Kuva: Walter Parenteau

Helsingin kaupungin lautakunnissa siirrytään vuonna 2011 sähköisiin kokouksiin. Samalla koko kaupungin asiakirjanhallintajärjestelmä uudistuu. Tällöin kaikki kokousmateriaali tulee luottamushenkilöiden käyttöön sähköisessä muodossa. Näin esityslistojen toimittaminen aikaistuu päivällä ja hallinnon työtaakka pienenee.

Niille, joille tietotekniikan käyttäminen on arkipäiväistä, uusi kokousmenettely tuo joustoa luottamustehtävien hoitoon. Materiaalin käyttö omalla kannettavalla helpottuu. Koska rakennelma on Windows-pohjainen, nyt on varmistettava, että yhteensopivuus muiden käyttöjärjestelmien kanssa taataan. Hankkeen edut hukataan, jos yhteensopivuudesta huolehditaan vasta jälkikäteen ja se joudutaan rakentamaan kahdesti.

Hanke tuo myös pieniä taloudellisia säästöjä. Esimerkisi yleisten töiden lautakunnan papereiden lähettipalveluiden kustannukset olivat viime vuonna 4 836,48 euroa. Keskimääräinen yksikköhinta oli noin 6-7 euron tuntumassa. Lautakuntamme kokoontui vuoden aikana 36 kertaa, eli kaupunki käytti vuonna 2009 yhtä lautakuntamme jäsentä kohti 216-252 euroa esityslistojen jakeluun kuriiriautolla.

Niille, jotka eivät käytä sujuvasti tietotekniikkaa uudistus voi tuottaa hankaluuksia. Tarvitaan siis koulutusta. Ilmeisesti kaupunki on myös hankkimassa luottamushenkilöilleen jonkinlaisia laitteita paperittomuuden edistämiseksi. Itse en kaipaa ylimääräistä epäkäytännöllistä päätelaitetta, jonka ominaisuudet eivät vastaa käyttövaatimuksiani enkä pidä turhan roinan hankkimista järkevänä.

Kunhan käyttöjärjestelmien yhteensopivuus varmistetaan ja riittävästi koulutusta tarjotaan, uudistus on kaiken kaikkiaan erinomainen. Paperiton luottamustoimi on henkilökohtaisella tavoitelistallani korkealla.

2000-luvulla saattaa olla vaikeaa mieltää, että puistoista tuli julkista, kaikille avointa tilaa vasta 1800-luvulla. 1800-luvun alusta lähtien perustettuihin julkisiin puistoihin rahvaan pääsyä rajoitettiin vielä saman vuosisadan lopulle asti.

Ensimmäiset kaupunkipuistot olivat yksityispuutarhoja. Sääty-yhteiskunnassa puistot olivat aristokraattien yksityistä omaisuutta. Ajatus julkisten puistojen perustamisesta varta vasten yleistä virkistystarkoitusta varten syntyi vasta Ranskan vallankumouksen jälkeen.

Kunnallisten puistojen rakentaminen käynnistyi tasavallan myötä, jolloin myös virkistyskäyttöön soveltuva yhteismaa alkoi huveta kaupunkien kasvaessa. Julkisten kaupunkipuistojen edeltäjiä olivat niityt, lehdot ja kedot, jotka sijaitsivat usein kaupunkien ulkopuolella.

Kaupunkipuistoja edelsivät puutarhat. Suurelle yleisölle yksityisten puutarhojen portit avautuivat ensimmäisen kerran 1600-luvulla.

Puutarhojen avautumisen taustalla 1600-luvulla oli monarkian ja aristokratian halu esitellä valtansa loistoa kansalle. Puutarhat olivat aidattuja ja varsinaisesti niiden portit aukenivat kaikille vasta vuoden 1789 vallankumouksessa.

Siihen asti rahvaan mahdollisuudet liikkua ja kokoontua vapaasti kaupungissa rajoittuivat kaduille, aukioille, kallioille, rakentamattomalle joutomaalle, niityille, vainioille ja muurien ympärille.

