Kerjääminen ei katoa kieltämällä
(Mielipidekirjoitus julkaistu Turun Sanomissa 23.6.2010)
Turun Sanomien haastatteleman kerjäämistä pohtivan työryhmän edustajan mukaan ilmapiiri on myönteinen kerjäämisen kieltämiselle. Työryhmä haluaisi näyttää, että Suomessa ei suvaita ihmisten hyväksikäyttöä.
Rikollisuus on ilman muuta poliisiasia. Koronkiskonta, jonka kohteeksi monet kerjäävät ihmiset altistuvat, täyttää järjestäytyneen rikollisuuden tuntomerkit. Ratkaisuksi ehdotettu kerjäämisen kriminalisointi ei valitettavasti kuitenkaan kohdistu järjestäytyneisiin rikollisiin, vaan rikollisten hyväksikäyttämiin ihmisiin.
Tanskan kokemusten perusteella tiedetään, ettei kerjääminen kriminalisoinnin myötä suinkaan lopu. Ilmiö vain muuttaa muotoaan. Onkin kyseenalaista, mitä kriminalisoinnilla toivotaan saavutettavan.
On nimittäin täysin selvää, että mikäli kerjääminen kriminalisoidaan, kerjäläiset eivät katoa katukuvastamme minnekään – samat ihmiset vain siirtyvät myymään kukkia ja rihkamaa, pesemään autojen tuulilaseja tai ajautuvat rikosten pariin. Samalla he jatkavat jätteiden kierrättämistä ja asumista kaupunkien laita-alueilla olosuhteissa, joita harva haluaisi kokea.
Yhteiskunnan voimavarat on suunnattava kerjäämisen taustalla olevien, jo valmiiksi laittomien asioiden torjuntaan, ei ongelmien rikolliseksi määrittelemiseen. Kriminalisointi syö resursseja, jotka eivät muutenkaan ole lisääntymässä. Poliisitoimien tehoa on arvioitava sen perusteella, miten niillä voidaan vaikuttaa juuri järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
Ongelman todellinen ydin on, että köyhyys pysyy Itä-Euroopassa muuttumattomana juuri niin kauan, kunnes siihen puututaan EU:n laajuisesti. Tämä ei muutu, vaikka kerjääminen tehtäisiin Suomessa rikolliseksi. Itä-Euroopan romanien surkeaa kohtelua on katsottu sormien läpi vuosikausia aivan samalla tavalla kuin Kreikan tilastovääristelyä viime kuukausiin asti.
Syy Itä-Euroopan romanien viheliäiseen tilanteeseen kotimaissaan on heidän sosiaalisessa asemassaan – ei laiskuudessa, typeryydessä tai saamattomuudessa. He ovat Itä-Euroopan ”kastittomia”, kotimaissaan hyvin pitkälti muita vähempiarvoisina pidettyjä ihmisiä.
Kyse on EU-kansalaisiin useissa EU-maissa kohdistuvasta järjestelmällisestä syrjinnästä. Siihen on puututtava sosiaalipoliittisin keinoin. Poliisitoimet muissa EU-maissa eivät tee muuta kuin siirtävät ongelmaa, joka ei tule ratkeamaan yksilöihin kohdistuvin pakkokeinoin.
Harva yhteiskunta Itä-Euroopassa on tasa-arvoinen. Suomi on elävä esimerkki maasta, joka on kavunnut vaikeuksien kautta kohti parempaa elintasoa. Vaikka emme olisi halukkaita jakamaan omasta hyvinvoinnistamme muruakaan muille, meidän on kyettävä osoittamaan, että Suomen tie olisi hyvä tie Itä-Euroopallekin.
Köyhyys hävitetään vain suunnitelmallisella yhteiskuntapolitiikalla. Elintaso kohenee vain asettamalla tavoitteita ja pysymällä niissä lujatahtoisesti vaikeinakin aikoina. Ainoastaan tasa-arvoinen yhteiskunta kykenee vähentämään syrjintää. Samalla Suomen on pidettävä määrätietoisesti kiinni omasta tasavertaisuudestaan.
anonyymi kirjoitti 15.7.2010 kello 11:51
Niin, se on kyllä kummallinen ajatus, että "kerjäläisongelmasta" päästään kriminalisoimalla kerjääminen. Ihan kuin ongelma katoaisi lakaisemalla se maton alle. Kuten sanoit, kriminalisointi vain muuttaisi kerjäämisen muotoa. Taskuvarkaudet ovat se seuraava askel, ainakin täällä Keski-Euroopassa näin on tapahtunut.
Ei varmaankaan ole yksiselitteistä vastausta miten näitä ihmisiä voitaisiin parhaiten auttaa. Se on varmaa, että kyseessä on pitkä prosessi ja "kerjäläisongelmasta" ei päästä yhdessä yössä.