Helsingin seudulle laaditaan paraikaa suunnitelmaa liikennejärjestelmän kehittämiseksi. Tässä oma panokseni asian puolesta tässä vaiheessa. Yleisten töiden lautakunta suhtautui ajatuksiin myötämielisesti, ja kirjasimme nämä eilen lausuntoomme. Paljon kiitoksia Kivekkään Otsolle aloitteellisuudesta saavutettavuustarkasteluiden käynnistämiseksi!

Kuva: Txell Hernández Gil

Saavutettavuustarkastelut käyttöön

Joukkoliikennevälineiden palvelualueiden laajentamiseksi on laadittava saavutettavuustarkastelut raideliikenteen asemille ja keskeisille bussipysäkeille. Saavutettavuus on arvioitava Design for All -suunnitteluperiaatteella.

Saavutettavuustarkastelu kertoo, mitä kulkuneuvon (esim. junan) ovelta kävellen ja pyöräillen saavutettavissa olevan alueen piiriin kuuluu. Saavutettavuustarkastelulla selvitetään todelliset kulkumatkat liikennevälineestä sen lähiympäristöön tietyn kokoisella alueella.

Saavutettavuuden parantamiseksi on tehtävä asema- ja pysäkkikohtaiset kehittämissuunnitelmat. Kehittämissuunnitelma kertoo, millä toimenpiteillä saavutettavuutta parannetaan kunkin joukkoliikennevälineen asemalla ja pysäkillä.

Raideverkkoon flex-vaunuilla lisää kapasiteettia

Sujuva matkaketju edellyttää, että joukkoliikenteen matkustaja voi tarvittaessa kuljettaa lastenvaunuja, pyörätuolia, polkupyörää ja matkatavaroita. Raideverkon kapasiteetin parantamiseksi ja Flirt-kaluston kehittämiseksi on selvitettävä flex-vaunujen hankkimista.

Flex-vaunut on suunniteltu tilaa vievien esineiden kuljettamista varten. Flex-vaunut merkitään selkeästi, jotta vaunun joustava käyttötarkoitus on kaikilla matkustajilla tiedossa. Flex-vaunussa istuimet ovat taitettavia ja kulkevat seinän suuntaisesti. Flex-vaunut ovat mm. Tanskassa ja Saksassa osa raideliikenteen vakiokalustoa.

Helsingin seudulle pyöräilyn kokonaissuunnitelma

HSL:n tulee laatia pyöräilyn seudullinen kokonaissuunnitelma, jolla kytketään pyöräliikenne luonnolliseksi osaksi liikennejärjestelmää. Täten varmistetaan, että pyöräilyn kehitystarpeet huomioidaan liikennejärjestelmän pitkän aikavälin suunnittelussa painottaen erityisesti pyöräreittien sujuvuutta, jatkuvuutta ja turvallisuutta. Pyöräilyn kokonaissuunnitelmat tunnetaan Ruotsissa nimellä cykelplan.

Kuva: Mikael Colville-Andersen

Kulkumuotojakauma kertoo, kuinka suuri osa matkoista on mitäkin kulkumuotoa: kävelyä, pyöräilyä, joukkoliikennettä ja autoilua. Mitä kulkutapajakaumasta Helsingissä tiedetään? Se, että joukkoliikenteen osuus henkilöliikenteestä oli 64,2 prosenttia keskustan rajalla syysarkipäivänä 2009.

Vastaavasti tiedetään, että henkilöautojen osuus oli 35,8 prosenttia henkilöliikenteestä. Toisin sanoen se, mitä ei tiedetä, on kuinka suuri osa liikenteenteestä on kävelyä tai pyöräilyä, eli kuinka suuri osa helsinkiläisistä joko kävelee tai pyöräilee päivittäin töihin ja asioille.

Molemmista on luonnollisesti olemassa valistuneita arvioita. Pyöräilyn määräksi arvioidaan noin 6-7 prosenttia, mutta tätä on vaikea todentaa, koska luku vaikuttaa hatusta vedetyltä. Yhtä hyvin se voi olla vaikka 4 % tai 9 %. Jalankulun osuudesta en lähde spekuloimaan, koska sen arvioiminen on vielä hankalampaa.

Helsingin kaupunki pyrkii määrätietoisesti kasvattamaan kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen yhteenlaskettua kulkumuoto-osuutta ja vähentämään asukkaidensa riippuvaisuutta henkilöautosta. Keinovalikoiman kärjessä ovat maankäytön tehostaminen, liikkumisen ohjaus, infrastruktuurin ja palvelujen tarjonta sekä hinnoittelu ja sääntely.

