Yleisten töiden lautakunnan kokous 29.1.2009

Yleisten töiden lautakunnan yhteistyö on osoittautunut erittäin toimivaksi. Teemme päätökset keskustellen ja hyvässä hengessä, parasta lopputulosta tavoitellen.

Hyväksyimme yksimielisesti ympärivuotisen kahvilan rakentamisen Kaisaniemen puistoon, kunhan se sovitetaan arvokkaaseen ympäristöön puiston ominaispiirteet säilyttäen. Uskon, että tässä onnistutaan erinomaisesti ja että kahvilasta tulee Uuden Kaisaniemen sydän, koko alueen avainelementti.

Eniten huomiota julkisessa keskustelussa herättävät luonnollisesti asuntolaivat. Pidimme hankkeen kustannuksia suhteessa asuntojen määrään suhteettoman korkeina ja ympäristövaikutuksia arvaamattomina. Emme puoltaneet asuntolaivojen sijoittamista valtakunnalliseti arvokkaan puiston yhteyteen, vaan tarkoitukseen paremmin soveltuville alueille.

Suhtauduimme myönteisesti itse asuntolaivoihin ja siksi esitimmekin, että suunnnittelua jatketaan miettimällä laivojen sijoittelua muihin mainittuihin paikkoihin. Eräs tällainen paikka voisi olla myös esimerkiksi Opetushallituksen virastotalon edusta Hakaniemenrannassa, joka kaipaisi elävöittämistä.

Asuntolaivojen sijaan pidimme Kaisaniemessä mahdollisena puiston avoimeen luonteeseen sopivia yleisiä ravintola-, kahvila-, kulttuuri- yms. laivoja.

Muita asioita

Unioninkadun yli lautakunta esittää uutta suojatietä, jolloin syntyy sujuva kävely-yhteys Liisankadulta puistoon. Nykyään ylitys tapahtuu kolmen eri suojatien kautta ja hankaloittaa kohtuuttomasti kevyttä liikennettä. Tästä väännettäneen vielä peistä kaupunkisuunnitteluviraston kanssa.

Suurten tapahtumien järjetämistä helpottamaan haluamme kenttäalueen laidalle sähköistyksen sekä reilut wc-tilat ja siirrettävää wc-kalustoa varten toimivan viemäröinnin.

Kunhan lausuntokierros päättyy, seuraava vaihe on puistosuunnitelman laatiminen. Siinä vaiheessa lautakuntamme pääsee päättämään koko puiston varsinaisesta toteuttamisesta. Palaan asiaan silloin.

Yleisten töiden lautakunta käsittelee kokouksessaan 29.1.2009 Kaisaniemen puiston asemakaavan muutosta. Tämä tarkoittaa, että Kaisaniemen puisto kunnostetaan arvoiseensa asemaan.

Olen asunut 29 vuotta puiston välittömässä läheisyydessä ja käynyt neljä vuotta koulua puistossa sijaitsevassa koulussa. Kunnostaminen pitää sisällään lukuisia hienoja yksityiskohtia, jotka ovat parasta, mitä puistolle on koko elinaikanani tapahtunut. Olen erittäin tyytyväinen, että saan osallistua puiston uudistamiseen lautakuntatyön kautta.

Uskallan sanoa, että töiden valmistuessa vuonna 2012 Kaisaniemen puisto syntyy uudelleen. Saamme kukoistavan puiston, josta tulemme nauttimaan vuosikymmeniä. Monia kaupunkilaisia nykyisin pelottavasta pimeästä, ikävähköstä ja rappeutuneesta puistosta tehdään keskustan elävä olohuone.

Keskityn tässä yhteydessä vain yhteen yksityiskohtaan: puistoon suunniteltuun kahvilaan, joka näkyy oheisessa kuvassa punaisen ympyrän sisällä.

Kannatan ehdotusta, jossa pieni 150 m² kahvilarakennus on huolellisesti sijoitettu puiston sydämeen noin 50 metrin päähän vesialtaasta, puiston uuden keskiakselin, Birger Brunilan puistokujan, varrelle. Kaupunginmuseon vastaesitys on rakentaa pienempi kioskityyppinen kahvila esimerkiksi läheisen kentän laidalla olevien pukuhuoneiden yhteyteen.

