Kuva: Caramdir

Perussuomalaisten kannatus Kaustisella kertoo paljon puolueen äänestäjistä ja sen kannatuksesta yleensä.

Persujen äänestäjät kaipaavat todellisia vaihtoehtoja perinteisille puolueille. Rkp herättää perussuomalaisten äänestäjissä ehdottomasti vähiten vastakaikua. Kristilliset eivät herännäisinä kelpaa. Uusista puolueista vihreät ja piraatit ovat persujen makuun yltiöliberaaleja ja siksi väistämättä pois laskuista.

Vanhoista puolueista demarit ovat elämässään hyvin pärjäävän keskiluokan puolella, liian kytköksissä ay-liikkeeseen ja muuten vain liian “punaisia”. Vasemmistoliittolla on aivan liikaa vuoden 1918 painolastia kannettavanaan, sillä perussuomalaisten äänestäjille kaikki sosialismiin viittaava on erityisesti Pohjanmaalla hyvin luotaantyöntävää.

Jäljelle jäävät kokoomus ja keskusta. Konservatiivisuus ei yhdistä, vaan erottaa: perussuomalasia äänestävä ei luota puolueista kumpaankaan. Kokoomus on vain menestyjien puolella ja siksi jo lähtökohtaisesti persujen äänestäjiä vastaan. Kaustisella tämä näkyy erittäin selvästi.

Kiinnostavasti sama koskee Kaustisella myös keskustaa, vaikka muualla Suomessa tilanne eroaa paljonkin. Kaustisella keskusta edustaa hyvin toimeentulevaa maalaiseliittiä, perussuomalaiset ei-sosialistista vasemmistoa ja pienituloisia. Mutta erityisesti perussuomalaisia äänestetään Kaustisella, jotta keskustan paikallinen yksinvalta päättyisi.

Myös maanomistus liittyy asiaan. Maaseudulla kokoomus on suuria maaomaisuuksia hallitsevien puolue. Keskustaa äänestävät ne maanomistajat, joiden tilukset ovat keskisuuria. Ne, joilla ei ole maata tai omistavat sitä vähän, äänestävät persuja. Kaustinen olikin aikoinaan vahva SMP:n linnake.

Kaupunkioloissa maanomistus ei tietty juurikaan vaikuta perussuomalaisten äänestämiseen. Merkittävin tekijä on äänestäjän oma tausta. Keskeistä on myös reaktio maailman muutoksesta aiheutuvaan yleiseen hämmennykseen. Seuraavassa kirjoituksessani pohdin perussuomalaisten äänestämiseen vaikuttavia sosiaalisia seikkoja.

Kuva: Abhi

Kiinnostuin Kaustisen paikallispolitiikasta luettuani Kaustisen Kansanmusiikkisäätiön talouskriisistä. Kunnassa pohditaan vaihtoehtoja säätiön konkurssin varalta Kaustisen kunnanhallituksen päätettyä vastikään vetää velkaiselta säätiöltä tukensa pois.

Kaustisesta tuli kunnallisvaaleissa 2008 Suomen perussuomalaisin kunta. Kiinnostavaksi Kaustisen paikallispolitiikan tekee se, että keskustalla on silti Kaustisen valtuustossa yhä yksinkertainen enemmistö. Perussuomalaiset eivät haastakaan kunnassa keskustaa oikealta, vaan vasemmalta. Perussuomalaiset on Kaustisen vasemmisto-oppositiopuolue.

4 305 asukkaan Kaustisessa on 27-henkinen valtuusto. Keskusta on perinteisesti hallinut kuntaa yksinvaltaisin ottein. Valtuustopaikoista keskustalla on edelleen 15, perussuomalaisilla nyt 10 sekä kokoomuksella ja demareilla molemmilla yksi. Kaustisen yhdeksänhenkisessä kunnanhallituksessa keskustalla on kuusi ja perussuomalaisilla kolme paikkaa.

Kunnallisvaaleissa 2008 keskusta kärsi Kaustisella mittavan tappion ja menetti aiemmista 19:stä valtuustopaikastaan neljä. Äänistään keskusta menetti 274, eli 14,8 prosenttia. Kannatusta siirtyi erityisesti perussuomalaisille (+215 ääntä ja kolme lisäpaikkaa), mutta myös kokoomukselle (+77 ääntä), joka onnistui saamaan paikan valtuustoon. Kokoomus on Kaustisella kuitenkin marginaali-ilmiö (yhteensä 125 ääntä).

Oikeisto–vasemmisto-asetelma on Kaustisen tapaisessa pienessä keskipohjalaisessa kunnassa hyvin erilainen kuin esimerkiksi Uudellamaalla. Kaustisen demariryhmällä on yksi valtuustopaikka, kristillisillä ei yhtäkään, eikä kunnassa ole rkp:tä, vihreitä tai vasemmistoliittoa. Helsingissä taas juuri keskusta on pikkiriikkisen pieni puolue. Niin on tosin toistaiseksi perussuomalaisetkin.

Pohdin perussuomalaisten äänestämistä ja puolueen eroa muihin suomalaisiin puolueisiin tarkemmin seuraavassa kirjoituksessani.

