Puolustusvoimien perinteisissä tehtävissä on yksi merkittävä epäkohta: puolustusvoimillemme on annettu liian yksiolkaisesti vain sotilaallinen tehtävä.

Miksi puolustusvoimillemme ei voida määritellä nykyistä laajempaa toimenkuvaa osana sellaista siviiliyhteiskuntaamme arkipäiväisesti palvelevaa järjestelmää, jollaista nykyään ei ole?

Yhtenä esimerkkinä nyt vaikkapa joka talviset VR:n “yllättävät” lumiongelmat. Varusmiehet (yhtä hyvin kyllä myös sivarit) sopisivat paremmin kuin hyvin tämänkaltaisiin tehtäviin. Lumen luominen kiskoilta vaatii nopeaa reagointia, hieman koulutusta – ja ennen muuta hyvää organisointikykyä. Nämä kaikki voisivat olla intin vahvuuksia, jos vain haluttaisiin.

Tämä edellyttäisi puolustusvoimien idean laajentamista nykyisestä. Sen sijaan, että elätellään militaristisia haaveita perustamalla kodinturvajoukkoja ja keskustelemalla siitä, onko reservin oikea koko 150 000 vai 350 000, nykyjärjestelmää pitäisi ryhtyä ennakkoluulottomasti kehittämään suuntaan, josta olisi yhteiskunnalle muutakin käytännön hyötyä kuin pelkkä vakuutusarvo!

Keskustelua on toki hyvä herätellä, mutta asevelvollisuudella taitaa olla edelleen sen verran laaja kannatus, että muutoksia tuskin tulee tapahtumaan ainakaan poliitikkojen aloitteesta. Tilanne voi olla toinen, jos puolustusvoimien suunnalta alkaa tulla viestiä, ettei siellä enää tarvittaisi niin suurta määrää varusmiehiä.

Kyse on siitä, onko nykyinen tapamme varautua aseelliseen kriisiin enää optimaalinen, vai perustuuko puolustusjärjestelmämme tällä hetkellä vain siihen, että (1) järjestelmä on luotu historiallisesti tietynlaiseksi eikä (2) sitä kyetä uudistamaan, koska emme ole liittoutuneet ja (3) iso osa maamme kansalaisista haluaa traditioon vedoten pitää tiukasti kiinni armeijan olemassa olevista puitteista (4) estäen siten käytännössä mahdollisuudet arvioida asiaa objektiivisesti.

Entäpä puheet työurien pidentämisestä? Oliko niitä tarkoitus pidentää alkupäästä vain opintoja nopeuttamalla? Näen yleisen asevelvollisuuden ja koulutusinstituution välillä selkeän intressiristiriidan.

Kyse on lisäksi sukupuolten välistä tasa-arvoa konkreettisesti syövyttävästä käytännöstä. Suljemmeko siltä vain silmät?

Niin, ja tosiaan, on silläkin merkityksensä, että yksilön kannettavaksi koituvat ne kustannukset, jotka maksetaan olemattoman päivärahan muodossa. Yleistä asevelvollisuutta rahoitetaan olemalla maksamatta siitä asianmukaista korvausta sen suorittaville nuorille. Valikoivassa järjestelmässä sen sijaan maksetaan tasoltaan palkkatyöhön rinnasteista päivärahaa.

Muut merkittävät uhat ovat paljon vaikeampia. Esimerkiksi suuret öljyvuodot ja ydinvoimalaonnettomuudet ovat olleet yksittäistapauksia, joten niiden toistumisen todennäköisyyksistä ja seurauksista on siksi vaikea sanoa mitään kovin tarkkaa. Kun kunnollisia arvioita ei ole, on vaikea perustella sitä, miksi varautumiseen pitäisi käyttää enemmän rahaa.

Toiset - esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyvät - uhkakuvat ovat luonteeltaan hypoteettisia. Sen lisäksi, ettei niiden suuruudesta ole olemassa kunnollisia arvioita, ei mitään vastaavaa ole välttämättä aikaisemmin tapahtunut. Voimme toki tehdä suunnitelmia siitä, miten asutamme miljoonia eteläisestä Euroopasta tulevia ilmastopakolaisia tai patoamme Tanskan salmet ja rakennamme viereen muutaman gigawatin pumput, mutta juuri tuon enempää tuskin kannattaa tehdä.

Enkä muuten ole kovin vakuuttunut siitä, että 350000 miehen liikekannallepano romahduttaisi siviiliyhteiskuntaa. Suurin osa ihmisistä tekee nykyään kuitenkin tarpeetonta työtä siinä mielessä, ettei työllä ole olennaista merkitystä yhteiskunnan perustoiminnoille.

