Pyöräily nousi vahvasti esille Helsingin toimintaa tarkastelevassa Rotterdamin kaupungin vertaisarviossa¹.

Helsinkiä kiiteltiin raportissa huomionarvoisista hankkeista uusien pyöräväylien toteuttamiseksi: vanhan satamaradan ottamista uuteen käyttöön pyörätienä kehuttiin, samoin kuin vanhoille satama-alueille rakennettaville uusille asuinalueille suunniteltuja yhteyksiä.

Helsingin suurimmiksi esteiksi pyöräilyn edistämisen tiellä raportissa nähtiin resurssipula ja voimavarojen tehoton kohdentaminen. Arvion kehittämissuosituksissa kaupunkia neuvottiinkin panostamaan pyöräilyyn merkittävästi nykyistä enemmän.

Erityisen ongelmallista on, ettei Helsingissä kyetä nykyisillä voimavaroilla arvioimaan ja kommentoimaan kattavasti liikenne-, katu- ja kaavasuunnitelmia luonnosvaiheessa pyöräilyn näkökulmasta.

Raportissa annetut selkeät suositukset helpottavat pyöräilyn toimintamallien uudelleentarkastelua Helsingissä. Kaupungin on sekä syytä kasvattaa pyöräilyn edistämiseen tarkoitettuja voimavaroja että kohdentaa ne entistä tarkoituksenmukaisemmin. Samalla pyöräilijöiden on itse kyettävä vakuuttamaan portinvartijaryhmät nykyistä paremmin pyöräilyn merkityksestä.

Ilma alkaa olla sakeanaan merkkejä pyöräilyn uudesta tulosta. Viriävä muutos on jo aistittavissa. Se pitää saada nyt liikkeelle. Kuten raportissa todetaan, pyöräilyn edistäminen lyhyitä hyötymatkoja varten edellyttää, että pyöräilystä tulee trendikästä ja seksikästä – siihen tarvitaan vain ripaus nykyistä enemmän kunnianhimoa!

____________

¹ Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 5/2009. “Towards Environmental Sustainability. Report of the Peer review of the city of Helsinki”.

Kuva: Spacing Magazine

HS kirjoitti tänään valtuustoaloitteesta, jossa toivottiin pyöränkumien täyttöpisteitä Helsinkiin. Uutiseen valittu näkökulma oli valitettavasti oletetun ilkivallan korostaminen: “Tällä hetkellä pumppauslaite on varastettu ja asemaan kuuluvan polkupyörälaskurin takaseinä revitty auki.”

Onko todella näin? Onko pumppauslaite oikeasti varastettu? Onko tästä tehty kenties rikosilmoitus? Onko polkupyörälaskurin takaseinä tällä hetkellä revitty auki?

Tiedän, että laskurin takakansi oli auki noin kuukausi sitten, koska itse soitin asiasta kolme kertaa kaupunkisuunnitteluvirastoon - mutta ajan paikan ohi joka päivä töihin ja takaisin, eikä laite ole ollut muulloin minkään muun häiriön uhri kuin sen, ettei sitä ole asennettu toimimaan oikein. Tosin laite toimi alkukesästä yhtenä Helsingin kalleimmista kelloista, sillä se näytti Tanskan aikaa sen sijaan, että se olisi laskenut pyöräilijöitä.

Pumpun osalta olen saanut kuulla niin monta versiota puuttuvien osien katoamisesta, että alan epäillä, että joko niitä ei ole koskaan toimitettu Suomeen asti tai sitten kaupungin Rakentamispalvelu (RakPa) on yksinkertaisesti hävittänyt ne.

Sekä pumpun että laskurin osalta tilanne on se, ettei lausuntopohjassa väitettyjä “kokemuksia” laitteiden käytöstä ole voitu kerätä vielä lainkaan. Niitä voidaan alkaa kerätä vasta, kun laitteet saadaan ensin toimimaan.

Tärkeintä on, että laitteet vihdoin ja viimein pannaan kuntoon. Tyhjänpanttina seisovat kalliit laitteet eivät anna kaupungin toiminnasta erityisen mairittelevaa kuvaa.