Hallitus hyväksyi tänään eduskunnalle annettavaksi pihakatujen rakentamista helpottavan esityksen. Pihakadulla ajamista koskevaa sääntöä esitetään muutettavaksi siten, että pihakaduksi voidaan merkitä myös katu, jolla sallitaan moottoriajoneuvojen läpiajo.

Tähän asti läpiajo pihakaduilla on ollut kiellettyä, mikä on rajoittanut pihakatujen rakentamista Suomessa ylen määrin. Läpiajorajoituksen poistaminen suo nykyistä useamman kadun muuttamisen pihakaduksi, sillä se antaa mahdollisuuden sallia hieman kävelykatua enemmän ajoneuvoliikennettä.

Pihakatujen kertakaikkinen läpiajokielto on ollut suomalaisen tieliikennelain erikoispiirre. Ehdotus merkitsee, että pihakatuja koskevia liikennesääntöjä muutettaisiin samaan suuntaan kuin mm. Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Saksan vastaavia säännöksiä. Tervetullut esitys laajentaa pihakatujen edellytyksiä Suomessa.

Kirjoitan niin kaduista, pihoista, kuin pihamaisista kaduista ja katumaisista pihoistakin yleisesti uudessa sivuprojektissani, Pihakatu-blogissa.

Sörnäisten rantatien ja Pohjoisrannan yhdistävä Hakaniemen silta on rakennusviraston mukaan saavuttamassa lähivuosina käyttöikänsä luonnollisen pään. Nykyinen silta on tarkoitus korvata uudella. Vanhan sillan kuntoa tarkkaillaan paraikaa ja tehtävät korjaustoimenpiteet on päätetty rajoittaa välttämättömiin töihin.

Uuden sillan rakentaminen avaa mahdollisuuksia sekä eheyttää että tiivistää kaupunkirakennetta sillan molemmin puolin. Uusi silta voisi olla matala ja istua siten kaupunkikuvaan nykyistä paremmin. Siksi tein tänään kaupunginvaltuuston kokouksessa aloitteen, että nykyisen Hakaniemen sillan tilalle tulevasta uudesta sillasta järjestettäisiin arkkitehtuurikilpailu.

Samassa yhteydessä on tutkittava sekä sillan että Sörnäisten rantatien suotuisinta linjausta. Parhaassa tapauksessa sillan siirtäminen Merihaan itäpuolelle vapauttaisi merkittävästi maata uuteen käyttöön. Tämä mahdollistaisi rakentamista nykyisen sillan rampin tilalle ja osittain Sörnäisten rantatien paikalle.

Mikäli sillan ja Sörnäisten rantatien osittainen uudelleenlinjaus osoittautuvat selvityksessä järkeviksi ja kannattaviksi hankkeiksi, on uuden sillan rakentamisen seurauksena vapautuville alueille syytä varata rakennusoikeutta.

Ihannetilanteessa uusi silta voitaisiin rahoittaa myymällä rakennusoikeutta nykyisen sillan pohjoisen rampin paikalle ja esimerkiksi nykyiseltä sillalta Haapaniemenkadulle ulottuvalle alueelle.

Myöskään vaihtoehtoa korvata nykyinen Sörnäisten rantatie tunnelilla Merihaan ja Suvilahden välillä ei ole syytä sulkea pois. Luonteva nimi uudelle sillalle voisi olla vaikkapa Merihaan silta.

Kuva: pragdave

HSL:n hallituksen iltakoulussa esiteltiin torstaina 11.3. matkatakuujärjestelmän esiselvitystä. Takuu korvaisi metron, bussin, junan tai raitiovaunun käyttäjälle 20 minuuttia pidemmän myöhästymisen ja vuoron väliin jäämisen. Enimmäiskorvaus myöhästymisestä olisi 50 euroa ja sillä voisi maksaa esimerkiksi taksimatkan.