Ehdotan, että lautakunta puoltaa kaupunkisuunnitteluviraston alkuperäistä esitystä kahvilan toteutustavan osalta – eli toteuttaa kahvilan eikä vain kioskia. Huomionarvoista on, että puistossa on jo lippakioski pyöreän viherikön kaakkoiskulmalla.

Sijaintinsa puolesta kahvila voisi mielestäni tulla juuri kuvassa näkyvään paikkaan, mutta tämä ei ole minulle kynnyskysymys – olennaista on kahvilan toteutustapa.

Kolmas ehdotus on, että kahvila voisi sijaita altaan eteläpuolella. Pidän tätä mahdollisena. Oma näkemykseni on kuitenkin, että kahvilan tulee sijaita mahdollisimman keskeisellä paikalla, jotta läpikulkeville ihmisile tulee olo, että puistossa on elämää.

Toteutustapa on olennainen siksi, että ihmiset luovat puistoon turvallisuutta ja tunnelmaa. Kahvila tuo puistoon sosiaalista kanssakäymistä, mikä ennaltaehkäisee epäsosiaalisia ilmiöitä.

Ohessa näkyy Zürichissä sijaitseva puistokahvila, jonka toteutus ja sijainti keskeisellä paikalla, ovat mielestäni esimerkillisiä – kiitos tietty järven suomien hyvien puitteiden. Jos saisimme Kaisuun edes etäisesti tähän viittaavan kahvilan, puiston viihtyvyys kohenisi huomattavasti jo sen ansiosta.

Siispä pelkkä kioski ei kelpaa. Näköyhteyttä puistossa ei saa peittää, ja 150 m² kokoinen rakennus asettuu 17 hehtaarin kokoiseen puistoon hyvin.

Rakennus voitaneen toteuttaa myös esimerkiksi pyöreänä, jos siten vältytään rumentavan “takapihamaisen” katvealueen syntymiseltä.

Huolto, jätehuolto ja puhtaanapito ovat asioita, jotka on ratkaistava esimerkillisesti kahvilaa toteutettaessa, mutta mielestäni ne eivät saa muodostua kahvilan toteuttamisen esteiksi.

Toivottavasti osaan esitellä näkemykseni riittävän perustellusti ja vakuuttavasti lautakunnassa, jotta muut voivat sitä kannattaa. Uskon, että saamme aikaan uuden, elävän ja eloisan Kaisaniemen puiston kunnioittaen samalla vanhan perinteisen ja arvokkaan puiston henkeä ja avoimen näkymän ideaa.

Kuva: holoubek

Sekä YTV että Helsingin kaupunki saisivat luvan siirtyä 2000-luvun tälle puolelle. Mieluiten mahdollisimman nopeasti. On käsittämätöntä, että julkisyhteisöt antavat säännönmukaisesti asiakirjoilleen ylipitkiä, jopa satamerkkisiä, osoitteita.

Esimerkiksi YTV:n Liikkuminen pääkaupunkiseudulla 2005 -tutkimuksen osoite on 98 merkkiä pitkä.

Vähemmällä pärjäisi paremmin. Tulos olisi ihmisaivoille ymmärrettävämpi. On aivan sama, käyttävätkö yhteisöt sisäisessä viestinnässään 20 vai 20 000 merkin pituisia osoitteita – mutta kansalaisille annettava osoite ei saa olla niin pitkä, ettei sitä voi ilmaista puheella. Esimerkiksi puhelimessa on täysin mahdotonta ilmaista 98-merkkistä söheröä, jossa on sekaisin numeroita ja kirjaimia.

Nettiosoitteita lyhentävä TinyURL arpoo esimerkkiosoitteen satunnaisesti 25-merkkiseksi. Tai sille voi valita semanttisesti ymmärrettävän lyhyen osoitteen, jolle tulee tässä tapauksessa “lyhyyttä” vain 39 merkkiä.

