Käenpojat Soinin pesässä
“Käsitteiden määrittely on valtaa ja sitä valtaa ei pidä antaa ääriliikkeille”, kirjoitti ystäväni viisaasti. Hän viittasi siihen, kuinka taitavasti “maahanmuuttokritiikki” on brändätty pelkästään myönteiseksi asiaksi. Sitä millään muotoa kavahtavat puolestaan on leimattu “mokuttajiksi” ja “suvaitsevaistoksi”, eli monikullttuurisuus-fiilistelijöiksi ja itsensä muiden yläpuolelle nostaneeksi eliitiksi, jota tulee halveksua yli kaiken.
Jos populistiselta liikkeeltä on opittava jotakin, niin juuri tämä: valta on aina käsitteiden määrittelyä. Politiikka on muuttunut voimakkaasti 2000-luvulla. Poliittisten aloitteiden tekeminen ei enää riitä (jos koskaan riittikään), vaan on sisäistettävä ripeästi, miten keskeistä keskustelun käsitteistön määrittely on.
Suurin osa maahanmuutosta huolestuneista ei taatusti ole rasisteja. Kaikkea maahanmuuttoon kriittisesti liittyvää puhetta ei missään tapauksessa pidä leimata kielteiseksi eikä torjua sitä. Päin vastoin, keskustelua maahanmuutosta on käytävä entistä enemmän. On hyväksyttävä se, että kaikki eivät ole asioista samaa mieltä – eikä siihen pidä keinotekoisesti edes pyrkiä.
Mutta sama koskee yhtä lailla “maahanmuuttokritiikkiä”: kaikki maahanmuuttoon kriittisesti liittyvä puhe ei ole hyväksyttävää.
Kahdenlaisia persuja
Kaikenlainen rajanveto on vaikeaa, mutta jos mietitään, missä maahanmuuttoa koskevan keskustelun raja Suomessa käytännössä menee, se kulkee selkeästi perussuomalaisen puolueen sisäpuolella. Perussuomalaisten sisäinen rajalinja kulkee kahden eri aatesuuntauksen välillä. Puolueessa on kaksi siipeä:
1. Radikaalikonservatiivit, joita ovat ns. “nuivat” kulttuurisovinistit; ja
2. Maltilliset konservatiivit, joita esimerkiksi Timo Soini sekä ylivoimaisesti suurin osa puolueen jäsenistä edellistä käenpoikaryhmää lukuun ottamatta edustavat.
Kulttuurisovinistisen aatteen edustajat käyttävät maltillisia konservatiiveja härskisti hyväkseen. He ovat käenpoikia. Käki munii toisten lintulajien pesiin eikä sen tarvitse hautoa omia poikasiaan. Suomen politiikassa tämä ilmenee siten, että käenpojat ovat naamioituneet Soinin pesään.
Maltillisiset konservatiivit eivät ole uhka liberaalille demokratialle – sen sijaan radikaalikonservatiivinen uusoikeisto on. Suuria poliittisia ongelmia syntyy, elleivät “maahanmuuttokritiikkiä” kavahtavat itse opi tekemään eroa näiden kahden eri aatteen välillä, vaan syyttelevät kaikkia maahanmuuton vaikutuksista huolestuneita rasisteiksi.