Takuuta on kokeiltu mm. Tukholmassa, Oslossa ja Kööpenhaminassa, joissa ne on otettu vakituiseen käyttöön hyvien kokemusten myötä. Ruotsissa järjestelmä on käytössä koko maassa. Kokemusten mukaan matkatakuu parantaa merkittävästi mielikuvaa matkan onnistumisen luotettavuudesta.

Samalla takuu toisi rahanarvoista tietoa liikennejärjestelmän toimivuudesta ja sen kompastuskivistä paremmin kuin paraskaan palautekanava. Takuu kohdituisi juuri sinne, missä matkustajille merkittävimmät häiriötekijät piilevät.

Matkatakuuselvityksen yhteydessä hallitukselle esiteltiin kyselytutkimuksella selvitettyjä joukkoliikenteen matkustajien preferenssejä. Kyselyn tulokset olivat mitä kiinnostavinta kuultavaa. Selvisi nimittäin, että omassa vaalikampanjassani keskeisinä pitämäni asiat ovat juuri niitä asioita, joita matkustajat haluavat.

Nostin kampanjassani kärkeen joukkoliikenteen nopeuden, aikataulujen luotettavuuden, linjaston kattavuuden ja vuorovälien tiheyden. Selvityksessä samat asiat nousivat selkeästi tärkeimmiksi:

1. Luotettavuus, aikatauluissa pysyminen.
2. Vuoroväli.
3. Matka-aika.
4. Linjaston kattavuus.

Luotettavuus on modernin joukkoliikenteen tärkein ominaisuus. Luotettavuus synnyttää joukkoliikenteeseen myönteisen kehän siten, että luotettavuus lisää joukkoliikenteen käyttöä. Matkustajamäärien kasvu puolestaan heijastuu takaisin entistäkin suurempina vaatimuksina luotettavuutta kohtaan. Siksi matkatakuu on erittäin kannattava investointi joukkoliikenteeseen ja maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin.

Kuva: Lugna gatan!

Yleisten töiden lautakunta hyväksyi tänään ison nipun Jätkäsaaren katusuunnitelmia. Tämä soi minulle mainion tilaisuuden esitellä rakennusvirastolle yhden lempilapsistani, ns. jatketun jalkakäytävän.

Jatkettu jalkakäytävä on erinomainen keino rauhoittaa kantakaupungin asuinalueita merkittävästi. Sen ansiosta pääkadun varrella kulkeva jalkakäytävä jatkuu nimensä mukaisesti keskeytyksettä. Pää- ja sivukadun risteyksessä jalankulkija voi jatkaa matkaansa pysähtymättä ja joutumatta antamaan suojatien kohdalla tietä autoille, koska suojatie on korvattu jalkakäytävän korkuisella jatkeella.

Jatkettu jalkakäytävä luo portin vilkkailta pää- ja kokoojakaduilta rauhallisempaan asuinkatuverkkoon. Siten korotettu kadunylitys ehkäisee tehokkaasti erityisesti läpiajoliikennettä. Jätkäsaaressa läpiajo on tosin muutoinkin estetty siten, että kadut ovat erittäin lyhyitä ja ne päättyvät pieniin aukioihin.

Ratkaisu on turvallinen sekä jalankulkijalle että autoilijalle. Helsingissä jatketusta jalkakäytävästä on saatu hyviä kokemuksia Pihlajatieltä. Katumalli on yleisesti käytössä Ruotsissa, Tanskassa ja Hollannissa, ja se sopisi hyvin myös pikkukujamaiseen Jätkäsaareen. Ratkaisu alentaisi ajonopeuksia monilla muillakin asuinalueilla, mikä näkyisi alueiden asumisviihtyisyyden parantumisena. Elämänlaadun koheneminen tekisi taatusti kantakaupungista samalla entistä houkuttavamman asuinpaikan.

