Kaupunkipuistojen synty
Julkaistu 11.4.2010 alueilla Helsinki, uudistus, yhteiskunta.
2000-luvulla saattaa olla vaikeaa mieltää, että puistoista tuli julkista, kaikille avointa tilaa vasta 1800-luvulla. 1800-luvun alusta lähtien perustettuihin julkisiin puistoihin rahvaan pääsyä rajoitettiin vielä saman vuosisadan lopulle asti.
Ensimmäiset kaupunkipuistot olivat yksityispuutarhoja. Sääty-yhteiskunnassa puistot olivat aristokraattien yksityistä omaisuutta. Ajatus julkisten puistojen perustamisesta varta vasten yleistä virkistystarkoitusta varten syntyi vasta Ranskan vallankumouksen jälkeen.
Kunnallisten puistojen rakentaminen käynnistyi tasavallan myötä, jolloin myös virkistyskäyttöön soveltuva yhteismaa alkoi huveta kaupunkien kasvaessa. Julkisten kaupunkipuistojen edeltäjiä olivat niityt, lehdot ja kedot, jotka sijaitsivat usein kaupunkien ulkopuolella.
Kaupunkipuistoja edelsivät puutarhat. Suurelle yleisölle yksityisten puutarhojen portit avautuivat ensimmäisen kerran 1600-luvulla.
Puutarhojen avautumisen taustalla 1600-luvulla oli monarkian ja aristokratian halu esitellä valtansa loistoa kansalle. Puutarhat olivat aidattuja ja varsinaisesti niiden portit aukenivat kaikille vasta vuoden 1789 vallankumouksessa.
Siihen asti rahvaan mahdollisuudet liikkua ja kokoontua vapaasti kaupungissa rajoittuivat kaduille, aukioille, kallioille, rakentamattomalle joutomaalle, niityille, vainioille ja muurien ympärille.