Toki moni asia lakkaisi toimimasta, jos liikekannallepano tapahtuisi. Kuitenkin jos tilanne menee niin pitkälle, että liikekannallepanoon joudutaan turvautumaan, on siviiliyhteiskunta luultavasti jo romahtanut tuossa mielessä.

Reservin koko toki pienenee koko ajan sodankäynnin muuttuessa. Vielä 80-luvulla puolustusvoimissa varauduttiin 750000 miehen liikekannallepanoon, ja pian ollaan kolmasosassa tuosta. Jos sama meno jatkuu vielä kovin pitkään, aletaan olla siinä pisteessä, ettei suurinta osaa ikäluokasta enää kannata kouluttaa puolustusvoimienkaan näkökulmasta.

Mutta eikö tämä juuri palauta meidät sen kysymyksen äärelle, miksi yhteiskuntamme on kehittänyt niin pitkälle hiotun institutionaalisen mekanismin torjumaan yksinomaan aseellisia uhkia?

Historiallisesti Suomen armeija on ollut varsin hieno menestystarina, mutta tavallaan nyt ollaan samassa lähtöruudussa, kuin sata vuotta sitten, jolloin ylioppilasliikkeen piiristä organisoitui jääkäriliike vastaamaan aikakauden olosuhteista kummunneisiin uhkiin.

Nyt sotilaalliset uhkakuvat ovat muuttuneet melko erilaisiksi kuin esimerkiksi vielä vuonna 1990. Niiden rinnalle on noussut valtava joukko tästä aikakaudesta kumpuavia uhkia. Eikö yhteiskuntamme pitäisi reagoida samalla innolla niihin? Ajan siis takaa sitä, miksi keskitymme niin voimakkaasti tähän yhteen ainoaan riskiin ja sen minimoimiseen melko korkein kollektiivisin kustannuksin?

Jos Itämerellä tapahtuisi meksikonlahdet, meillä ei olisi kovinkaan suurta poolia, josta rekrytoida ihmisiä hoitamaan ongelmaa - semminkään kuin erityisesti kalustoa, jolla edes ammattilaiset ongelman hoitaisivat.

RUK:ssa minua ihmetytti henkilökohtaisesti eniten se, miten vähän siviiliosaaminen vaikutti yhtään mihinkään. Tämä näkyi jo AUK:hon rekrytoitumisessa. Ihmiset valitsivat koulutuslinjansa melko summan mutikassa - ei esimerkiksi siten, että tuliasemakoulutukseen olisi ohjattu ne, joilla oli siihen parhaat matemaattiset taipumukset ja valmiudet.

Hommathan varusmiestasolla ovat periaatteessa aika yksinkertaisia, mutta se johtuu juuri siitä, että niissä lähdetään siitä, että kuka tahansa voi ne oppia - ei siitä, että koulutettaisiin varsinaisia ammattilaisia. Eli tavallaan varusmiesintti on peruskouluajattelun tuote, ei huippuosaajaorganisaatio.

“Peruskouluajattelussa” ei ole mitään vikaa siviiliyhteiskunnassa, mutta ei tällä puolellakaan toimita siten, että kurssitettaisiin massoittain - siis vuosittain kymmeniä tuhansia - ihmisiä puolen vuoden pakollisilla jaksoilla vaikkapa maanviljelijöiksi, jotta saadaan varmasti riittävä joukko maanviljelijöitä reserviin, ja vain kourallinen ihmisiä muihin ammatteihin heidän omiin valintoihinsa perustuen.

Kuten aiemmin kirjoitin, tämä kulminoituu siihen, että olematta sotilasliiton jäsen, meillä tuskin tulee olemaan samanlaista mahdollisuutta valikoivaan asevelvollisuuteen kuin esimerkiksi Ruotsilla.

Silti 350 000 miehen reservi ei ole välttämättä millään lailla optimaalinen. Käsittääkseni sellaisen joukon varustaminen ei onnistuisi tosiasiassa käytännössä kuin hyvin vaatimattomasti (tyyliin rynnäkkökivääri, kumisaappaat, huopa ja taisteluvyö) todellisessa tilanteessa.

Toinen, paljon laajempi kysymys, jota pitäisi pohtia eri yhteydessä, on miten huippumoderni siviiliyhteiskunta tulisi toimeen tilanteessa, jossa siviiliammateista vedettäisiin 350 000 miestä rintamalle.

Oikeasti. Tällaisen massa-armeijan käyttöönotto romahduttaisi siviiliyhteiskunnan kokonaan. Siksi Suomella ei tosiasiassa olisi missään tilanteessa oikeasti mahdollisuutta panna tällaista reserviä liikekannalle.

Kyse on siis paperireservistä. Sen tarkoitus on lähinnä pitää rauhan aikana yllä mielikuvaa siitä, että “näin toimisimme, jos olisi pakko”. Todellisuudessa “näin” ei voitaisi toimia. Aika on ajanut tällaisen toimintamallin käytännön toimeenpanon ohitse.

