Kepun kaksi siipeä taistelevat tosissaan vallasta
Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että
Puolet keskustan kannattajista sanoo, että kaksi vuotta jatkuneen vaalirahakohun kohdistuminen keskustaan johtuu ensisijaisesti median ajojahdista. Vain neljä prosenttia kannattajista näkee, että keskusta olisi hankkinut rahoitusta väärin keinoin.
Uutisointi on vinoa. Kärkeen on nostettu ajojahtiänkyröiden mielipide, vaikka samaan aikaan kepussa on selkeästi pinnan alla käynnissä jotain todella harvinaista. Merkittävä osa keskustan kannattajista on toimintatapojen tervehdyttämisen kannalla.
Olisi nimittäin ollut paljon kiinnostavampaa uutisoida, että 34 % vastaajista oli sitä mieltä, että “keskusta ei ole kertonut vaalirahoituksestaan riittävän avoimesti.” On huomiota herättävää, että jopa 1/3 kepun äänestäjistä on tuota mieltä.
Kun mukaan lasketaan ne 4 % puolueen kannattajista, jotka ovat sitä mieltä, että “keskusta on hankkinut rahoitusta väärin keinoin”, jopa neljä kymmenestä kepulaisesta on valmis tunnustamaan puolueessa itsessään olleen vikaa vaalirahakohussa.
Vaikka joka toinen kepulainen kyyristyy yhä siilipuolustukseen, silti lähes yhtä monen kannattajan mielestä puolue ei voi enää piiloutua perunakellariin. Tarvetta peiliin katsomiselle kepussa todella onkin. Puolue tunnetaan pääasiassa suhmuroinnista ja omien kannattajiensa etujen ajamisesta muiden rahoilla.
Lahden puoluekokouksessa vastakkain ovat nämä kaksi voimaa. Kepua ei voi selittää normaalilla logiikalla. Niinpä kun nämä kaksi härkää alkavat ottaa toisistaan mittaa, lopputulos voi yllättää. Riittääkö jarruttajien panos estämään väistämättä edessä olevaa muutosta – vai saavatko uudistusmieliset keskustan otteeseensa?


