Lapsikuolleisuuden aleneminen hidastaa väestönkasvua
Unicef raportoi lapsikuolleisuuden vähentyneen maailmassa vuosien 1990-2008 välillä 28 prosenttia. Myös Helsingin Sanomat kirjoittaa aiheesta pääkirjoituksessaan. Uutinen on erittäin hyvä. Kyse on suoraan väestönkasvua hidastavasta merkittävästä parannuksesta.
Väestöräjähdyksen pysäyttäminen edellyttää lapsiluvun alentamista, mutta tavoitteen tekee tyhjäksi juuri korkea lapsikuolleisuus. Mitä köyhempi maa sitä korkeampi lapsikuolleisuus. Mitä korkeampi lapsikuolleisuus sitä suurempi lapsiluku.
Korkea lapsikuolleisuus tekee lasten eloonjäämisen epävarmaksi, mikä ruokkii väestön liikakasvua. Korkean lapsikuolleisuuden oloissa lapsia synnytetään varmuuden vuoksi “liikaa”, mikä ylläpitää negatiivista kierrettä: köyhyyden, alhaisen koulutuksen ja huonojen hygieniaolojen seurauksena lapsilukua ei yhtäältä kyetä, toisaalta haluta ja kolmanneksi aina osata alentaa.
Lapsiluvun alenemisen, lapsikuolleisuuden ja väestön liikakasvun suhteessa on kyse on hedelmällisyyden transitiosta. Sillä tarkoitetaan siirtymistä luonnollisen hedelmällisyyden lisääntymiskäyttäytymisestä (hankitaan niin monta lasta kuin voidaan, koska merkittävän suuri osa lapsista väistämättä kuolee pieninä) tietoiseen lapsiluvun rajoittamiseen (hankitaan niin monta lasta kuin kyetään elättämään ja on vallitsevan kulttuurisen normin mukaista).
Eurooppalaisperäisen väestön asuttamissa maissa hedelmällisyyden transitio saavutettiin 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkuvuosikymmenten välisenä aikana. Sitä ennen esimerkiksi Suomessa lapsikuolleisuus oli korkea ja Suomessa saatiin keskimäärin viisi lasta perhettä kohti. Suomalaisten lapsiluku putosi jo 1900-luvun ensivuosikymmeninä viidestä lapsesta 2,5 lapseen. Nykyään suomalaisille naisille syntyy keskimäärin 1,7 lasta ja koko maailmassa keskimäärin 2,7. Köyhymmissä maissa naiset saavat 6-7 lasta, mikä pitää maat tiukasti kiinni köyhyyden otteessa.
Maailman väestöräjähdystä ei pystytä pysäyttämään ilman, että kehitysmaissa saavutetaan hedelmällisyyden transitio. Tämä edellyttää lapsikuolleisuuden merkittävää alentamista, mikä puolestaan edellyttää elinolojen kohentamista, koulutuksen parantamista ja köyhyyden voittamista.



Örkki kirjoitti 15.9.2009 kello 14:40
Ehkä siis olisi jo aika lopettaa hölynpöly kasvun rajoista ja tajuta, että talouskasvu ja väestönkasvu ovat kaksi fundamentaalisesti erilaista asiaa, ja
väestönkasvun hillitsemisen edellytys on nimenomaan talouskasvu.
Martti Tulenheimo kirjoitti 15.9.2009 kello 14:51
Viittaat varmasti johonkin muuhun kuin tähän kirjoitukseen, mutta kyllä - talouskasvu ja väestönkasvu ovat todella kaksi täysin erilaista asiaa, vaikka liittyvätkin toisiinsa hyvin voimakkaasti. Ja kyllä, väestönkasvun hillitsemisen edellytys on nimenomaan talouskasvu.
Ongelma ei ole, etteikö maailmassa olisi tarpeeksi taloudellisia resursseja, jotta kehittymättömät maat nousisivat sellaiselle tasolle, jolla väestönkasvu saataisiin pysähtymään. Ongelma on, että resurssit eivät jakaudu siten, että ne hyödyttäisivät väestönkasvun hidastamiseen tähtääviä ponnistuksia.
Talouskasvu, joka kohdistuu vain jo valmiiksi kehittyneisiin maihin, ei juuri auta väestöräjähdyksen hillitsemisessä.
Kokonaishedelmällisyysluvut kertovat karua kieltään.
Hannu Oskala kirjoitti 16.9.2009 kello 15:35
Ehkä sen verran kuitenkin korjaisin nimimerkki "Örkkiä" ja Martillekin sivuten, että käsittääkseni sekä lapsikuolleisuuteen että syntyvyyteen vaikuttaa erittäin voimakkaasti naisten koulutus. Ei liene yllätys että Martin Wiki-linkin takaa löytyneessä kuvassa mm. Jemen ja Afghanistan hehkuvat pinkkinä.
Naisten koulutustaso taas sitten ei ole suoraan verrannollinen talouskasvuun ja/tai bruttokansantuotteeseen. Esim. Kuubassa on alhaisempi syntyvyys kuin Suomessa, vaikka talouskasvua ja bkt:ta tuskin kannattaa verrata.
Martti Tulenheimo kirjoitti 16.9.2009 kello 16:08
Nimenomaan naisten koulutuksen huomioiminen on erittäin tärkeä lisäys tästä aiheesta keskusteltaessa.
Sinänsä kiinnostavaa, että HS:n pääkirjoituksen kommenttisivulla koko monimutkainen ongelma tiivistettiin vain yhteen sanaan, uskontoon.
Sellaisilta kommentoijilta jää ensinnäkin huomioimatta kokonaan se tosiasia, että Afrikan maista suurin osa nimenomaan kristittyjä. Toisekseen, Suomessa syntyvyys oli 130 vuotta sitten samaa tasoa kuin nykyään Nigeriassa.
Hannu Oskala kirjoitti 17.9.2009 kello 15:49
Martti. Nyt kirjoitat johonkin ylös. Vaikka tohon läppärin näytön ylälaitaan:
ÄLÄ MENE HESARIN KESKUSTELUPALSTALLE.
Jos ei kerta riitä, niin voin lainata liitutaulua, johon voit kirjoittaa sen pariin sataan kertaan.
Martti Tulenheimo kirjoitti 20.9.2009 kello 13:09
:D mä taidan tarvita sitä liitutaulua.