Ratkaisu määrittää kouriintuntuvasti, kenellä on etuoikeus kadulla: jalankulkijalla. Tämä kääntää autoilun ehdoilla toimivan liikennehierarkian ympäri. Reitti on autoilijalle vapaa, kun jalankulkija on ohittanut korotetun ylityspaikan – mutta sen sijaan, että jalankulkija laskeutuisi katutasolle, autoilijan onkin ylitettävä jalkakäytävä.

Ajatus otettiin lautakunnassa kiitellen vastaan, joten lisäsimme lausuntoomme yksimielisesti ehdotuksen, että kadunylityspaikkojen toteuttamista Jätkäsaaressa korotettuina selvitetään. Toivottavasti ajatus saa vastakaikua myös kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosastolla, josta asia varsinaisesti riippuu.

Kuva: GucciBear

Mistä tietää, että kasvisruoasta on pian tulossa valtavirtaa? Natsikortista.

Mistä tietää varmimmin, milloin jokin yhteiskunnallinen aihe on murtautumassa marginaalista keskikentän kysymykseksi? Kun Aarno “Loka” Laitinen röhkii aiheesta Iltalehdessä.

Mitä lähempänä minkä tahansa ex-marginaaliasian valtavirtaistuminen on, sitä varmempaa on, että Laitinen aloittaa viivytystaistelun ilmiötä vastaan vertaamalla kulloistakin muutosagenttia Hitleriin.

Kun Laitisen kolumni sisältää ilmaisut “esikuva historiassa”, “Adolf Hitler”, “1930-luku”, “Saksan kansa”, “kasvisdieetti”, “koko maa”, “pakollinen kasvispäivä”, “Saksan asevarustelu”, “Hitlerin hovi”, “kasvispäivät”, “natsijohtajat”, “Göring”, “Himmler”, “Speer”, “vegaaninatsit”, “Hitlerin esimerkki” ja – oma ehdoton suosikkini – “Mannerheimin 75-vuotispäivät” , voidaan varsinaisen peliajan todeta päättyneen ja jälkipelin alkaneen.

Liha, jota naamaamme tyytyväisinä lätämme, ei todellakaan ole mitään gourmetpihviä, vaan pääasiassa bulkkijauhelihaa. Yhdessäkään suomalaisessa peruskoulussa ei tarjoilla mitään sellaista liharuokaa, jonka korvaaminen kasvisaterialla yhtenä päivänä viikossa aiheuttausi koululaisille minkäänlaisia ravitsemuksellisia puutteita.

Päin vastoin: jos lihaa syötäisiin nykyistä vähemmän, mutta sen laatuun panostettaisiin enemmän, ruoka paitsi maistuisi paremmalta, eläimet voisivat paremmin ja suomalaista maataloutta tarvitsisi tukea nykyistä vähemmän, koska lihan arvo ravintoketjussa nousisi takaisin sille kuuluvaan asemaan.

Lihan jokapäiväistymisen seurauksena käsityksemme siitä, mikä tekee ruoasta hyvää, on hämärtynyt pahasti. Se, että lihaa on ”pakko” saada joka aterialla kolmesti päivässä tai muuten puutostaudit, hammasmätä, allergiat ja anoreksiat muka leviävät, on pelkkä psykologinen harha.

Lihapakkomielteemme johdosta ruoan maku on vain muutaman vuosikymmenen aikana kärsinyt yleisesti ja laatu heikentynyt merkittävästi. Syömme enemmän lihaa kuin koskaan, mutta samalla epäterveellisemmin kuin milloinkaan. Lihapainotteinen ruokavaliomme tulee meille kalliiksi sekä yksilötasolla broilerihyllyn edessä että yhteiskuntatasolla veroina, tuotantotukiaisina, ylipaino-ongelmana ja päästöinä.

Lihansyönnistä ei tarvitse luopua kokonaan. Meatless monday ei aiheuta keripukkia. Voiko joku oikeasti väittää vakavalla naamalla kasvisruokapäivän kerran viikossa vähentävän koululaisten valinnanvapautta? Onko koululaitos muutoinkaan niin kovin “vapaa”?