Hedonisteja, vastuunkantajia ja väliinputoajia - Suomi vuonna 2020
Suomen ja koko Euroopan poliittinen muoto näyttää kymmenen vuoden kuluttua hyvin erilaiselta kuin nyt. Poliittisen muutoksen suuntaviivat näkyvät jo europarlamentin uudessa koostumuksessa. Murros koittaa Suomessa vuosien 2015 ja 2019 eduskuntavaaleissa. Ensimmäiset siirtymät tapahtuvat jo vuonna 2011.
Perinteinen työväenkysymyksen ympärille kerääntynyt vasemmisto murenee. Duunareista menestyvimmät äänestävät Kokoomusta ja pettyneet Persuja. Sdp:lle ja Vasemmistoliitolle jäävät vain kaikkein uskollisimmat vanhat kannattajat – uusia ei enää juuri rekrytoidu. Koulutettu keskiluokka äänestää kaupungeissa Vihreitä ja maaseudulla Keskustaa.
2000-luvulla oikeisto koostuu globalisaation myötä menestyjiksi itsensä mieltävistä ja sellaisiksi haluavista. Meklarilla ja hyväpalkkaisella putkimiehellä on yhteinen tavoite: nauttia elämän materiaalisista iloista täysillä.
Oikeisto siis hedonisoituu. Siispä oikeisto äänestää Kokoomusta. Nekin, jotka eivät ole vielä saaneet runsauden hedelmistä osaansa, mutta ovat varmoja tulevasta menestyksestään, antavat äänensä Kokoomuksen lupaukselle katkeamattomasta nautinnosta ja ikuisesta talouskasvusta. Ne, jotka eivät menesty, eivät vain ole ymmärtäneet Kokoomuksen viestiä. Oikeisto siis myös idealisoituu.
Vasemmistoa äänestävät vielä jonkin aikaa päähänpotkittujen puolia pitävät. Päähänpotkitut itse äänestävät Persuja. Heillä ei ole enää yhteistä tavoitetta. Puolustajat haluaisivat puolustamiensa nauttivan elämästä, mutta päähänpotkitut itse ovat sitä mieltä, että puolustajat sekä holhoavat että kusettavat heitä. Vasemmisto siis sekä kutistuu että kyynistyy.
Persujen äänestäjistä niille, jotka eniten suitsisivat maahanmuuttoa, oikeisto ja vasemmisto ovat valkoisia ja punaisia. He taistelevat maahanmuuttoa ja “kommunisteja” vastaan.
Persuista ne, joilla on muitakin kuin maahanmuuttosyitä, protestoivat epätasaista tulonjakopolitiikkaa vastaan. He ovat maaseudun vähäosaisten perillisiä ja äänestävät Kepua vastaan.
Ne persut, jotka ennen äänestivät vasemmistoa, äänestävät nyt ja tulevaisuudessa sekä oikeistoa että vasemmistoa vastaan antamalla äänensä laitaoikeistolle.
Vasemmisto siis todella kutistuu ja kyynistyy, kunnes sen ote vallasta lopulta kirpoaa. Kun se tapahtuu, päähänpotkittuja puolustava koulutettu vasemmisto siirtävät kannatuksensa muualle. Loput menevät kohti laitavasenta ja jättävät äänestämättä.
2000-luvulla Kepua äänestävät maaseudun ja pienten kaupunkien hyväosaiset – ne joilla riittää myötätuntoa elämän menettäjiä kohtaan ja jotka eivät siksi äänestä Kokoomusta. Kepulta valuu kuitenkin yhä enemmän ääniä Persuille samoista syistä kuin Sdp:ltä ja Vasemmistoliittolta: vähemmän koulutettu väki tuntee katkeruutta muita kohtaan.
Vihreitä ja Kepua yhdistää hyvinvointiliberaali aate. Nyt puolueita erottaa vielä erittäin voimakkaasti suhtautuminen ympäristöön. Persujen kahmiessa pienituloisen ja vähän koulutetun väestön ääniä Vihreiden ja Kepun välit saattavat kuitenkin lämmetä aiempaa paremmiksi, sillä samalla Kepun nyt julkilausuma luontokäsitys siirtyy lähemmäs Vihreitä. Puolueita erottava suhde kaupungistumiseen ja aluepolitiikkaan pitänee yllä vastakkainasettelua jatkossakin.
