Mainitsemasi pointti vastuullisuus-egoismi -jaottelusta on varmasti validi. Tähän ei kuitenkaan täysin sovi juuri tämä nouseva populistinen konservatismi, jossa vaaditaan perusarvoihin paluuta, kannatetaan Suomea suomalaisille, pinnalle nousevat vaatimukset suljetusta taloudesta jne. Tämä puetaan "kansalliseen" kuorrutukseen, ja vastapuolta tullaan leimaamaan "tavallisen kansan" arjesta vieraantumiseksi jne. Tätä leimaa tullaan tosin viskelemään täysin surutta sekä demareihin ja vihreisiin että hedonistiseen Kokoomukseen.

Mitä itse asiaan tulee, myönnettäköön täälläkin, että analyysiäni olisi syvennettävä, jotta siitä olisi tarkaksi kartaksi tulevaisuuteen.

Toinen asia on, että en suinkaan toivo vasemmiston katoavan minnekään – paitsi nykyisenkaltaisen “vallan mukaville sohville väsähtäneen” sosiaalidemokratian. Myös demareiden joukosta löytyy hyvinkin vastuullista väkeä eikä pelkkiä eturyhmäläisiä.

Kuten myös Kokoomuksen ja Keskustan riveistä. Kumma juttu, että olemmekin kaikki päätyneet eri puolueisiin. Ja mielestäni vielä suureksi harmiksi. Sekä yhteiskunnan että ympäristön kannalta. Niinkuin jo Anssille kommentoin, olisimme monet varmasti eri nimisissä puolueissa, mikäli niitä perustettaisiin nyt eikä vuonna 1905 sen ajan tilanteen pohjalta.

Viitekehyksemme on siis väärä. Tulkitsemme tulevaisuutta menneisyydessä tehtyjen puolueraamien puitteissa ja se vaikuttaa väistämättä poliittiseen kysymyksenasetteluun vinouttavasti: olennaiset kysymykset hukkuvat epäolennaisuuksiin 1900-luvun oikeisto–vasemmisto-mittelyn vuoksi. Kehys pitäisikin päivittää pikaisesti ajan tasalle.

Vaikka ajatus allianssista miellyttää jo monia nuoria Vihreitä, mielestäni juuri se ottaa kantaa vääriin kysymyksiin. Tulonjako ei ole enää ainoa tähdellinen kysymys. Tilalle ovat nousseet energiakysymykset, luonnonvarojen käyttö, talouden suuntaaminen tuhoavasta parantavaan suuntaan jne. Jos Vihreät lähtevät vasemmistoallianssiin, tulos on kannaltamme sama kuin jos lähtisimme oikeistoallianssiin – joista jälkimmäistä ei varmasti tulekaan koskaan tapahtumaan.

Kysynkin sinulta samaa kuin Anssilta. Näetkö keskiviivan kulkevan vielä kymmenen vuoden kuluttua tulonjaon halki, vai kenties jossain muussa kohtaa?

Jos parlamentarismi keksittäisiin nyt tai siihen siirryttäisiin 50 vuoden yksipuoluejärjestelmäkaudesta, suomalainen puoluekenttä määrittyisikin hyvin eri tavalla. Moni nyt demari, vihreä ja kokoomuslainen löytäisi itsensä aivan varmasti samasta puolueesta - kummalta puolelta kenttää jakavaa linjaa hyvänsä.

Eikä unohdeta keskustalaisia. He jos jotkut olisivat eri puolueessa kuin nyt, elleivät perinteet pitelisi otteessaan.

Mitkä näet tulevaisuuden poliittisen keskilinjan merkittävimpinä kysymyksinä? Kuulisin mieluusti.

Suhtaudun toteutetun politiikan valossa hieman epäillen vihreiden kykyyn perustaa itsensä pysyvästi uudeksi sosialidemokraattiseksi puolueeksi. Tarkoitan tällä siis vastavoimaa liberaalille oikeistolle. Vihreissä, kuten hyvin tiedät, vaikuttaa varsin vahva fraktio jota ei talouspoliittisilta näkemyksiltä juurikaan erota Kokoomuksesta. Samahan koski myös demareita ja osaltaan juuri siitä syystä sosialidemokratia kärsii uskottavuuskriisistä ja ajautui vaikeasti oikaistavaan tappiokierteeseen. Onko syytä olettaa ettei vihreille kävisi ajan myötä vastaavasti? Mikä sen estää?

Minusta erityisen mielenkiintoista on pohtia koalitiopolitiikan mahdollisuutta jossa sosialidemokraatit ja vihreät löytäisivät toisensa. Halosen valinnat osoittavat, että myös Suomessa on mahdollisuus keskustavasemmistolaiseen enemmistöön. Vasemmistoliiton halukkuus osallistua mihinkään rakentavaan on kysymysmerkki, toistaiseksi sieltä suunnalta on ollut tarjolla vain toistuvia pettymyksiä. SDP:n sukupolvenvaihdos antaa selkeän mahdollisuuden tämänkaltaiseen ajatteluun, kyse onkin enemmän vihreiden halukkuudesta ottaa kantaa kuolleeksi julistamaasi oikeisto-vasemmistojaotteluun jonka relevanssin katoamisesta uskallan olla eri mieltä. 2011 vaaleihin kyseisenkaltainen allianssi ei ehdi, mutta miltä näyttäisi vuosi 2015?

Mikäli nykymuotoinen vasemmisto päästetään hajalle, nykyisten SDP:n ja Vasemmistoliiton nuoremmista kannattajista vapautuu huomattava määrä koulutettuja päähänpotkittujen puolustajia, joilla on paljon yhteistä sellaisten nykyisten Vihreiden aktiivien kuin Anni Sinnemäen tai Outi Alanko-Kahiluodon kanssa. Yhdyskuntarakennenäkemykset ovat nyt jo yhtenevät, eikä ympäristö varmasti muodostu kynnyskysymykseksi niille harvoillekaan, jotka vaikkapa ydinvoimaa kannattavat (kuten itselleni). Mutta ALDE-henkisen talouspolitiikan sijasta he vaativat jyrkempää veroprogressiota ja pääomaliikkeiden sääntelyä. Pidän täysin mahdollisena, että tulonjakopoliittinen jakolinja muodostuu seuraavaksi Vihreiden sisälle.

Siis: Analyysi on erittäin hyvä, ja vasemmistolaisesta itseidentifikaatiostani huolimatta yhdyn siihen keskeisin osin. Työväenluokan (tai duunareiden, tai miksi niitä nykyään kutsuisikaan) kannatuksen siirtyminen perinteiseltä vasemmistolta äärioikealle demografisessa tahdissa on tosiasia, ja sen kieltävät vain nopeuttavat nykymuotoisen vasemmiston alasajoa. Liberalismin voittokulun ennustamisessa on kuitenkin aina kaksi ongelmaa: yksi, Fukuyama ennusti sen jo, ja kaksi, Fukuyama oli väärässä.