Auto on 1800-luvun parhaita keksintöjä ja varmasti eniten ihmisten vapaata liikkumista 1900-luvulla helpottanut tekninen apuväline.

Samalla auto on kuitenkin oman menestyksensä uhri. Suurin este ihmisten vapaalle liikkumiselle ovat muiden ihmisten autot. Mitä enemmän autoja kaupungissa on, sitä pidemmiksi etäisyydet kaupungissa kasvavat ja sitä enemmän aikaa ja energiaa liikenteessä kuluu, mikä nostaa palveluiden ja elämisen kustannuksia.

Kuljetusetäisyyksien pidentyminen syö tavaroiden hintojen näennäisen alenemisen. Pitenevät työ- ja asiointimatkat puolestaan syövät etäisyyksien kasvusta seuraavan asumisen hintojen laskun.

Mitä pidemmät etäisyydet, sitä vaikeammin saavutettaviksi palvelut tulevat ja sitä enemmän aikaa päivittäinen töissäkäynti ja asiointi vievät. Kääntäen – sitä vähemmän kattaviksi palvelut käyvät ja sitä vähemmän vapaata aikaa ihmisille jää. Toisin sanoen sitä kauemmaksi haave ihmisten vapaasta liikkumisesta kaupungissa karkaa.

Autokaupungin ongelma on alihinnoitteltu tila: autoilun varaan rakennettu kaupunki levittäytyy hajanaisena mattona periaatteessa niin kauas kuin tilaa riittää.

“Hajakeskitetylle” eli täysin hajanaisesti haulikolla ampuen rakennetulle autokaupungille, jossa kodit, työpaikat ja palvelut ovat pitkien etäisyyksien päässä ja jossa esimerkiksi alle 18-vuotiaiden liikkumista rajoittaa merkittävästi ajokortin saamisikä, on myös vaihtoehto.

Autokaupungin vaihtoehto on raideliikenne- ja pyöräilykaupunki. Esimerkiksi Kööpenhaminassa saa rakentaa vain kilometrin säteelle etäisimmästä raideliikenteen asemasta. Ratkaisu on paitsi ekologinen myös ekonominen, koska autokaupungin rakentaminen tulee erittäin kalliiksi. Raideliikenteen infrastruktuuri on huomattavasti halvempaa kuin tieinfra siitä yksinkertaisesta syystä, että raiteita tarvitaan paljon vähemmän kuin autoteitä.

Poliittisilla päättäjillä pitäisikin olla enemmän rohkeutta. Sillä muutoin yhteiskuntaa uhkaa etenemisen sijaan jääminen keskiluokan panttivangiksi.

Kuva: Danilo.

Ilmastonmuutoksen kiistäminen elää ja voi hyvin. Monet ovat yhä varmoja, ettei ihmisten toiminta aiheuta ilmaston lämpenemistä. Esimerkiksi kokoomuksen taannoisen eurovaaliehdokkaan Ari Vatasen mukaan ilmastonmuutos on vain vihreän liikkeen keksimä salaliitto.

Jukka Huhta kuvaa ilmastonmuutosskeptikoiksi itseään kutsuvia “ilmastoänkyröiksi”. Huhdan mukaan liike “muistuttaa tieteellisen tiedon kiistämisessään monin tavoin kreationisteja, jotka vastustavat luonnontieteellistä käsitystä lajien synnystä ja kehityksestä.”

Itseäni on pitkään mietityttänyt tässä oudossa väittelyssä, miten ilmastonmuutoksen kiistäjät selittävät ilmastonmuutoksen jälleenvakuutusyhtiöille jo nyt aiheuttamat lisäkulut. Kiistäjät tietty sivuuttavat kustannusten nousun väittämällä, että huoli ilmastosta on vakuutusalalle vain mainio keino rahastaa ihmisten hyväuskoisuudella.

Mutta jos ilmastonmuutos olisi turha huoli, joka muka lihottaa vakuutusyhtiöiden taseita, kuinka on selitettävissä, että juuri jälleenvakuutusyhtiöt vaativat päättäväisiä toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi? Miksi, jos ihmisten sinisilmäisyys on kerran niin hyvä bisnes?

Miksi maailman kaikki vakuutusyhtiöt ja rahoitusmarkkinat ylipäätään huomioisivat ilmastonmuutoksen vaikutukset toiminnassaan, kun tulisi halvemmaksi olla tekemättä mitään? Ovatko rahoitusmarkkinat salaliitossa vihreiden kanssa?

Terveeseen skeptismiin kuuluu varovaisuusperiaatteen noudattaminen. Siihen perustuu myös terve liiketoiminta. Ilmastonmuutoksen kiistäminen ei ole tervettä skeptismiä, vaan luonteeltaan patologista. Ilmastonmuutosskeptismi on venäläistä rulettia.

Koska jälleenvakuuttajilla ei yksinkertaisesti ole varaa patologiseen skeptismiin, yhtiöt laskevat riskin ilmastonmuutoksesta olevan erittäin suuri – ja kallis. Lisäksi vain niillä on vakuutuksia, joilla on varaa vakuutuksiin. Muille riski on vielä suurempi ja kalliimpi.