Kaikilla ei ole varaa autopaikkaan, joten pysäköinnin kulut pitää jakaa kaikkien kesken, summasi Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok) (HS Kaupunki 10. 9.). Kaikilla ei myöskään ole varaa asuntoon kantakaupungissa, eikä sellaisen hankintakustannuksia tasata naapureiden kesken. Pysäköintikulut ovat keskeinen asuntojen hintoihin ilmaa puhaltava tekijä.

Kalasatamassa, Jätkäsaaressa ja muualla kantakaupungissa pysäköintihallien rakentaminen nostaa asuntojen hintoja yli miljardilla eurolla. Yksittäisen ihmisen kannalta tämä on kalliimpaa kuin lomalento joka neljäs viikko. Asukkaat maksavat yhtiövastikkeessaan autopaikan rakennuskuluja yli 170 euroa kuukaudessa riippumatta siitä, onko heillä autopaikkaa. Tämä on enemmän kuin sähköön, veteen, puhelimeen ja internetiin kuluu kuukaudessa.

Miksi näin suuri yksityinen kustannus pitäisi maksaa yhteisestä pussista? Miksi markkinatalous hylätään, kun kyse on yksityisten pysäköintikulujen maksamisesta? Ongelman ydin on kaupungin asettamissa parkkipaikkojen minimisäännöissä. On väärin, että asumiskulujen ja autopaikkojen kytköstä ei pureta. Parkkinormia on muutettava. Kantakaupungissa 60–70 prosentilla ei ole autoa.

Kirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa toimituksen valitsemalla otsikolla “Autotonkin maksaa autopaikoista” 13.9.2011.

San Francisco otti äskettäin ison askeleen kohti fiksumpaa pysäköintiä. Kaupunki korvaa vaiheittain yli 5000 vanhenevaa pysäköintimittariaan uudella mallilla, joka säätää pysäköinnin hinnan sen mukaan, montako vapaata parkkipaikkaa on tarjolla. Hinnat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan automaattisesti.

Pysäköinnin hinta vaihtelee San Franciscossa 0,25 - 6 dollarin välillä tunnissa. Mittariin voi maksaa luotto- tai pankkikortilla. Tarjolla olevien paikkojen määrän ja hinnan voi lisäksi tarkistaa ilmaiseksi puhelimella ennen kuin edes lähtee liikkeelle. Ehkäpä joku päivä Helsingissäkin.

Suomalaista “yhteisvastuuta” on maksaa satasia kuussa naapurin autopaikasta. Yhden autopaikan rakennuskustannukset ovat 40 000 euron suuruusluokkaa. Hinta saattaa nousta jopa 65 000 euroon pysäköintipaikkaa kohden.

Helsingin Sanomien esimerkkitalossa on 50 kpl sadan neliön asuntoa. Siihen rakennetaan 40 autopaikkaa, jotka maksavat 45 000 euroa kappaleelta. Autopaikkojen rakentamiseen otetaan 25 vuoden laina kolmen prosentin korolla. Jos rakennuskustannus peritään autopaikkojen käyttömaksuna, se on 215 euroa kuukaudessa.

Koska usein autopaikkojen käyttäjät maksavat kuitenkin vain pysäköinnin juoksevat kulut, rakennuskulut tasataan kaikkien asukkaiden kesken ja maksetaan yhtiövastikkeessa. Esimerkkitalon kaikki asukkaat maksavat yhtiövastikkeessaan autopaikan rakennuskuluja 172 euroa kuussa. Tämän lisäksi tulevat autopaikan kunnossapidosta koituvat kulut.

Onko tässä oikeasti mitään järkeä kenenkään muun kuin autopaikan hinnasta satasia kuussa naapureiltaan tukea saavien kannalta? EU-maiden välistä yhteisvastuuta pidetään täysin vastuuttomana, mutta sen sijaan autokommuunin pakkojäsenyydestä peritään jäsenmaksua 172 euroa kuukaudessa.

Helsingissä lumi aurataan pois vasta, kun sitä on kertynyt vähintään tietyn verran. Kun lunta on alle normin, aurausta ei suoriteta. Maalis- ja huhtikuussa kadut puolestaan sulavat täysin lumettomiksi. Tämän vuoksi katuja peittää keväisin soramatto.

Keväisin sataa kuitenkin yleensä aina ns. “uutta” lunta. Koska “uusi” lumi sataa soramaton päälle, lumi pakkautuu auraamatta tiiviiksi ja jäätyy. Jään alla soramatto toimii eristeenä. Tämä hidastaa jäisen sohjon haihtumista.

