Läpinäkyvyys on demokratian kulmakivi
Suomessa puhutaan paljon edunvalvonnasta. Etujaan valvovat niin opiskelijajärjestöt, ammattiliitot ja työnantajajärjestöt, kuin vaikka poronhoitajat, muusikot, kuluttajat ja pyöräilijätkin.
Suomessa järjestöillä on paljon valtaa – ja tämä on sinänsä hyvä asia ja tärkeä osa moniarvoista (pluralistista) demokratiaamme. Mutta samalla on kyettävä tunnistamaan ja tunnustamaan suomalaisessa järjestödemokratiassa piileviä epädemokraattisia piirreitä.
Järjestöille delegoitu valta ei ole puhdasoppisesti tulkiten täysin demokraattinen tapa, vaan pikemminkin korporatistinen järjestely. Silti käytännön demokratiassa etujärjestöillä on oltava valtaa. Järjestöt toimivat Suomessa vallankäyttäjinä poliitikkojen, virkamiesten ja median rinnalla tasapainottaen julkista vallankäyttöä.
Järjestöt ovat laillisia toimijoita ja järjestödemokratia on myönteinen keino hajauttaa valtaa mahdollisimman laajalle. Mutta järjestöjen valta ei perustu suinkaan äänestäjiltä saatuun mandaattiin, vaan lobbaamalla hankittuun asemaan. Järjestöt ovat saaneet valtansa siten, että julkisen vallan haltijat ovat luovuttaneet osan vallastaan niille.
Olennaista demokraattisessa edunvalvonnassa on avoimuus. Siis, että asiat tehdään julkisesti, eikä niistä sovita kabineteissa. Eikä riitä, että asiat tehdään avoimesti, vaan on myös näytettävä aidosti ulospäin, että asiat tehdään julkisesti kestävin kriteerein.
Vaikka komeilemmekin vuodesta toiseen kärkisijoilla maailman vähiten korruptoituneiden maiden listoilla, suomalainen järjestödemokratia ei suinkaan aina kestä julkisuudelta odotettavia kriteerejä. Monet asiat olisi helppo tehdä paljon avoimemminkin.
Tätä ei kuitenkaan perinteisesti mielletä siksi, mitä korruptiolla maavertailuissa tarkoitetaan. Siksi pelkkä epäilyskin avoimuuden puutteesta riittää Suomessa helposti synnyttämään vaikutelman salaisista hyvä veli -verkostoista ja nakertamaan luottamusta yhteisten pelisääntöjen kunnioittamiseen.
