Kuva: Lugna gatan!

Yleisten töiden lautakunta hyväksyi tänään ison nipun Jätkäsaaren katusuunnitelmia. Tämä soi minulle mainion tilaisuuden esitellä rakennusvirastolle yhden lempilapsistani, ns. jatketun jalkakäytävän.

Jatkettu jalkakäytävä on erinomainen keino rauhoittaa kantakaupungin asuinalueita merkittävästi. Sen ansiosta pääkadun varrella kulkeva jalkakäytävä jatkuu nimensä mukaisesti keskeytyksettä. Pää- ja sivukadun risteyksessä jalankulkija voi jatkaa matkaansa pysähtymättä ja joutumatta antamaan suojatien kohdalla tietä autoille, koska suojatie on korvattu jalkakäytävän korkuisella jatkeella.

Jatkettu jalkakäytävä luo portin vilkkailta pää- ja kokoojakaduilta rauhallisempaan asuinkatuverkkoon. Siten korotettu kadunylitys ehkäisee tehokkaasti erityisesti läpiajoliikennettä. Jätkäsaaressa läpiajo on tosin muutoinkin estetty siten, että kadut ovat erittäin lyhyitä ja ne päättyvät pieniin aukioihin.

Ratkaisu on turvallinen sekä jalankulkijalle että autoilijalle. Helsingissä jatketusta jalkakäytävästä on saatu hyviä kokemuksia Pihlajatieltä. Katumalli on yleisesti käytössä Ruotsissa, Tanskassa ja Hollannissa, ja se sopisi hyvin myös pikkukujamaiseen Jätkäsaareen. Ratkaisu alentaisi ajonopeuksia monilla muillakin asuinalueilla, mikä näkyisi alueiden asumisviihtyisyyden parantumisena. Elämänlaadun koheneminen tekisi taatusti kantakaupungista samalla entistä houkuttavamman asuinpaikan.

Ratkaisu määrittää kouriintuntuvasti, kenellä on etuoikeus kadulla: jalankulkijalla. Tämä kääntää autoilun ehdoilla toimivan liikennehierarkian ympäri. Reitti on autoilijalle vapaa, kun jalankulkija on ohittanut korotetun ylityspaikan – mutta sen sijaan, että jalankulkija laskeutuisi katutasolle, autoilijan onkin ylitettävä jalkakäytävä.

Ajatus otettiin lautakunnassa kiitellen vastaan, joten lisäsimme lausuntoomme yksimielisesti ehdotuksen, että kadunylityspaikkojen toteuttamista Jätkäsaaressa korotettuina selvitetään. Toivottavasti ajatus saa vastakaikua myös kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosastolla, josta asia varsinaisesti riippuu.

Graffitit puhuttivat Helsingin kaupungin yleisten töiden lautakuntaa eilisessä kokouksessa paljon. Lautakunnan jäsenet olivat yksituumaisia, että kaupungin eri hallintokuntien ja maalareiden välillä aiemmin vallinneesta konfliktiasetelmasta on vihdoin päästävä määrätietoisesti eteenpäin.

Kuva: Panu Klemola

Yli tunnin kestäneen graffitikeskustelun henki oli kaikin puolin erittäin rakentava: päätimme löytää sellaisen maaperän, jossa lautakunnan jokainen jäsen voi seistä tyytyväisenä yhteisesti tehdyn päätöksen takana.

Päätöksemme ohjenuoraksi muodostui lautakunnan enemmistön näkemys, että Helsingissä on oltava mahdollisuus maalata graffiteja laillisesti. Lausuntomme syntyi sivuuttamatta sitä tosiasiaa, että rakennusvirasto käyttää vuosittain noin miljoona euroa luvattomien maalausten poistamiseen. Yleisten töiden lautakunta pitääkin tärkeänä, että luvattomien graffitien poistamista jatketaan.