Koska laitteiden kuntoon saattaminen tuntuu kestävän RakPalta aivan uskomattoman kauan (ne ovat seisseet käyttökelvottomina kesäkuun alusta lähtien), on HKR:n syytä patistaa ystävällisesti mutta päättäväisesti RakPaa hoitamaan asian viipymättä kuntoon.

Lisäksi, koska media kierrättää samoja juttuja yhä uudelleen, toivoisin, että HKR oikaisisi HS:lle väärät tiedot.

Lumipallo lähti tänään liikkeelle. Helsingin kaupunginvaltuusto päätti äänin 81-0, että Jätkäsaaren alueen yksityiskohtaisen suunnittelun yhteydessä tutkitaan erillisten pyöräkaistojen toteuttamista. Suomennettuna tämä tarkoittaa, että Jätkäsaaresta tehdään myös pyöräilyn osalta uudenlainen, aiempaa toimivampi kaupunginosa.

Vaikka ponsi ei sinänsä velvoita kaupunkisuunnitteluvirastoa toimimaan, vaan vain tutkimaan pyöräkaistoja, valtuuston selkeän tahdonilmauksen ohittaminen on poliittisesti mahdotonta. Erityisesti, koska valtuusto tosiasiallisesti kumosi lautakunnan asiasta aiemmin tekemät päätökset.

Ponnen murskaava hyväksyntä merkitsee, että kaupungin ylin päättävä elin haluaa tehdä Jätkäsaaresta Helsinkiin pyöräilykaupungin pilottikaupunginosan. Eri nopeudella kulkevat liikennemuodot erotetaan Jätkäsaaressa toisistaan. Pyöräilijän kannalta parannus on valtava: Jätkäsaaressa pyöräteitä ei sijoiteta jalkakäytävän yhteyteen, vaan pyörät saavat oman väylänsä.

Kyse on suunnitteluperiaatteen ensimmäisestä käännöksestä. Toimimattomaksi todetusta jalkakäytävien ja pyöräteiden sekoittamisesta luovutaan ensin Jätkäsaaressa ja toivottavasti tämän jälkeen kaikilla muillakin uusilla asuinalueilla, kuten valtuusto on strategiassaan linjannut. Peruskorjausten myötä muutos alkaa levitä hiljakseen myös vanhoille alueille, kunhan malli havaitaan toimivaksi.

Samalla jalankulkijatkin voittavat: pyöräilijät ja jalankulkijat eivät ole enää häiritsemässä toisiaan samalla väylällä. Erinomaista, sillä kaksisuuntaiset, taajama-alueella jalkakäytävän yhteyteen sijoitetut pyörätiet on nykyään lähes kaikkien Länsi-Euroopan maiden suunnitteluohjeissa luokiteltu ryhmään “tulee välttää”. Niiden asemesta suositellaan yleisesti pyöräilyn ja jalankulun selkeää fyysistä erottamista toisistaan.

Ponnen muotoilu jättää riittävästi liikkumatilaa kaupunkisuunnitteluviraston omalle asiantuntemukselle. Virastolla onkin näytön paikka: siltä odotetaan nyt valtuuston osoittaman tahdon täyttämistä. Yhteisenä tavoitteenamme on luoda Helsinkiin toimiva pyöräliikenteen ympäristö, joka on toteutettu parhaan tietouden mukaisesti. Vihdoin se on mahdollista, ja tästä se alkaa.

Viikonloppuna Suomenlinnassa käydessäni mieleeni palasi sama ajatus kuin usein: en ole koskaan käynyt saarella oman pyöräni kanssa. Olen liikkunut siellä kavereiden pyörillä, mutten ole milloinkaan kuljettanut omaani saarelle.

Syy on hinta: pyörän kuljettaminen maksaa 6 euroa oman lipun päälle. Se on pieni raha, mutta yksinkertaisesti niin kallis taksa pyörän kuljetuksesta, etten ole katsonut hyötyä kustannuksen arvoiseksi. Tähän Suomenlinnan Liikenne Oy luultavasti hinnoittelullaan pyrkiikin. Pitämällä hinta riittävän korkeana, karsitaan joukosta ne, jotka eivät erityisistä syistä halua kuljettaa pyöräänsä saarelle. Tällöin lautta ei täyty huvipyöräilijöiden ajoneuvoista, ja tila on tehokkaassa käytössä.