Juuri siksi jotain järjestelmällemme pitäisi tehdä. Ja siksi avaus on mielestäni hyvin tervetullut. On hassua, että esimerkiksi puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Korkeaoja lähtee siitä, että maan puolustaminen onnistuu vain, jos reservimme on laskennallisesti mies/neliökilometri, ja kunhan niin on, järjestelmää ei tarvitse uudistaa mitenkään miltään muilta osin.

Jos tarkasteluun otetaan 18-50-vuotiaat miehet, niin sotilaskoulutuksen saaneiden osuus pysyy vielä pitkään korkeammalla kuin tuo 65%. Olennaista ei kuitenkaan ole prosenttiluku vaan se, että vastarintaliikkeellä olisi todella laaja rekrytointipohja ihmisistä, joilla olisi ainakin joku haju siitä, mitä heidän olisi tarkoitus tehdä.

Mitä taas ihmisten siviiliosaamisen hyödyntämiseen tulee, niin kyllä intti sitä aika pitkälti pyrkii tekemään. Esimerkiksi Viestirykmentti oli täynnä teknisille aloille aikovia, ja siviilissä koulutusta saaneista suuri osa sijoittui erityistehtäviin. Samoin esimerkiksi poliiseiksi ja palomiehiksi haluavat hakeutuvat usein sotilaspoliiseiksi ja pioneereiksi.

Hyödyntämistä toki rajoittaa suuresti se, että asevelvollisuus suoritetaan yleensä iässä, jolloin sitä osaamista ei vielä juurikaan ole eivätkä tulevaisuudensuunnitelmatkaan ole kovin selviä. Toinen suuri rajoittava tekijä on se, että erikoistuneinkin ammattiarmeija tarvitsee edelleen paljon enemmän rivimiehiä kuin spesialisteja.

Intissä ei kouluteta varusmiehiä ei-aseellisten uhkien torjuntaan, vaikka juuri niistä suurin osa nyky-yhteiskunnan massamittakaavan katastrofeista koostuu.

On hyvin ongelmallista lähettää “virka-apuun” joukkoja, joilla ei ole minkäänlaista hajua siitä, miten vaikkapa öljyä torjutaan. Intti ei myöskään hyödynnä ihmisten siviiliosaamista lääkäreitä lukuun ottamatta lähes missään laajuudessa.

Arvonta voi olla epäkohta, mutta mikäli Suomessa todella siirryttäisiin valikoivaan asevelvollisuuteen, halukkaita todennäköisesti olisi enemmän kuin valittavia. He koostuisivat lisäksi laajemmasta joukosta kuin juuri 18 vuotta täyttäneistä.

“Melkein kaikki miehet”? Siis keskimäärin 65 % ikäluokasta, ja luku tippuu koko ajan. Entä, jos luku on 55 % vuonna 2015? Ylipäätään en pidä esitystä mitenkään kaikkia intin ongelmia ratkaisevana, mutta hyvänä avauksena. Moniin nykyjärjestelmämme epäkohtiin suhtaudutaan kuin niitä ei olisi, mutta eivät ne sillä minnekään katoa!

Toisaalta jos hyökkääjä ei ole aikeissakaan miehittää maata vaan ainoastaan lamauttaa sen, ei asevelvollisuusarmeija voi asialle juuri mitään. Esimerkkeinä tällä kertaa vaikkapa Irak ja Serbia.

Itselläni pisti Vihreiden esityksessä silmään kaksi epäkohtaa. Toisaalta esityksessä ei tunnustettu sitä, että vapaaehtoiseen asepalvelukseen siirtyminen luultavasti kasvattaisi puolustusbudjettia selvästi, vaikka kansantalous kokonaisuudessaan säästäisikin. Toisaalta taas asepalvelukseen määrääminen arvalla, jos vapaaehtoisia ei löydy tarpeeksi, kuulostaa todella huonolta idealta.

Nykyistä asevelvollisuutta ei yleisesti ottaen pidetä epäreiluna, koska (melkein) kaikki miehet joutuvat suorittamaan sen tavalla tai toisella. Jos vain arvalla valittu vähemmistö määrättäisiin palvelukseen, muuttuisi tilanne olennaisesti, kun palvelukseen määrätyt vertaisivat kohteluaan enemmistön kohteluun. Entä pitäisikö palvelukseen määrätylle tarjota mahdollisuus siviilipalvelukseen ja arpoa tilalle joku toinen, jos asepalvelus ei syystä tai toisesta kiinnostakaan?

Noin yleisesti ottaen tuntuisi fiksummalta lisätä asepalveluksen tuomia etuuksia, jos vapaaehtoisia ei muuten löydy tarpeeksi, kuin värvätä loppuja sotilaita pakolla.