Luvallinen graffiti on menestys

Helsingissä on maalattu graffiteja 1980-luvun alkupuolelta lähtien. Näin on tapahtunut riippumatta siitä, onko kaupunki tarjonnut maalaamiselle lailliset puitteet, vai yrittänyt tuloksetta tehdä maalaamisesta lopun ajamalla graffitimaalarit marginaaliin ja leimaamalla ilmiön rikolliseksi.

Suvilahdessa otettiin toukokuussa 2009 tärkeä ensiaskel kohti aikuista suhtautumista graffiteja kohtaan. Hyvin toiminut Suvilahden aita on ollut erittäin onnistunut projekti. Aita maalataan lähes joka päivä koko pituudeltaan yhä uudestaan ja uudestaan.

Siksi alunperinkin riittämättömän lyhyttä aidanpätkää pidennettiin kesällä 2010. Tuolloin Kalasataman rakennustyömaata ympäröivä useita satoja metrejä pitkä aita avaattiin luvalliseksi kohteeksi maalata graffiteja. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman Suvilahden palkittua pilottikokeilua vuotta aiemmin.

Luvalliset aidat purkavat painetta maalata luvatta. Samalla on tärkeä huomioida, että graffiteja maalataan luvatta, vaikka luvallisia aitoja ei olisikaan. Juuri siksi kaupungeissa pitää olla paikkoja, jossa graffitien tekeminen tapahtuu osana järjestäytyneen yhteiskunnan maanpäällistä elämää, eikä luvatta, maanalaisesti.

Toiminnan hyväksyttävyys lepää sen päällä, että siisteydestä huolehditaan. Tämä on paitsi maalareiden, myös kaupungin vastuulla. Ei riitä, että on kiinteät roska-astiat tyhjiä spraykannuja varten, vaan ne on myös tyhjennettävä säännöllisesti. Maalarit sitoutuvat käyttöehtoihin, kunhan saavat olla mukana asettamassa niitä. Se on samalla paras tapa osoittaa epäilijöille, että graffiteja maalaavat muutkin kuin lapselliset kusipäät.

photo sharing

Helsingin hyvistä kokemuksista kannattaisi ottaa mallia muissakin kaupungeissa. On turha odottaa, että asialle tapahtuisi itsestään mitään. Tarttukaa itse toimeen. Ottakaa yhteyttä nuorisotoimenne johtoon, sopikaa tapaaminen, kysykää neuvoa Helsingin projektista sekä Helsingin nuorisoasiankeskuksesta että Kiinteistö Oy Kaapelitalosta – ja ennen kaikkea, ottakaa mukaan joku graffitiskeneä oikeasti ymmärtävä henkilö: mahdollisimman kokenut maalari.

Pyrkikää samaan kuin Helsingissä: suunnitelkaa graffitimaalareiden kanssa yksi luvallinen spotti hyvään paikkaan, helppojen kulkuyhteyksien tavoitettaviin. Ei lähiympäristön bommaamista ja niin maalareiden kuin kaupungin edustjien sitoumus, että roskat päätyvät roska-astioihin ja ne tyhjennetään säännöllisesti. Tsemppiä!

Jätä kommentti