Jos YTV vain haluaisi, se voisi itse tehdä omista osoitteistaan ymmärrettäviä. Mallitutkimuksen osoite voisi olla vaikkapa ytv.fi/ref/Liikkuminen2005.pdf (34 merkkiä). Palikan /ref/ voisi tarvittaessa korvata millä hyvänsä muulla ilmauksella tai jättää turhana pois. YTV voisi myös joko nimetä palikan /Liikkuminen2005/ haluamakseen, tai arpoa sen: /7z9neh/.

Helsingin kaupungin osoitteet ovat – jos mahdollista – vielä YTV:nkin osoitteita kammottavampia. Esimerkiksi Yleisten töiden lautakunnan torstain 22.1.2009 kokouksen esityslista sijaitsee ihmisaivoille täysin käsittämättömän 384-merkkisen osoitteen takana, joka sisältää kaiken muun kuviteltavissa olevan informaation lisäksi oman kielimääreensä kolme kertaa.

Jos niin haluttaisiin, osoite voisi olla selkeäkin. Mikään ei estä antamasta samalle tiedolle sekä sisäistä että ulkoista osoitetta. Ulkoisen ja sisäisen viestinnän ei tarvitse olla muodoltaan identtistä. Riittää, että viestinnän sisältö on yhtenäistä.

Kuva: flyzipper

Tiedustelin eilen kautensa päättäneeltä kulttuurilautakunnalta, voisiko lautakunta vaikuttaa siihen, että kirjastojen myöhästymismaksujen maksaminen onnistuisi pian myös nettipankin kautta.

Tässä on takana se, netissä tapahtuva lainojen uusinta ei onnistu, kun 10 euron maksukatto on ylittynyt. Samaan aikaan maksettavaa kertyy lisää, kunnes lainat on uusittu – mikä taas ei onnistu netin kautta sen jälkeen, kun maksuja on kertynyt yli 10 euroa.

Ongelma siis on, että järjestelmä aiheuttaa pääasiassa netin kautta asioiville asiakkailleen kierteen, jonka katkaiseminen onnistuisi helposti, kun myöhästymismaksut voisi maksaa nettipankissa.

Sain tänään vastauksen. Verkkomaksamista valmistellaan kaupunginkirjastossa parhaillaan.

Ongelmana kuulemma on tähän asti ollut kirjastojärjestelmä, joka ei tue verkkomaksamista. Kirjasto pystyy teknisesti ottamaan maksuja vastaan, mutta ne eivät vielä välity kirjastojärjestelmään. Asia kuitenkin etenee ja pulma saataneen ratkaistua.

Tämä olisi jälleen mainio parannus kaupunginkirjastoilta.

Pekka Wahlstedt arvioi Uutispäivä Demarissa 20. lokakuuta, että Tommi Uschanovin pamfletti Mikä vasemmistoa vaivaa? on “pakollista luettavaa kaikille, jotka pitävät itseään vasemmistolaisina”.

Itse sanoisin asian olevan jokseenkin päinvastoin. Poliittiseksi aikalaispuheenvuoroksi Uschanovin harvinaisen sujuvasti kirjoitettu teos on pakollista luettavaa kaikille, jotka ylipäätään ovat kiinnostuneita päivänpolitiikan taustalla vaikuttavista filosofis-poliittisista virtauksista. Erityisesti niille, jotka eivät pidä itseään vasemmistolaisina.

Teos käsittelee vasemmistoa, mutta sen viesti koskee yhtä lailla kaikkia poliittisia ryhmittymiä – muitakin kuin vain puoluepoliittisia ryhmiä. Uschanovin teesit ovat hyödyllistä ajateltavaa ja valtaosa niistä on sellaisinaan yleistettävissä ohjeiksi kaikille poliittisille toimijoille.

Erityisen merkittäviä ovat Uschanovin havainnot psykologisen pelisilmän puutteesta, estetiikan merkityksestä, itsestään luotettavan kuvan antamisesta, tosiasioiden voimasta ja kehitysoptimismista.

Esipuheessaan Uschanov onnistuu tiivistämään vihreistä jotain sellaista, jonka yhdeksi virkkeeksi pukeminen ja todeksi myöntäminen, on monelle vihreälle taatusti tiukka paikka:

[V]ihreissä riittää kyllä sitä empiiristä, tosiasiapohjaista asiantuntijuutta, jonka puutteesta väitän vasemmiston erityisesti kärsivän. Vihreät osoittavat kuitenkin tahattomasti, ettei sekään yksin riitä, mikäli puuttuu kyky ja taito tuoda hallussa olevat tosiasiat esiin vakuuttavalla, keskenään mitä erilaisimpia ihmisiä puhuttelevalla tavalla.