Vihreät kasvavat kutistuvan vasemmiston kyynistyessä. Vihreiden äänestäjät ovat Suomen koulutetuinta väestöä, joten Vihreiden ja Suomen edut ovat yhteneviä: koulutustason kasvaessa ja kaupungistumisen edetessä Vihreiden äänestäjäpohja laajenee. Samalla Vihreät keräävät yhä lisää ääniä oikeiston hedonismia karttavilta menestyjiltä. Vihreiden ongelma on kuitenkin sama kuin kaikkien muiden puolueiden paitsi Persujen ja jossain määrin Kokoomuksen: muiden menestyksen katkeroittamat vähempiosaiset eivät suhtaudu suopeasti kuin laitaoikeistoon ja osa identiteettisyistä maltilliseen oikeistoon.
Merkitsevänä poliittisena jakolinjana säilyvät tulonjakokysmykset. Niiden rinnalle nousevat kuitenkin entistä voimakkaammin koulutustasosta kumpuavat käsitykset ympäristöstä ja sosiaalisesta tasavertaisuudesta. Globalisaatioksi kutsuttu yhteiskunnan rakennemuutos jakaa ihmiset yhä selkeämmin menestyjiin ja menettäjiin. Samalla yhteiskunnallinen epävarmuus arkipäiväistyy. Puolueiden väliset voimasuhteet tulevatkin ympäri Eurooppaa määrittymään sen mukaan, millaisia keinoja puolueet tarjoavat ihmisille epävarmuuden hallitsemiseksi. Hyvinvointivaltio kaipaakin kipeästi uudistajia ja ympäristö vastuunkantajia.
Anssi Häkkinen kirjoitti 10.6.2009 kello 15:20
Testikommentti.
Anssi Häkkinen kirjoitti 10.6.2009 kello 18:36
No niin, toinen yritys. Ironista kyllä päätin kunnioittaa blogikulttuurin perinteitä ja kommentoida täällä siksi, että Facebookista kaikki katoaa ajan virtaan. Sitten oma kommenttini katosi.
Siis: Analyysi on erittäin hyvä, ja vasemmistolaisesta itseidentifikaatiostani huolimatta yhdyn siihen keskeisin osin. Työväenluokan (tai duunareiden, tai miksi niitä nykyään kutsuisikaan) kannatuksen siirtyminen perinteiseltä vasemmistolta äärioikealle demografisessa tahdissa on tosiasia, ja sen kieltävät vain nopeuttavat nykymuotoisen vasemmiston alasajoa. Liberalismin voittokulun ennustamisessa on kuitenkin aina kaksi ongelmaa: yksi, Fukuyama ennusti sen jo, ja kaksi, Fukuyama oli väärässä.
Anssi Häkkinen kirjoitti 10.6.2009 kello 18:38
Aiemmin FB:ssa kirjoitit Persujen sisäisestä hajaannuksesta ja ennustit, että puolue jakautuu soinilaisiin ja sisulaisiin. Tämä kahtiajako onkin olemassa, mutta uusi suomalainen konservatiivipuolue ei todellisuudessa liene mahdollinen. Perussuomalaisten "sinivalkoiset" ovat liian marginaalisia internethörhöjä, jotta Suomen Konservatiivien tapaisella yritelmällä voisi ikinä olla laajempaa kannatuspohjaa. Valtavirtaisemmille konservatiiveille on jo puolue, joka nyt vain tilapäisesti on kataislaisen pehmo-oikeistofraktion hallinnassa. Ellei Kokoomuksessa tapahdu puoluehajaannusta, ja mitään merkkejä tällaisesta ei ole olemassa, ei Suomeen tule syntymään mitään korvikerepublikaaneja, joista ALDElaiset korvikedemokraatit voisivat ottaa kierroksia.
Anssi Häkkinen kirjoitti 10.6.2009 kello 18:38
Olet oikeassa siinä, että tulonjakokysymykset tulevat säilymään tärkeänä jakavana tekijänä, mutta (ilmeisesti Keskustan rehniläisen siiven sekä Vihreiden edustama) "hyvinvointiliberalismi" ei tule yksin riittämään hedonistioikeiston vastavoimaksi. Itse asiassa perustulo, joka ainakin Minerva Krohnin mukaan kuulemma on Vihreiden tulonjakopolitiikan peruskivi, ei edes ole mitenkään hedonististen tavoitteiden kanssa vastakkainen: kuten muistamme, negatiivinen tulovero on Milton Friedmanin keksintö, ja löytyy nykyäänkin Suomessa esimerkiksi Kokoomusnuorten agendalta. Joku Eetu Virén varmasti myöntäisi ensimmäisenä olevansa hedonistioikeistolainen, jos käyttäisi oikeisto-vasemmisto-terminologiaa.