Helsingin kaupungin omistaman Kiinteistö Oy Kaapelitalon Suvilahteen 16.5.2009 avaaman graffitiaidan osalta lautakunta totesi, että Suvilahti on graffitiaidalle paikkana kelvollinen, koska se ei ole keskellä asuin- tai työpaikka-aluetta. Myös se, että aluetta hallinnoiva Helsingin kaupungin omistama yhtiö puhdistaa muut kuin itse aitaan ilmestyvät graffitit, puolustaa Suvilahtea aidan paikkana.

Keskustelun loppupäätelmä oli, että paluuta nollatoleranssilinjaan ei ole. Sen sijaan lautakunta piti perusteltuna puolueettoman selvityksen ja seurannan tekemistä yhteistyössä kaupungin eri hallintokuntien kanssa laillisen graffitiaidan vaikutuksesta luvattomien maalausten ja tagien määrään Helsingissä.

Keskustelun päätteeksi lautakunnan kokoomuksen, vihreiden, demarien ja rkp:n edustajat tekivät yksimielisen päätöksen, että mahdollisuudet sijoittaa uusi graffitiaita Suvilahden tai Kalasataman alueelle selvitetään ja päätökset pysyvän aidan sijainnista tehdään vasta saatujen kokemusten jälkeen.

Kuva: Paula Marttila

Helsingin kaupungin rakentamispalvelu (RakPa) purki tiistaina 29. syyskuuta Brahen urheilukentän kupeessa sijainneen Helsingin kaupungin rakennusviraston (HKR) hiljaisesti siunaaman ns. Wamma-parkin skeittipuiston. Syy yllättävään purkuun oli RakPaan tullut yksittäinen valitus.

Kyse oli kahden viraston välisestä tietokatkoksesta. RakPa ei ollut tietoinen siitä, että HKR ja Helsingin Rullalautailijat ry olivat sopineet keväällä 2008 ramppien saavan väliaikaisesti olla puistossa, kunnes yhdistys kartoittaisi lähialueen asukkaiden mielipiteitä puistosta.

On selvää, ettei skeittiramppi saa häiritä asukkaita kohtuuttomasti. On myös selvää, ettei kukin voi täyttää kaupungin puistoja omilla projekteillaan, koska muutoin puistot ennen pitkää yksityistyvät. Puistoihin ei voi ilman lupaa rakentaa sen paremmin pysyviä skeittiramppeja kuin tehdä niistä luvatta parkkipaikkojakaan.

Yhtä selvää pitäisi olla, ettei pelkästään yksittäisen valituksen perusteella voida virkamiespäätöksellä purkaa skeittiramppia, joka on ollut puistossa kaksi kesää kaupungin antaman epävirallisen luvan turvin. En tiedä, minkälaisesta “väliaikaisesta luvasta” oli kyse, mutta on väärin, että ramppi on menty purkamaan ilman asian käsittelyä kumpaakaan virastoa valvovassa lautakunnassa. Virkamiesten ei kuulu kantaa vastuuta, joka kuuluu luottamushenkilöille.

Kaiken kieltäminen on yhtä huono ajatus kuin kaiken salliminenkin. Mielestäni jokin kompensaatio Helsingin skeittiyhteisölle olisi nyt paikallaan. Esimerkiksi virallinen skeittipaikka Kallioon. Kaupungin pitäisi aktiivisesti tukea skeittaamista eikä vain sanoa tukevansa sitä.

Wamma-parkin rakentamisesta kolehdilla kerätyin varoin talkoovoimin voi lukea huvikseen esimerkiksi täältä. Ohessa myös video Wamma-parkista ajalta ennen betonisten ramppien rakentamista.

Kuva: larskflem

Varokaa näitä radio-nimisestä teknisestä laitteesta tulevia radioaalloilla kulkevia virityksiä.

Ensin vuonna 1926 oli O.Y. Suomen Yleisradio ja tultaessa 1930-luvulle Yleä pystyi kuuntelemaan jo 100 000 suomalaista kotia.

Nyt heti perään tämmöinen ihme internetti, joka tekee käyttäjän pyynnöstä tietokoneesta mainosrahoitteisen musiikkisoittimen, josta saa laillisesti ihan itse valita ne kappaleet, joita kuuntelee.

