Kuva: Lars Plougmann

Suomen Kuvalehden Atlantan avustaja Marko Maunula kirjoittaa nettikolumnissaan kasvisruokapäivästä yksilönvapauden näkökulmasta. Maunulan mielestä päätös on pohjimmiltaan “jopa humanismin ja liberalismin periaatteiden vastainen.”

Helsingin kaupunginvaltuuston enemmistön mukana päätöksen puolesta valtuustossa äänestäneenä ja liberalismin historiasta yleisesti kiinnostuneena tunnen tarvetta osallistua keskusteluun.

Koulu on yhteiskunnallinen instituutio. Sen yhteydessä puhetta yksilönvapauden rajoittamisesta on syytä pohtia muistaen, että jo oppivelvollisuus kaventaa yksilön vapautta olla osallistumatta opetukseen. Ellei oppilas käy koulua, vanhempien on pakko järjestää lapsensa opetus muutoin.

Koulut noudattavat lisäksi opetussuunnitelmia. Kaventaako tämä oppilaan yksilönvapautta? Jos haluaisi valita veistoa, mutta täytyykin opiskella yhteiskuntaoppia, onko oppilaan vapautta loukattu?

Koulun ruokala on muutoinkin kiintoisa laboratorio keskustelulle yksilönvapauksista: päivinä, joina lihaa on tarjolla, on vain yhtä liharuokaa. Mitä jos ei satu pitämään kanasta? Onko yksilönvapautta loukattu, jos kanan ohella ei ole possua tarjolla?

Jos viedään keskustelu koulun ulkopuolelle, mitä kaikkea muuta yksilöllä on vapaus valita siten, että yhteisön on suotava se hänelle? Jos haluan kotini eteen leveämmän tien, onko yksilönvapauttani loukattu, ellei kaupunki suostu sitä kustantamaan?

Sorrettiinko koululaisia 1980-luvulle asti, kun kouluissa ei ollut joka päivä lihaa tarjolla? Sorretaanko kehitysmaiden asukkaita, kun emme ole valmiita ottamaan heitä kaikkia suomalaisen sosiaaliturvan piiriin?

Kolumnissa edustettu libertaari näkemys valinnanvapaudesta avaa lähes äärettömän vaatimuslistan niille, jotka peräävät erilaisia asioita yksilönvapauksien nimissä.

Filosofinen keskustelu yksilönvapauksista on mitä tervetulleinta, mutta liberalismin - toisin kuin libertarismin - perinteeseen kuuluu myös sen tosiasian tunnustaminen, että elämme maailmassa, jossa todellisuus asettaa monille valintatilanteille myös rajoituksia.

Kuva: Lugna gatan!

Yleisten töiden lautakunta hyväksyi tänään ison nipun Jätkäsaaren katusuunnitelmia. Tämä soi minulle mainion tilaisuuden esitellä rakennusvirastolle yhden lempilapsistani, ns. jatketun jalkakäytävän.

Jatkettu jalkakäytävä on erinomainen keino rauhoittaa kantakaupungin asuinalueita merkittävästi. Sen ansiosta pääkadun varrella kulkeva jalkakäytävä jatkuu nimensä mukaisesti keskeytyksettä. Pää- ja sivukadun risteyksessä jalankulkija voi jatkaa matkaansa pysähtymättä ja joutumatta antamaan suojatien kohdalla tietä autoille, koska suojatie on korvattu jalkakäytävän korkuisella jatkeella.

Jatkettu jalkakäytävä luo portin vilkkailta pää- ja kokoojakaduilta rauhallisempaan asuinkatuverkkoon. Siten korotettu kadunylitys ehkäisee tehokkaasti erityisesti läpiajoliikennettä. Jätkäsaaressa läpiajo on tosin muutoinkin estetty siten, että kadut ovat erittäin lyhyitä ja ne päättyvät pieniin aukioihin.

Ratkaisu on turvallinen sekä jalankulkijalle että autoilijalle. Helsingissä jatketusta jalkakäytävästä on saatu hyviä kokemuksia Pihlajatieltä. Katumalli on yleisesti käytössä Ruotsissa, Tanskassa ja Hollannissa, ja se sopisi hyvin myös pikkukujamaiseen Jätkäsaareen. Ratkaisu alentaisi ajonopeuksia monilla muillakin asuinalueilla, mikä näkyisi alueiden asumisviihtyisyyden parantumisena. Elämänlaadun koheneminen tekisi taatusti kantakaupungista samalla entistä houkuttavamman asuinpaikan.

