Kirkko on valinnan edessä
Mitä kymmenet tuhannet toisilleen tuntemattomat ihmiset viestivät eroamalla kirkosta? Etteivät he hyväksy tasa-arvon polkemista. Kansalaisaktivismina kirkosta eroaminen on tietenkin erittäin matalan henkilökohtaisen riskin toimintaa, ja niinpä kynnys toimia onkin hyvin pieni. Internet tarjoaa tällaiselle kevytvaikuttamiselle ennennäkemättömiä mahdollisuuksia.
Kansansantaloustieteen professori Pertti Haaparanta perustelee Akateemisessa talousblogissa, miksi kirkosta eroaminen ei kuitenkaan hänen nähdäkseen lisää homojen oikeuksia. Haaparannan kirjoitus on kiinnostava, koska siinä esitetyt ajatuskulut ovat paljon velkaa New Yorker -lehdessä kaksi viikkoa sitten julkaistulle artikkelille heikkojen ja vahvojen siteiden merkityksestä nettiaikana.
Malcolm Gladwell sovelsi New Yorkerissa Mark Granovetterin teoriaa epäsuorien kontaktien vaikutuksesta informaation kulkuun yhteisön sisällä. Kirkosta eroaminen on siten Granovetteriä ja Gladwellia mukaillen erinomainen esimerkki heikkojen siteiden hyödyntämiseen perustuvasta verkostovaikuttamisesta.
Verkottuneessa, heikkojen siteiden maailmassa kirkosta eroaminen on tehokas keino osoittaa mielipiteensä. Mutta onko tällaisella mielenilmaisulla vaikutusta mihinkään? Tuloksellinen kansalaisaktivismi on aina perustunut toisilleen tuttujen ihmisten välisiin vahvoihin siteisiin, ja niin tulee Gladwellin mukaan olemaan jatkossakin. Pelkkä kymmenien tuhansienkaan ihmisten mielenilmaus ei johda mihinkään konkreettiseen.
Tätä mieltä on Haaparantakin. Hän tosin perustelee asian hieman toisin.
Jotta mielipiteenilmaisuilla olisi oikeasti vaikutusta, se edellyttää Gladwellin mukaan vahvoihin siteisiin perustuvia aktioita. Sellaista olisi esimerkiksi kirkon sisällä toimivien, toisensa tuntevien ihmisten, kuten pappien tai vaikkapa teologian opiskelijoiden järjestäytymistä tasa-arvon puolesta.
Juuri tämän vuoksi professori Haaparanta erehtyy mielestäni pahasti.
Epäsuora kevytvaikuttaminen voi nimittäin hyvinkin pian kanavoitua suoraksi toiminnaksi kirkon piirissä. Sellaisesta on jo erittäin selkeitä merkkejä: kirkolliskokoukselta peräänkuulutetaan kirkon sisäpuolelta käsin kristillisen demokratian mittaamista seurakuntavaaleilla erotuksena siitä, että yksi puoluepoliittinen kristillisdemokraateiksi itseään kutsuva ryhmä voi määritellä tasa-arvon homoille kuulumattomaksi arvoksi.
Arkkipiispa Kari Mäkisen tämänpäiväinen lausunto on erittäin korkean henkilökohtaisen riskin toimintaa. Arvostan tällaista arvojohtajuutta. Levitessään Mäkisen esimerkki voi muuttaa asioita kirkon sisällä. Vahvat siteet voivat palauttaa tasa-arvon kristillisen etiikan lähtökohdaksi.