Tällaiselle kriittiselle itsereflektiolle olisi myös vihreissä juuri saavutetusta kunnallisvaalivoitosta huolimatta selkeä tarve. Vihreiden on kyettävä irtautumaan epäuskottavasta hörhön leimastaan. Vihreiden on pystyttävä antamaan luotettavampi kuva itsestään myös niille, jotka eivät äänestä vihreitä, jos edes osan heistä halutaan joskus antavan puolueelle tukensa.

Pelkkä tosiasioiden olemassaolo ei riitä. Ne on voitava artikuloida niin vakuuttavasti, että sille epäluulolle, joka nyt kohdistuu vihreisiin, altistuvat vastaanväittäjät. Tämä myös tarkoittaa, että viesti on osattava kohdistaa niin laajalle yleisölle, että sen ymmärtävät muutkin kuin akateemisesti koulutetut.

Selkein osoitus tällaisesta oli ilmastonmuutoksen muuttuminen kylmästä akateemisesta faktasta kuumaksi yleisesti tunnustetuksi tosiasiaksi. Ilmiö oli vuosikymmeniä osa sitä epäuskottavuuden kaanonia, joka ympäristötietoisuuden yllä leijailee. Samalla, kun ilmastonmuutos korotettiin yhteiselle agendalle, hiilidioksidipäästöt hukuttivat alleen kaikki muut ympäristöongelmat, jotka entiseen tapaan jäivät vain “viherpiipertäjien propagandaksi”.

Uschanovin osoittama vihreiden kyvyttömyys vakuuttaa suurta yleisöä teemoistaan on ympäristön kannalta tuhoisaa. Tämä ongelma on voitettavissa, mutta se edellyttää, että ongelman tunnustetaan olevan olemassa. Vihreät tarvitsevat itsekritiikkiä siinä missä kaikki muutkin.

Kesän 2008 parhaan levyn tehneen montrealilaisen Wolf Paraden paluu Tavastialle kuulosti siltä, miltä loistavan viisihenkisen yhtyeen soitto kuulostaa, kun yksi soittaja puuttuu: ihan hyvältä, mutta valitettavasti kaukana täydellisestä. Kosketinsoittaja Hadji Bakaran poissaolon vuoksi lavalla soi vain yksi kitara ja syntetisaattori. Bakara on jättäytynyt yhtyeen riveistä suorittamaan tohtorintutkintoa – toivottavasti ei kuitenkaan pysyvästi.

Ongelma ilmeni erityiseti At Mount Zoomer -levyn kappaleissa. Viidelle soittajalle sovitettu levy kuulosti nelimiehisenä rikkinäiseltä. Asiaa ei juuri auttanut, että keikan alkuosaa häiritsi liian lujalle, puuttuvaa kitaraa paikkaamaan, miksattu basso. Alataajuuksien puuroutuessa sekamelskaksi levyllä yhtä aikaa raskaan tiukasti ja hienovaraisen sirosti soiva tumma melodisuus muuttui monotoniseksi kakofoniaksi, josta ainoastaan rummut ja laulu erottuivat selvästi. Mount Zoomerin loistavat Kissing the Beehive ja Language City pelasti vain rumpali Arlen Thompsonin tarkkuus.

Yleisö reagoi passiivisen kohteliaasti, mutta tunnelmasta aisti pettymyksen syksyn vaarallisimmaksi odotetun keikkabändin tehtyä itsestään melko vaarattoman. Yhtye oli selvästi pahoillaan ja kiitteli vuolaasti yleisöä saamastaan reilusta kannustuksesta. Ratkaistakseen ongelman Wolf Paraden olisi joko uudelleensovitettava biisinsä neljälle soittajalle tai syytä hankkia kiertuemuusikko korvaamaan puuttuva Bakara.