Mikäli nykymuotoinen vasemmisto päästetään hajalle, nykyisten SDP:n ja Vasemmistoliiton nuoremmista kannattajista vapautuu huomattava määrä koulutettuja päähänpotkittujen puolustajia, joilla on paljon yhteistä sellaisten nykyisten Vihreiden aktiivien kuin Anni Sinnemäen tai Outi Alanko-Kahiluodon kanssa. Yhdyskuntarakennenäkemykset ovat nyt jo yhtenevät, eikä ympäristö varmasti muodostu kynnyskysymykseksi niille harvoillekaan, jotka vaikkapa ydinvoimaa kannattavat (kuten itselleni). Mutta ALDE-henkisen talouspolitiikan sijasta he vaativat jyrkempää veroprogressiota ja pääomaliikkeiden sääntelyä. Pidän täysin mahdollisena, että tulonjakopoliittinen jakolinja muodostuu seuraavaksi Vihreiden sisälle.
Esa Suominen kirjoitti 10.6.2009 kello 22:02
Mielenkiintoista keskustelua. Kuten jo tuolla nykymaailman blogikommentointialustalla kirjoitin, vaalitulos paikkaluvun osalta kylläkin selittyy hyvin pitkälti SDP:n (ja myös vihreiden) ehdokasasettelulla. Tämä ei toki poista sitä tosiasiaa etteikö suomalaisella vasemmistolla olisi merkittäviä haasteista yhteiskunnallisen analyysinsa kanssa.
Suhtaudun toteutetun politiikan valossa hieman epäillen vihreiden kykyyn perustaa itsensä pysyvästi uudeksi sosialidemokraattiseksi puolueeksi. Tarkoitan tällä siis vastavoimaa liberaalille oikeistolle. Vihreissä, kuten hyvin tiedät, vaikuttaa varsin vahva fraktio jota ei talouspoliittisilta näkemyksiltä juurikaan erota Kokoomuksesta. Samahan koski myös demareita ja osaltaan juuri siitä syystä sosialidemokratia kärsii uskottavuuskriisistä ja ajautui vaikeasti oikaistavaan tappiokierteeseen. Onko syytä olettaa ettei vihreille kävisi ajan myötä vastaavasti? Mikä sen estää?
Minusta erityisen mielenkiintoista on pohtia koalitiopolitiikan mahdollisuutta jossa sosialidemokraatit ja vihreät löytäisivät toisensa. Halosen valinnat osoittavat, että myös Suomessa on mahdollisuus keskustavasemmistolaiseen enemmistöön. Vasemmistoliiton halukkuus osallistua mihinkään rakentavaan on kysymysmerkki, toistaiseksi sieltä suunnalta on ollut tarjolla vain toistuvia pettymyksiä. SDP:n sukupolvenvaihdos antaa selkeän mahdollisuuden tämänkaltaiseen ajatteluun, kyse onkin enemmän vihreiden halukkuudesta ottaa kantaa kuolleeksi julistamaasi oikeisto-vasemmistojaotteluun jonka relevanssin katoamisesta uskallan olla eri mieltä. 2011 vaaleihin kyseisenkaltainen allianssi ei ehdi, mutta miltä näyttäisi vuosi 2015?
Martti Tulenheimo kirjoitti 10.6.2009 kello 22:14
Anssi, kiitos hyvistä lisäyksistä, voin allekirjoittaa kirjoittamasi olennaisilta osin. Eivät vihreätkään täydellisiä ole, ja juuri tulonjaosta voikin tulla Vihreitä sisäisesti jakava kysymys. Toisaalta yhdenmukaisuuden paine esimerkiksi juuri ydinvoimaan liittyen antaa merkkejä siitä, että vähemmistöön jäävät lopulta hyväksynevät enemmistön linjan. Tuskinpa nimittäin kaikki kokoomusta äänestävät ovat samaa mieltä tulonjaosta. Ja kyllä vihreissäkin uskonnon asemasta väännetään, usko huviksesi.
Jos parlamentarismi keksittäisiin nyt tai siihen siirryttäisiin 50 vuoden yksipuoluejärjestelmäkaudesta, suomalainen puoluekenttä määrittyisikin hyvin eri tavalla. Moni nyt demari, vihreä ja kokoomuslainen löytäisi itsensä aivan varmasti samasta puolueesta - kummalta puolelta kenttää jakavaa linjaa hyvänsä.