Tämän pitäisi olla selvästi kielletty operaattorien sopimusteksteissä ja ellei ole, niin sen pitäisi ainakin tulla hyvin kalliiksi käyttäjälle. Sen täytyy kyllä olla jotenkin väärin, koska eihän radiostakaan saa itse valita niitä kappaleita, joita haluaa kuunnella.

Kohta sitä Spotifaita saa käyttää jo puhelimistakin eikä edes maksa kuin kymmenen euroa kuukaudessa. Kyllä tämä pitäisi nyt nopeasti estää jotenkin! Eihän kukaan muuten kohta katso enää televisiotakaan, kun sieltä ei saa valita ohjelmia. Jo nyt on kumma.

Ja mikä siinä on, kun kaikki nämä tällaiset tulevat aina Ruotsista?

;)

Vuosi sitten kesällä Göteborgissa näkemäni fantastinen Fanfarlo on viimein saanut kattavan jakelusopimuksen ja on julkaisemassa ensialbumiaan.

Lontoosta ponnistavan ruotsalais-englantilaisen indieyhtyeen riemastuttavan debyytin Reservoir on tuottanut Peter Katis (mm. The National, Interpol). Hieman Ed Harcourtilta kuulostava Simon Balthazar osuu napakymppiin laulussa Fire Escape ja muutenkin levyllä on vahva ja tarttuva tunnelma. Fanfarlon trumpetin, viulun ja mandoliinin täytteiset, iloisen rytmikkäät laulut hurmaavat kepeydellään.

Levy on kuitenkin väärä ilmaus, sillä harvoinpa musiikkia nykyään tulee levyltä kuunneltua. Fanfarlo on ymmärtänyt tämän ja ottaa internetistä tehot irti jakelukanavana. 15 biisin albumia myydään yhtyeen kotisivuilla 4. heinäkuuta asti promohintaan dollarilla, siis noin 70 sentillä.

Pienelle, tuntemattomalle bändille internet tarjoaakin myynninedistämiseen huikeat puitteet, kun musiikki, tarina ja imago ovat kohdallaan. Lienee selvää, ettei malli sovi kaikille muusikoille, sillä vaikka jakelukustannukset pysyvätkin minimaalisina, sellaisiksi jäävät myös tulot alle euron hinnalla.

Valtavien voittovirtojen sijaan promohinnoiteltu nettilevy kerää tehokkaasti myönteistä julkisuutta. Hinnoittelu on tarkoitetttu pitämään tutustumiskynnys mahdollisimman alhaalla. Kun alle eurolla saa albumillisen vetävää musiikkia, tyhmähän se on, joka ei hanki. Kelvannee piraateillekin.

Helsingin Sanomat kertoo HKL:n kaavailuista varustaa pysäkit aikataulunäytöillä. Itse hanke on mitä kannatettavin – vain esitelty hintalappu hirvittää:

“Yksi näyttö maksaa 1 400 euroa, joten kaikkiaan hankkeen hinta nousee puoleentoista miljoonaan euroon. [...] Helsingissä on 1 300 pysäkkikatosta, eli näyttö tulisi niistä suurimpaan osaan.”

Tietokone, jolla bloggaan, maksaa Erottajan ja Roban kulmassa 949 euroa. Samanlaisia 13” näytöllä ja 2.0 GHz:n prosessorilla varustettuja valkoisia MacBook-läppäreitä saisi 1,5 miljoonalla eurolla 1 580 kappaletta.

1 300 MacBookia saisi ilman minkäänlaisia paljousalennuksia “vain” 1,2 miljoonalla eurolla, eli säästöä tulisi rapiat 300 000 egeä verrattuna HKL:lle tarjottuihin näyttöihin.

Kun tulisi halvemmaksi varustaa bussipysäkit Applen MacBookeilla kuin tarjotuilla näytöillä, rohkenen epäillä, että näyttöjen hinnassa on “hieman” ilmaa.