Keikan veti takaisin pinnalle riemukkaan energinen encore. Apologies to the Queen Mary -levyn biiseissä bändin raaka eloisuus pääsi Mount Zoomer -osuutta paremmin esille laulaja-kitaristi Dan Boecknerin keskittyessä soittamaan kitaraa – sitä, joka kosketinten ja kahden laulajan kauniiden äänten rinnalla, on bändin omintakeisen, rosoisen sileän soundin sydän.

Wolf Parade: Modern World, levyltä Apologies to the Queen Mary (Sub Pop, 2005)

Kampanjani otsikko, Helsinki – vaihtoehto ABC-Suomelle, on herättänyt toivotusti keskustelua vaalikentillä. Kadulla ihmiset ovat kiitelleet kampanjaa paljon. Sähköisesti minulta on kyselty kampanjan motiiveista.

Otsikon kärkevyyden ja esiin nostamieni yksittäisten pointtien on tietysti tarkoitus herättää keskustelua unelmien Helsingistä; tämä keskeinen tavoitteeni on ilokseni saavutettu jo ennen ennakkoäänestyksen alkua.

Onko ABC-Suomea olemassa, vai onko kärjistys vain kuvitteellinen, on jokaisen omasta mielipiteestä kiinni. Sijaitseeko ABC-Suomi Helsingin ulko- vai sisäpuolella, riippuu yhtä lailla tulkitsijasta.

Minusta ABC-Suomi on todellinen. Se on pikemminkin mentaalinen ilmapiiri kuin fyysinen paikka: ABC-Suomi ympäröi Helsinkiä, mutta yhtä lailla Helsinki on koko ABC-Suomen pääkaupunki.

Minun unelmieni Helsinki on keskisuuri eurooppalainen kaupunki, jossa kaupunkilainen elämäntapa kaikkine myönteisine puolineen on itsestäänselvyys. Siellä myös kipukohdat osataan ajoissa tunnistaa ja ratkoa. Sellainen henki Helsingissä vallitsi vuonna 2000, kun Helsinki oli Euroopan kulttuuripääkaupunki.

Tuo vuosi teki ihmeitä Helsingille: 1990-luvun lamaan pysähtynyt ilmapiirimme raikastui, ja moni asia kehittyi kertaheitolla parempaan suuntaan. Helsingistä tuli kulttuuripääkaupunkivuoden ansiosta urbaanimpi, avoimempi ja nuorekkaampi kuin koskaan. Kun vuosi päättyi, elämä Helsingissä jatkui pysyvästi muuttuneena.

Helsingissä on tapahtunut valtavia parannuksia viime vuosina. Paluuta vuotta 2000 edeltäneeseen ei ole, enkä usko kenenkään sitä kaipaavankaan.

Parasta tuossa vuodessa oli loputon usko, että Helsinki voi halutessaan olla Euroopan onnellisin, hienoin ja paras kaupunki asua. Vuotta edelsi voimakas pyrkimys näyttää koko maailmalle, mihin kaikkeen pystymme. Tavoitteiden eteen työskenneltiin saumattomasti ja saavutimme päämäärämme kirkkaasti.

Sellaista henkeä kaipaan Helsinkiin pysyvästi. Monessa suhteessa Helsingissä on kuitenkin palattu “arkeen” ja kulttuuripääkaupunkivuoden unelmista on hiljalleen alettu tinkiä vähän kerrallaan.

Minä haluan, että Helsinki pyrkii jatkuvasti ja määrätietoisesti eteenpäin. Helsingissä on uskallettava uskoa mahdottomiin, niin muuallakin tehdään. Onnistuimme siinä kerran mainiosti, miksemme siis uudelleenkin, joka päivä?

Paikallisdemokratia, öinen joukkoliikenne, korkeatasoinen kävelykeskusta,  pyöräkaistat, lähellä sijaitsevat palvelut jne – ne ovat kaikki saman kokonaisuuden osia. Unelmieni Helsingin arkipäivää.

Kulttuurinen ja ennen muuta mentaalinen uudistuminen lähtee niin suunnittelusta, liikenteestä, rakentamisesta, palveluista, hallinnosta kuin käytännön toimenpiteistä katutasolla – kaupunkielämästä. Helsinki tarvitsee samanlaista piristysruisketta kuin vuonna 2000, mutta pysyvästi!