Mikä ihmeen työväenliike?
Eurovaalien tulosten tarkistuslaskelmia odoteltaessa on mielenkiintoista seurata, millaisia tulkintoja vaaleista tehdään eri tahoilla. Kiinnostavan, mutta ilmeisen väärän johtopäätöksen tekee Matti Viialainen, joka sotkee keskenään perinteisen vasemmiston kannatuksen laskun, uusvasemmiston, hiipuvasta savupiipputeollisuudesta ammentaneen 1900-lukulaisen työväenliikkeen ja Vihreiden kannatuksen nousun.
Viialainen kirjoittaa, että
Maltillinen vasemmisto ei ole kyennyt Suomessakaan riittävästi uudistumaan saati yhdistymään, ja tulos on tässä. Edessä on pitkä marssi ja aatteellinen itsetutkiskelu, kunnes tuuli kääntyy. Nämäkin vaalit osoittivat, että vihreät ovat etenkin pääkaupunkiseudulla se uusvasemmisto, joka on syönyt suurelta osin perinteisen työväenliikkeen eväät.
Kuten usein ennenkin, Viialainen tekee sen virheolettamuksen, että kuvittelee perinteisen vasemmiston korvautuvan jonkinlaisella uusvasemmistolla, joka antaa vain odottaa itseään, kunnes Sdp ja Vasemmistoliitto yhdistyvät. Miksi edes uudistua sisällöllisesti, kun voi yhdistyäkin? Näin ei ole kuitenkaan käynyt eikä näköpiirissä ole mitään, mikä antaisi olettaa niin käyvänkään. Kuten myöskään sitä, että vasemmiston kannatus jollain lailla kasvaisi yhdistymisestä.
Samalla Viialainen päättelee erheellisesti Vihreiden kannatuksen nousun johtuvan vasemmiston hajaannuksesta. Vihreiden kannatus ei kanavoituisi vasemmistolle, vaikka vasemmistopuolueet yhdistyisivät siitä yksinkertaisesta syystä, että nuoret koulutetut pääkaupunkiseutulaiset eivät kannata vasemmistoa, vaan joko Vihreitä tai Kokoomusta. Muualla Suomessa tilanne on niin toisenlainen, että tavoittaakseen pääkaupunkiseudulla Vihreiden äänestäjät vasemmiston olisi hylättävä muut äänestäjänsä tai avoimesti valehdeltava heille. Kyse on yhteiskunnan eritahtisesta muutoksesta metropolialueella ja periferiassa.
Perinteisen vasemmiston äänestäjät olivat duunareita. Heitä yhdisti ammatti, työ tehtaassa. Kun tehdastyön merkitys on palveluyhteiskunnan nousun myötä voimakkaasti vähentynyt, vasemmisto on ajautunut kriisiin: se ei enää kerta kaikkiaan tiedä, mitä tapahtuu. Vasemmiston tontille on astunut kouluttamattoman työväestön ääniä taitavasti kalastava uusi puolue, jota eivät menneisyyteen sidotut oikeisto–vasemmisto-asetelmat juuri vaivaa: Perussuomalaiset.
Se perinteinen työväenliike, jonka perään Viialainen ja monet muut haikailevat, on syönyt itse omat eväänsä. Vihreitä yhdistää koulutetun väestön ymmärrys, että maapallon luonnonvarojen holtittoman tuhlauksen on loputtava. Perussuomalaisia huoli siitä, että kiinalaiset vievät heidän tehdastyönsä ja maahanmuuttajat sosiaaliturvansa. Kokoomusta yhdistää menestyjien halu erottautua sosiaalisesti menettäjistä. Keskustaa maaseudulla asuvien vielä toistaiseksi jakama tunne yhteisestä arvoperinteestä. Poliittinen vasemmisto hiipuu, koska sitä ei yhdistä mikään tekijä.
Vasemmisto on vanha jonglööri, joka osasi ennen pyörittää taitavasti useita palloja yhtä aikaa, kunnes jotakin selittämätöntä tapahtui: pallot lakkasivat pysymästä ilmassa. Sen sijaan, että yrittäisi kehittää itselleen uutta taitoa, vasemmistojonglööri hukkaa aikansa ja energiansa sen miettimiseen, miten pallot saisi takaisin ilmaan. Ei mitenkään. Eivät ne pysy siellä enää, koska olosuhteet, jotka ennen pitivät pallot ilmassa, ovat muuttuneet.
Vasemmiston suurimmaksi haastajaksi on noussut vasemmiston kyvyttömyys löytää omia äänestäjiään yhdistävää nimittäjää. Kenen ääniä vasemmisto tavoittelee? Työväenliikkeen? Minkä ihmeen työväenliikkeen?