Jos sora lakaistaisiin keväällä pois ennen “uuden” lumen satamista, aurinko ja katuja tallaavat ihmiset sulattaisivat lumen. Sora sitoo itseensä myös jäisestä sohjosta sulavaa vettä, joka jäätyy uudelleen. Tämä hidastaa haihtumista entisestään.

Pölyämisen kannalta on hyvä, että sora pysyy märkänä. Kunnossapitäjän näkökulmasta sora kannattaakin pitää kadulla, kunnes se on täysin kuivaa. Kaupunkilaisten näkökulmasta sora on keväisin kuitenkin ongelma: pölyämisen lisäksi sora pitkittää katujen talvikautta.

Kunnossapitäjä joutuu alati painimaan resurssipulassa. Siksi kunnossapitäjä haluaa pitää soran kadulla mahdollisimman pitkään. Kaupunkilainen puolestaan haluaisi, että “uusi” lumi ei jää kadulle, vaan sulaa pois. Kunnossapitäjän ja kaupunkilaisen tavoitteiden välillä on siten selkeä ristiriita.

Soran aiheuttama ristiriita on hankala, koska osapuolina ovat kaupunkilainen ja viranomainen. Viranomainen tekee periaatteessa, kuten poliitikot päättävät. Tosiasiassa poliitikot eivät kuitenkaan päätä esimerkiksi soran käytöstä. Lisäksi viranomaiset jättävät usein panematta toimeen poliitikkojen tekemiä päätöksiä.

Suomessa ongelmat on tapana ratkaista. Hyvät neuvot tämän ristiriidan ratkaisemiseksi ovat erittäin tervetulleita!

“Työmatkaliikennettä palvelevat tärkeimmät kadut ja kevyen liikenteen väylät on aurattu ja liukkaudentorjunta tehty ennen klo 7.00″, on yksi rakennusviraston viidestä sitovasta toiminnallisesta tavoitteesta.

Yleisten töiden lautakunnan ja rakennusviraston talousarvioseminaarissa keskusteltiin 1.4.2011 paljon, miten epäselvä kirjaus on. Tässä keskustelun sisältö tiivistettynä:

1. Ei ole yleisesti tiedossa, mitä väyliä tarkoitetaan, joten miten tuloksia mitataan?
2. Eri liikennemuodoilla on erilaisia tarpeita. Olennainen kellonaika ja työmenetelmät riippuvat liikennemuodosta.
3. Kävelyn ja pyöräilyn kannalta tärkeimmät väylät eivät noudata moottoriliikenteelle tärkeimpiä reittejä.
4. Tärkeimmät kadunylityspaikat eivät ole tällä hetkellä kenenkään vastuulla.
5. Joukkoliikenteen ja muun autoliikenteen kannalta keskeisimmät väylät eivät ole samoja väyliä.
6. Kävelyn ja pyöräilyn kannalta olennaisempaa kuin kellonaika on se, että ylläpidosta oikeasti huolehditaan.
7. Kävelyn ja pyöräilyn kannalta tärkeimmät väylät eivät ole “kevyen liikenteen” väyliä, vaan jalkakäytäviä ja pyöräväyliä.
8. On epäselvää, mitä päiviä sitova tavoite koskee. Arkisin vai myös viikonloppuisin?

Niinpä HKR:n katu- ja puisto-osaston päällikkö lupasi, että tärkeimmät väylät piirretään toukokuun loppuun mennessä kartalle. Samalla asiaa tarkastellaan tarvelähtöisesti, eli eri liikennemuotojen tarpeista käsin.

Kuva: Mikael Colville-Andersen

Helsingin valtuustoryhmät sopivat syksyllä 2010, että pyöräilyyn liittyviä määrärahoja korotetaan kahdella miljoonalla eurolla. Yleisten töiden lautakunta päätti tiistaina 26. tammikuuta, että rahojen tarkemman käytön määrittelee Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston Pyöräilyprojekti.

Miten valtuuston myöntämä lisämääräraha kannattaisi käyttää, jotta se palvelisi parhaiten tarkoitustaan? Kaupunkipyöräilyn edistämisen kannalta keskeisimpiä asioita on listattuna alla tärkeysjärjestyksessä.

