yllättävän nopeasti. Sitä ennen demarismin yksi muoto oli vahvasti vallassa ympäri Eurooppaa. Monet yksittäiset demaripoliitikot ovat edelleen hyvin suosittuja. Samoin Keskustaa on nimitetty vuoroin auringonlaskun puolueeksi, vuoroin on toisteltu sen yllättävän vahvaa nuorisokannatusta.
En tarkoita, että nämä puolueet nousisivat nykyisestä alhostaan istumalla ja odottamalla, vaan että tällaisten pitkäikäisten instituutioiden kohdalla lyhyen aikavälin tapahtumat ovat aika heikko väline tulevaisuuden ennustamiseksi, ja että avainhenkilöiden vaihtuessa virkeämpiin niin julkisuudessa kuin ohjelmatyöryhmissä meno voi nopeasti saada reippaamman otteen, mikä on jo puoli voittoa. Kokoomuskin kokee mitä ilmeisimmin saaneensa näissä vaaleissa takaiskun, ja tällainen kokemus voi olla yllättävän vaarallinen asia, jos on totuttu ajatukseen voiton vääjäämättömyydestä.
Jenni Saaristo kirjoitti 9.6.2009 kello 08:50
Hyvä teksti. Mietin juuri eilen, että onkohan tässä nyt uusi perustava kahtiajako syntymässä jonnekin vihreiden ja persujen väliin - erilaisuutta suvaitseviin ja samanlaisuutta suojeleviin. Vai onko tää maahanmuuttaja-asia nyt vain iso mediakärpänen, joka ratkeaa ja katoaa jossain vaiheessa?
Martti Tulenheimo kirjoitti 9.6.2009 kello 15:28
Tuomas, olipa tarkkanäköinen tilannekuvaus. Allekirjoitan. Kirjoitapa aiheesta lisää esim. Lankaan!
Mikko, näen Kokoomuksen uuden nousun merkkinä siitä, että siellä on todella ymmärretty, mitä yhteiskunnan rakenteellinen muutos ja varallisuuden leviäminen aiempaa laajemmalle tarkoittaa.
Pidän selvänä, että he ottavat ajoittain jatkossakin turpaansa, mutta pitkällä aikavälillä Kokoomus pystyy mukautumiskykynsä ansiosta imuroimaan tehokkaasti varakkaan hedonistisen väestönosan äänet itselleen. Ympäristö ei kiitä.
Keskustan näen vastedes menettävän demarien tavoin kannatustaan PS:lle. Pitkällä tähtäimellä he onnistuvat kuitenkin pitämään kiinni nimenomaan koulutetummista äänestäjistään.
Joka tapauksessa kyse on puolueasetelman muutoksesta. Se etenee hitaasti, mutta kymmenen vuoden päästä on jo selkeä. Vasemmiston on keksittävä itsensä uudelleen.
Jenni, minusta näyttää, että maahanmuuttokysymys on vain ensimmäinen merkki siitä, mitä tulevaisuudessa on odotettavissa yhä enemmän: koulutustaso määrittää pitkälle ihmisten poliittisen suuntautumisen 2000-luvulla.
Tuomas Viskari kirjoitti 9.6.2009 kello 20:25
Otan vielä esimerkin tuosta oikeisto-vasemmisto -akselille ladatuista määrityksistä, joilla ei itse asiassa ole erotteluvoimaa tällä akselilla. Suhde yksilönvapauksiin on tyypillinen esimerkki tästä.
Oikealta katsottuna tämä näyttää (vähän kärjistettynä) jaolta valinnan vapaus vs. yhteiskunnan holhous. Vasemmalta katsottuna vastaava jako voisi olla kansalaisen vapausoikeudet vs. kuri ja järjestys. Jo tämä epäsymmetria kertoo, että tätä erottelua ei voida tehdä oikeiston ja vasemmiston akselilla, vaan sitä varten tarvitaan muunlainen erottelu. Käsitys yksilönvapauksista vaihtelee riippumatta oikeistosta ja vasemmistosta ja vieläpä eri tavoin riippuen siitä, onko kyseessä yksilö vs. julkinen valta, yksilö vs. toiset yksilöt, yksilö vs. korporaatiot vai joku muu.
Kuitenkin suhde yksilönvapauksiin on kovassa huudossa silloin kun omaa poliittista asemaa märitellään oikeiston ja vasemmiston akselilla.
Itse asiassa se Ylen vaalikoneesta tehty faktorianalyysi oli ihan mielenkiintoinen ja sivistävä pikku raportti tässäkin mielessä. Joskin varsin pienestä havaintoaineistosta.
Tuomas Viskari kirjoitti 9.6.2009 kello 20:39
Ja vielä tuohon Martin kommenttiin koulutuksesta. Rudolf Bohr ja saksalaiset 70-luvun radikaalivasemmistolaiset puhuivat käsitteestä Bildungüberfluss eli sivistysylijäämä. Tämä tarkoittaa karkeasti sitä, että on tarpeellista kouluttaa väestöä pidemmälle ja korkeammin kuin on välttämätöntä, koska vain se mahdollistaa yhteiskunnalliset uudistukset. Eli siitä välttämättömän koulutuksen ja sivistyksen ylittävästä osasta syntyvät ne keksinnöt, jotka muuttavat maailmaa.
Kirjoitin tämän inspiroimana Vihreiden kopo-ohjelmaan seuraavan prinsiipin koulutuksen merkityksestä vihreälle reformistiselle projektille:
"Koulutus luo kykyä arvioida maailmaa, tarkastella sitä kriittisesti sekä esittää ja toteuttaa ratkaisuja ongelmien korjaamiseksi. Koulutus auttaa ihmisiä ottamaan oman elämänsä haltuun. Tällaisena koulutuksella on vahva maailmaa muuttava rooli. Se antaa valmiuksia arvioida maailmaa ja ylläpitää mahdollisuutta muutokseen. Juuri tämän vuoksi koulutus on tärkeätä vihreässä politiikassa, jonka tavoitteena on muuttaa maailmaa oikeudenmukaisemmaksi, avarakatseisemmaksi ja ekologisemmaksi."
Vaikka tuon nyt luettuna voisi ilmaista paremminkin, niin koulutuksen keskeinen tehtävä on yhteiskunnallisen dynamiikan ylläpito, ei niinkään initiaatio jaettuihin arvoistuksiin, käytäntöihin ja kokemuksiin. Itse näen vanhan kunnon vapaan sivistystyön ja sen kehittämisen olennaiseksi tässä tehtävässä.
Martti Tulenheimo kirjoitti 9.6.2009 kello 20:43
Täyttä rautaa, Tuomas. Saisiko näitä ajatuksiasi laajemmallekin lukijakunnalle luettavaksi? Sustahan tulee kohta uusi Ode.