Ystäväni Hannu Oskalan mukaan hintaero syntyy massatuotannon skaalaedusta ja siitä, että pysäkkinäytöt toimivat sekä pakkasessa että vesisateessa.

Varmasti näinkin, mutta epäilenpä, ettei asia pelkästään niillä selity. Ei suinkaan olisi ensimmäinen kerta, kun HKL hankkii ylihinnoiteltua teknologiaa “ainoalta pätevältä” toimittajalta, joka maksattaa tuotekehittelyn kustannukset verorahoillamme.

Yritän parhaillani selvittää, onhan hintaa varmasti kysytty muualtakin kuin ensimmäiseltä vastaan tulleelta tarjoajalta.

Kuva: Ioan Sameli

Ruotsin piraattipuolue on kasvattanut jäsenmääräänsä käsittämätöntä vauhtia. Puolueen jäsenluku kaksinkertaistui viikonlopun aikana 15 000:sta yli 30 000:een.

Luku painii täysin omassa sarjassaan. Oma puolueeni Vihreät haaveilee nostavansa jäsenmääränsä 15 000:een vuoteen 2015 mennessä. Sisarpuolueellamme Miljöpartietilla on Ruotsissa noin 10 000 jäsentä.

Piratpartietin kasvun taustalla on suurta kansainvälistä mediahuomiota herättänyt oikeudenkäynti Pirate Bay -verkkopalvelun laillisuudesta. Puolueeseen alkoi tulvia jäseniä viime perjantaina, kun käräjäoikeus päätti palvelun tarjoajien syyllistyneen rikokseen ja tuomitsi heidän maksettavakseen vajaan kolmen miljoonan euron vahingonkorvaukset laajamittaisesta ja järjestäytyneestä avunannosta tekijänoikeusrikoksissa.

Viimeistään jäsensuma osoittaa perinteisen politiikan ulkopuolelta tulleen uuden puolueen olevan todellinen haastaja vakiintuneille ruotsalaisille puolueille. Se on jo Ruotsin neljänneksi suurin jäsenmäärältään.

Muiden puolueiden olisi syytä ymmärtää viesti. Se on suunnaattu jokaiselle niistä. Kyse ei ole ohimenevästä huumailmiöstä, eikä edes siitä, että kokonainen sukupolvi ruotsalaisia ei hyväksy oikeuden päätöksen takana olevaa tekijänoikeuslainsäädäntöä (kaikki Ruotsin poliittiset nuorisojärjestöt laillistaisivat tiedostojen jakamisen).

Kyse on siitä, että muut puolueet eivät edelleenkään osoita ymmärtävänsä, mitä tietoyhteiskunta oikeasti tarkoittaa. Piraattipuolue ei väitä edes tietävänsä muusta, mutta on selkeästi osoittanut olevansa tietoyhteiskuntapuolue. Kehitys yleispuolueeksi voi puolueen niin halutessa käynnistyä jäsen- ja kannatuspohjan vakiuduttua.

Odotettavissa on, että piratpartiet menestyy Eurovaaleissa hyvin. Puolue vienee ääniä yleispuolueilta huomattavasti enemmän kuin vuoden 2006 eduskuntavaaleissa. Tuolloin se sai vain 0,63 prosenttia äänistä. Nyt puolueen asetelmat ovat suotuisammat.

Syy, miksi puolueen kasvu on ollut niin voimakasta Ruotsissa, mutta toistaiseksi vielä hyvin laimeaa esimerkiksi Suomessa on, että sekä verkkopalvelu Pirate Bay että piraattipuolue liikkeenä ovat alunperin ruotsalaisia.

Liike levinnee odotettavissa olevan eurovaalimenestyksen myötä Ruotsista muuallekin Eurooppaan, sillä rekisteröityjä piraattipuolueita on jo Espanjassa, Itävallassa, Saksassa ja Puolassa. Suomessa kannattajakortteja vasta keräillään, mutta kannatus kanavoitunee piraattipuolueen sijasta Jyrki Kasvin kautta Vihreille.