Läpileikkaava teema: Pyöräilyprojektin on päätettävä pyöräilyn prioriteettien järjestyksestä ja ohjattava virastoja pyöräilyyn liittyvissä asioissa. Häntä ei voi enää jatkossa heiluttaa koiraa.

1. Pyöräilyn kokonaissuunnitelma. Laadittava Bicycle Master Plan tilaustyönä. Vetovastuu ehdottomasti KSV:lle. HKR erittäin mieluusti mukaan kumppanina, esimerkiksi 49 % osuudella.

2. Kuntokartoitetun 100 km peruskorjaus. HKR:n tilaama ja Helsingin Polkypyöräilijät ry:n toteuttama runkoverkon kuntokartoitus on valmis. Se on peruskorjattava vuonna 2011.

3. Liikennesuunnitelmat keskeisille väylille. Isoin pullonkaula pyöräilyn edistämisessä on, ettei KSV:llä ole riittäviä resursseja tuottaa kohtuullisessa ajassa liikennesuunnitelmia keskeisille pyöräväylille.

4. Katusuunnitelmat keskeisille väylille. Kaksi muuta pullonkaulaa ovat puuttuvat ja puutteelliset katusuunnitelmat. HKR:llä ei ole tällä hetkellä valmiutta tuottaa pyöräilyä edistäviä katusuunnitelmia. Osaamisen tasoa on nostettava ja suunnitelmien tekoa nopeutettava.

5. Talvikunnossapidon menetelmät. Pyöräväylien talvikunnossapidon menetelmiä on päätetty kehittää, mutta määrärahojen puutteesta johtuen työtä ei ole käynnistetty.

6. Pyöräilyprojektin työvoima. Pyöräilyprojekti ei ole edennyt toivotulla tavalla. Syynä on koordinaation puute projektin sisällä. Projektilta puuttuu koordinoiva toimistotyöntekijä, “vääpeli”.

7. Pyöräilyprojektin käyttörahat. Pyöräilyprojektilla on oltava myös jonkin verran tarkasti kohdentamatonta käyttörahaa. Sen käytöstä on voitava päättää joustavasti vuoden edetessä.

Listasin Ylioppilaslehden pyynnöstä muutamia ideoita Design-vuodeksi 2012. Varsinaiseen juttuun Hauskempi Helsinki päätyi aiemminkin bloggaamani ehdotus julkisista ilmoitustauluista.

Julkisia ilmoitustauluja

Nyt tapahtumailmoitukset ovat sähkökaapeissa, joista ne revitään verorahoilla rumasti pois. Helsingissä ne voisivat olla osa design-ajattelua ja näyttääkin hienoilta.

Kaupunkikuvallisesti fiksuja kierrätysastioita

Kierrätyspisteitä on harvassa, koska “ei ole tilaa” ja asukkaat eivät tykkää nykyisistä rumista mörskistä. Muotoilun mekassa myös kierrätysastiat voisivat näyttää hienoilta. Sulavalinjainen tiputusaukko katutasolle, itse säiliö maan alle.

Enenmmän puistotapahtumia

Puistojen käyttöä rajoittaa se, että puistojen nurmikot kuluvat. Helppo ratkaisu olisi nurmikoiden suojaaminen.

Vessoja yleisötapahtumiin

Suuret yleisötapahtumat kärsivät huonoista järjestelyistä. Viemäriverkkoon väliaikaisesti liitettävät vesivessat nostaisivat monien tapahtumien tasoa huomattavasti. Yhteen konttiin mahtuu 10+ vessaa.

Jatkettuja jalkakäytäviä

Kun suojatien tilalla on jatkettu jalkakäytävä, niin jalankulkijasta tulee kaupunkiliikenteen kunkku. Suunniteltu asuinalueille, joilla asuinkatujen nopeusrajoitus on max 30 km/h.

Pyöräntaluutettavia portaikkoja

Kuva kertoo asiasta kaiken.

Toivoisin myös näitä.

Lumilinko ja petkele

Lumilingot on syytä ottaa käyttöön Helsingissä lumen siirtämiseksi nopeammin. Lisäksi jalkakäytäviä on syytä hoitaa perinteisillä menetelmillä: kola, lapio ja petkele käyttöön!

Juniin flex-vaunuja

Junien, raitiovaunujen ja metrojen vaunukalustoa on kehitettävä flex-vaunuilla. Niillä matkustajat voivat kuljettaa joustavasti lastenvaunuja, pyörätuoleja, polkupyöriä ja isoja matkatavaroita.