Samaan logiikkaan perustuu myös ruuhkamaksu: ne, jotka haluavat ajaa autolla kantakaupunkiin, maksavat siitä – ne, jotka eivät halua maksaa, eivät aja. Sekä yksinkertaista että toimivaa. Suuri, muttei suurin, osa autoilusta (ja pyörien kuljettamisesta) on välttämätöntä. Hintamekanismi karsii pois ne, joiden ei ole välttämätöntä ajaa autolla kantakaupunkiin tai kuljettaa pyöräänsä Suomenlinnaan. Eli taksa vapauttaa tilan niille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat. Tähän markkinat yleisestikin perustuvat.

Hinnoittelun perusta on molemmissa tapauksissa sama: tilan rajallisuus. Koska tila on väistämättä rajallinen resurssi, on järkevää hinnoitella sen käyttö siten, että yleinen hyöty voittaa yksityisen edun. Minun oma yksityinen etuni olisi, että saisin kuljettaa pyöräni Suomenlinnaan ilmaiseksi. Koska lautalla on vain tietty määrä tilaa, ei minustakaan ole toivottavaa, että jokainen, joka haluaa, saisi tuoda pyöränsä lautalle ilmaiseksi. Yleinen etu voitaa ilmaisuuden.

Pyöräilijälle, joka todella haluaa kuljettaa ajoneuvonsa saarelle, hinta ei lopulta ole kovinkaan kallis. Siitä, miksi hinta on juuri 6 euroa voidaan tietysti perustellusti keskustella. Tulevaisuudessa pyörien kuljetus maksaa nimittäin lähiliikenteen junissa matkustajan oman matkalipun verran. Yhdenmukainen hinnoittelu kaupungin liikennevälineissä olisikin paikallaan.

Korjasin aaumulla fillarini puhjennutta etukumia talomme pihalla. Toimenpide on minulle sen verran tuttu, että se sujuu noin vartissa. Muistan kuitenkin elävästi, kuinka hankalaa puuhaa pyöränkumin paikkailu – ja erityisesti ulkokumin sujuttaminen sisäkumin päälle sekä edelleen takaisin paikalleen vanteeseen – vuosia sitten oli, kun tein sitä ensimmäistä kertaa.

Siitä tuli mieleeni, kuinka harvoin näen kenenkään puuhastelevan talomme pihalla pyöränsä parissa. Jos tarkkoja ollaan, niin en ole nähnyt kuin kerran naapurini huoltavan pyöräänsä. Kuten metsässäkin kaatuu puita, silloinkin kun en ole sitä näkemässä, varmasti useampikin naapurini rassailee pyöräänsä huomaamattani.

Tämä toi mieleeni, kuinka hauskaa olisi järjestää yhteiset pyöränkorjaustalkoot pihallamme. Monelta jää varmasti hyvät pyöräilyt polkematta, kun rengas on puhki tai ketju poikki. Samalla talkoot olisivat myös hauska tapa tutustua muihin talomme asukkaisiin.

Hieman pidemmälle vietynä talkoot voisi monistaa hauskaksi konseptiksi. Pyörätalkoot ympäri kaupunkia kymmenien talojen pihoilla samana päivänä olisivat mitä oivallisin tapa tuoda esille pyöräilyn parhaita puolia. Yhdistämällä vapaaehtoisten talkoonvetäjien tietotaidon, taloyhtiöiden ja median tiedotusvoiman sekä keräämällä pienimuotoisen rahoituksen pyöräkaupoilta kaupallisina, kaupungilta julkisena ja järjestöiltä kolmannen sektorin toimijoina fillaritalkoot voisivat olla jymymenestys.

Helsingin polkupyöräilijät järjestävät jo nyt vastaavaa toimintaa Nervanderinkadun hallilla, mutta mielestäni olisi kätevämpää, jos talkoot tulisivat ihmisten luo talojen pihoille. Kynnys osallistua olisi varmasti matala, jos vuori saapuisi Muhammedin luo.