Eikä unohdeta keskustalaisia. He jos jotkut olisivat eri puolueessa kuin nyt, elleivät perinteet pitelisi otteessaan.
Mitkä näet tulevaisuuden poliittisen keskilinjan merkittävimpinä kysymyksinä? Kuulisin mieluusti.
Martti Tulenheimo kirjoitti 10.6.2009 kello 22:44
Esa, saisipa ne Facebookin kommentit syndikoitua takaisin tähän suuntaan, kun kerran toisinkin päin toimii!
Mitä itse asiaan tulee, myönnettäköön täälläkin, että analyysiäni olisi syvennettävä, jotta siitä olisi tarkaksi kartaksi tulevaisuuteen.
Toinen asia on, että en suinkaan toivo vasemmiston katoavan minnekään – paitsi nykyisenkaltaisen “vallan mukaville sohville väsähtäneen” sosiaalidemokratian. Myös demareiden joukosta löytyy hyvinkin vastuullista väkeä eikä pelkkiä eturyhmäläisiä.
Kuten myös Kokoomuksen ja Keskustan riveistä. Kumma juttu, että olemmekin kaikki päätyneet eri puolueisiin. Ja mielestäni vielä suureksi harmiksi. Sekä yhteiskunnan että ympäristön kannalta. Niinkuin jo Anssille kommentoin, olisimme monet varmasti eri nimisissä puolueissa, mikäli niitä perustettaisiin nyt eikä vuonna 1905 sen ajan tilanteen pohjalta.
Viitekehyksemme on siis väärä. Tulkitsemme tulevaisuutta menneisyydessä tehtyjen puolueraamien puitteissa ja se vaikuttaa väistämättä poliittiseen kysymyksenasetteluun vinouttavasti: olennaiset kysymykset hukkuvat epäolennaisuuksiin 1900-luvun oikeisto–vasemmisto-mittelyn vuoksi. Kehys pitäisikin päivittää pikaisesti ajan tasalle.
Vaikka ajatus allianssista miellyttää jo monia nuoria Vihreitä, mielestäni juuri se ottaa kantaa vääriin kysymyksiin. Tulonjako ei ole enää ainoa tähdellinen kysymys. Tilalle ovat nousseet energiakysymykset, luonnonvarojen käyttö, talouden suuntaaminen tuhoavasta parantavaan suuntaan jne. Jos Vihreät lähtevät vasemmistoallianssiin, tulos on kannaltamme sama kuin jos lähtisimme oikeistoallianssiin – joista jälkimmäistä ei varmasti tulekaan koskaan tapahtumaan.
Kysynkin sinulta samaa kuin Anssilta. Näetkö keskiviivan kulkevan vielä kymmenen vuoden kuluttua tulonjaon halki, vai kenties jossain muussa kohtaa?
Martti Tulenheimo kirjoitti 10.6.2009 kello 23:08
Ja tarkennan vielä omaa teesiäni, joka siis on, että vuonna 2020 politiikan keskikenttä kulkee jakoviivan ympäristön ja sosiaalisen tasavertaisuuden huomioivan vastuullisuuden sekä vastuuttoman, hedonistisen egoismin välillä. Jälkimmäistä on myös kollektiivinen “Suomen edun” nimissä tapahtuva tuhlauspolitiikka, joka huomioi vain yksilön vapauden, muttei vastuuta.
Esa Suominen kirjoitti 25.6.2009 kello 08:11
Keskilinja määrittyy paitsi yhteiskunnallisen kehityksen tuloksena, myös tarkoituksenmukaisen politisoimisen kautta. Tässä on kyse nimenomaan hegemonioista ja niiden rakentamisesta. Minusta nousussa oleva trendi on yleisen eliittivastaisuuden ja luottamuksen pettämisen ajalle ominainen populistinen backlash.
Mainitsemasi pointti vastuullisuus-egoismi -jaottelusta on varmasti validi. Tähän ei kuitenkaan täysin sovi juuri tämä nouseva populistinen konservatismi, jossa vaaditaan perusarvoihin paluuta, kannatetaan Suomea suomalaisille, pinnalle nousevat vaatimukset suljetusta taloudesta jne. Tämä puetaan "kansalliseen" kuorrutukseen, ja vastapuolta tullaan leimaamaan "tavallisen kansan" arjesta vieraantumiseksi jne. Tätä leimaa tullaan tosin viskelemään täysin surutta sekä demareihin ja vihreisiin että hedonistiseen Kokoomukseen.