Ratkaisu määrittää kouriintuntuvasti, kenellä on etuoikeus kadulla: jalankulkijalla. Tämä kääntää autoilun ehdoilla toimivan liikennehierarkian ympäri. Reitti on autoilijalle vapaa, kun jalankulkija on ohittanut korotetun ylityspaikan – mutta sen sijaan, että jalankulkija laskeutuisi katutasolle, autoilijan onkin ylitettävä jalkakäytävä.

Ajatus otettiin lautakunnassa kiitellen vastaan, joten lisäsimme lausuntoomme yksimielisesti ehdotuksen, että kadunylityspaikkojen toteuttamista Jätkäsaaressa korotettuina selvitetään. Toivottavasti ajatus saa vastakaikua myös kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosastolla, josta asia varsinaisesti riippuu.

Kuva: GucciBear

Mistä tietää, että kasvisruoasta on pian tulossa valtavirtaa? Natsikortista.

Mistä tietää varmimmin, milloin jokin yhteiskunnallinen aihe on murtautumassa marginaalista keskikentän kysymykseksi? Kun Aarno “Loka” Laitinen röhkii aiheesta Iltalehdessä.

Mitä lähempänä minkä tahansa ex-marginaaliasian valtavirtaistuminen on, sitä varmempaa on, että Laitinen aloittaa viivytystaistelun ilmiötä vastaan vertaamalla kulloistakin muutosagenttia Hitleriin.

Kun Laitisen kolumni sisältää ilmaisut “esikuva historiassa”, “Adolf Hitler”, “1930-luku”, “Saksan kansa”, “kasvisdieetti”, “koko maa”, “pakollinen kasvispäivä”, “Saksan asevarustelu”, “Hitlerin hovi”, “kasvispäivät”, “natsijohtajat”, “Göring”, “Himmler”, “Speer”, “vegaaninatsit”, “Hitlerin esimerkki” ja – oma ehdoton suosikkini – “Mannerheimin 75-vuotispäivät” , voidaan varsinaisen peliajan todeta päättyneen ja jälkipelin alkaneen.

Liha, jota naamaamme tyytyväisinä lätämme, ei todellakaan ole mitään gourmetpihviä, vaan pääasiassa bulkkijauhelihaa. Yhdessäkään suomalaisessa peruskoulussa ei tarjoilla mitään sellaista liharuokaa, jonka korvaaminen kasvisaterialla yhtenä päivänä viikossa aiheuttausi koululaisille minkäänlaisia ravitsemuksellisia puutteita.

Päin vastoin: jos lihaa syötäisiin nykyistä vähemmän, mutta sen laatuun panostettaisiin enemmän, ruoka paitsi maistuisi paremmalta, eläimet voisivat paremmin ja suomalaista maataloutta tarvitsisi tukea nykyistä vähemmän, koska lihan arvo ravintoketjussa nousisi takaisin sille kuuluvaan asemaan.

Lihan jokapäiväistymisen seurauksena käsityksemme siitä, mikä tekee ruoasta hyvää, on hämärtynyt pahasti. Se, että lihaa on ”pakko” saada joka aterialla kolmesti päivässä tai muuten puutostaudit, hammasmätä, allergiat ja anoreksiat muka leviävät, on pelkkä psykologinen harha.

Lihapakkomielteemme johdosta ruoan maku on vain muutaman vuosikymmenen aikana kärsinyt yleisesti ja laatu heikentynyt merkittävästi. Syömme enemmän lihaa kuin koskaan, mutta samalla epäterveellisemmin kuin milloinkaan. Lihapainotteinen ruokavaliomme tulee meille kalliiksi sekä yksilötasolla broilerihyllyn edessä että yhteiskuntatasolla veroina, tuotantotukiaisina, ylipaino-ongelmana ja päästöinä.

Lihansyönnistä ei tarvitse luopua kokonaan. Meatless monday ei aiheuta keripukkia. Voiko joku oikeasti väittää vakavalla naamalla kasvisruokapäivän kerran viikossa vähentävän koululaisten valinnanvapautta? Onko koululaitos muutoinkaan niin kovin “vapaa”?