Aivan keskeistä on mitatun tiedon seuraaminen. Minkä hyvänsä tavoitteen saavuttamiseksi on kriittisen tärkeää mitata sen toteutumista säännöllisesti. Jotta voidaan mitata, on ensin tiedettävä, mitä mitataan.

Yleisten töiden lautakunta sai tiistaina nähtäväkseen rakennusviraston strategia-asiakirjan ensimmäisen version. Asiakirjassa listataan erilaisia konkreettisia mittareita, joilla HKR:n tavoitteiden etenemistä arvioidaan. Vielä tässä vaiheessa HKR:n strategiasta puuttui liikenteen kulkumuoto-osuuksien mittaaminen.

Niinpä lautakuntamme nosti tämän keskeisen indikaattorin viraston toiminnan vaikuttavuuden arvioinnin yhdeksi mittariksi. Ennen kuin tilanteen kehittymistä on mahdollista seurata, kulkutapaosuudet pitää selvittää sillä tavalla yhteismitallisesti, että lukuja voi verrata luotettavasti toisiinsa.

Kaiken muun ohessa tämä edellyttää, että kaupungin eri virastot taitavat sujuvan yhteispelin, koska tällä hetkellä tiedot kävelyn ja pyöräilyn määristä Helsingissä eivät ole yhteismitallisia muun henkilöliikenteestä olemassa olevan tiedon kanssa.

Kuva: Mikael Colville-Andersen

Olen usein tuonut esiin, mikä on pyöräilyn varsinainen kompastuskivi Helsingissä. Se ei ole sää eivätkä sadepäivät: Unioninkadulla kulki vuonna 1937 keskimäärin yli 5000 pyöräilijää päivässä. Nyt, 73 vuotta myöhemmin, samaa reittiä Hakaniemestä Rautatientorille kulkee vuoden vilkkaimpana pyöräilypäivänä noin 3000 pyöräilijää.

Pyöräilyn tiellä on ennen kaikkea harhaoletus, että olisi luontevaa sijoittaa jalankulkijat ja pyöräilijät samalle väylälle. Tämä ajattelutapa sai alkunsa 1970-luvulla, ja se on johtanut siihen, missä nyt ollaan: kaikkien liikenteen osapuolten kannalta epätoivottavassa tilanteessa.

Jotta Unioninkatua polkisi jälleen keskimäärin edes 3000 pyöräilijää päivässä, on pyöräväylillä toikkaroivat jalankulkijat ja jalkakäytävillä kaahailevat pyöräilijät saatava molemmat omille väylilleen. Ratkaisu on jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden rakenteellinen erottaminen toisistaan, kuten niin monissa muissa kaupungeissa ympäri Eurooppaa on jo tehty.

Kantakaupungissa fokus on siirrettävä pois pyöräväylien määrästä niiden laatuun. Esikaupunkialueilla 1970-lukulainen suunnittelu ei ole samanlainen ongelma. Suunnitteluajattelun sudenkuoppa oli alunperin juuri se, ettei hahmotettu kantakaupungin ja esikaupunkialueiden liikenneolosuhteiden olevan perustavalla tavalla erilaisia.

Nyt pyöräväylien laatutietoinen parantaminen on hiljalleen käynnistymässä. Helsingissä alkaa hanke, jolla pyöräilyn määrään vaikuttavia olosuhteita ruvetaan laatutietoisesti parantamaan. Hankkeen etenemistä voi seurata mm. Kaupunkifillari-blogista – ja muutaman vuoden sisällä konkreettisesti pyörän selästä havainnoimalla.

Yli tuhat pyöräilijää kerääntyi 24. kesäkuuta Kööpenhaminassa yhteen nauttimaan kaupungista, joka todella rakastaa pyöräilijöitä. Bändi soitti, aurinko paistoi ja ihmisillä oli hauskaa. Ikimuistoista!

The 2010 Copenhagen Cycle Parade from tulenheimo on Vimeo.

Kävin tutustumassa kesäisen Berliinin pyöräilyoloihin. Berliinissä silmiin pistää pyöräilijöiden määrä – kaikki tuntuvat pyöräilevän! Vaikka Berliiniä ei tunnetakaan kaikilta osin aivan täysin ideaalina pyöräilykaupunkina, arkipyöräilyn runsaus on yksi Berliinin ominaispiirteistä.

Jalankulkijat ja pyöräilijät on Berliinissä erotettu pääsääntöisesti aina omille väylilleen. Berliinissä pyöräkaistoja on vain nopealiikenteisten pääkatujen ajoradoilla. Muualla kaupungissa pyöräilijät kulkevat rauhallisilla asuinkaduilla sujuvasti muun ajoneuvoliikenteen joukossa.

Pyörästään kannattaa pitää hyvän huolen lisäksi huoltokirjaa. Sellaiseen listataan fillarin alkuperäinen ostohinta, maksetut huoltopalvelut, kaikki jälkikäteen hankitut osat sekä omat ylläpito- ja korjaustoimenpiteet.

Pyörän osat kuluvat käytössä, joten jokaisella pyöräilijällä on ennemmin tai myöhemmin edessään ketjujen, sisäkumien ja ulkorenkaiden vaihto. Huoltokirjaan kerätään tällaiset normaalit ylläpitoon liittyvät hankinnat kuitteineen. Myös vanteet, navat ja satula kuluvat sekä pinnat löystyvät, joten niiden huolto kirjataan ylös.

Samaten huoltokirjaan listataan jokainen pyörään lisätty osa, kuten etu- ja takavalot, hauska soittokello, irtolukko, etutarakka, pajukori jne.

Vakuutusyhtiö tuskin arvottaa pyöräilijän omaa aikaa kovinkaan korkealle, mutta esimerkiksi öljyäminen ja paikkamaalaaminen ovat ruostesuojauksen kannalta välttämättömiä toimia, joten niistäkin on hyvä pitää kirjaa.

Huoltokirjaa voi helposti pitää päiväkirjamaisesti. Sellainen on helppo laatia joko ruutuvihkoon tai excel-taulukkoon. Kuitit tulee säilyttää alkuperäisinä tai skannata ne sähköiseen muotoon. Omista huoltotoimistaan ei luonnollisestikaan saa kuitteja – siksi ne kirjataan huoltokirjaan.

Huoltokirjaa kannattaa ruveta pitämään, vaikkei olisi aiemmin sellaista tehnytkään. Ilman tositteita vakuutusyhtiö olettaa lähtökohtaisesti, ettei pyörästä ole pidetty huolta, vaan sen vakuutusarvo laskee 10-12 vuodessa nollaan, vaikka fillarin jälleenmyyntiarvo olisikin huoltamisen ansiosta tosiasiassa säilynyt parhaimmillaan lähellä alkuperäistä ostohintaa.

Keväällä pyöräkaupoissa on ruuhkaa. Suurin osa pyöräilijöistä ajoittaa fillarinsa huollon samoille viikoille. Moni ostaa silloin myös uuden konkelin.

Molempiin kuluu aikaa, rahaa ja työtä, jolle vakuutusyhtiö ei varkaan yllättäessä anna mitään arvoa, ellei omistajalla ole esittää pyöränsä hankintaan, huoltoon, ylläpitoon, korjaamiseen, paranteluun jne. käyttämistään resursseista näyttöä.

Fillarin vakuutusarvo putoaa 10-12 vuodessa lähelle nollaa, vaikka pyörän kuin pyörän jälleenmyyntiarvo ei näin dramaattisesti syöksykään. Päinvastoin, hyvin ylläpidetyn ja säännöllisesti huolletun pyörän todellinen arvo säilyy esimerkiksi autoon verrattuna erinomaisesti vuosikausia. Parhaimmillaan kymmenkin vuotta vanhan polkupyörän jälleenmyyntiarvo on 50-75 % sen alkuperäisestä hinnasta, vaikka tätä halvemmallakin käytettyjä pyöriä tietysti löytää.

Huonoista osista kasatun halpispyörän arvo ei puolestaan vastaa ostettaessakaan sen todellista arvoa. Varsinkaan köyhän ei kannata ostaa halpaa, ja varakkaammankin etu on ostaa laatupyörä, joka säilyttää arvonsa.

Oma lukunsa ovat vintagepyörät, joiden reaaliarvo jopa nousee. Esimerkiksi 1960- tai 70-luvun Jopo on käytettynä kalliimpi kuin alunperin aikanaan. Varsinaiset, osista kootut hifi-vintagepyörät maksavat yleensä aina huomattavasti enemmän kuin niiden alkuperäinen hinta on ostohetkellä ollut. Tätä vakuutusyhtiö ei huomioi usein asiakkaan edun näkökulmasta mitenkään.